FC Lahden päävalmentaja Mäkelä: “Tasapelit eivät enää riitä”

FC Lahti kohtaa 6. elokuuta pelattavassa vierasottelussa Valkeakosken Hakan. Lahtelaiset saapuvat kuuluisalle Tehtaan kentälle haasteelliselta Veikkausliigan sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Valkeakosken Haka pitää puolestaan sijaa 12  pisteillä 18.

FC Lahden luotsi Ilkka Mäkelä odottaa perjantain peliltä pisteitä:

 

“Odotukset ottelusta ovat tuloksenteon kannalta tärkeät, sillä meillä on liigassa eniten tasapelejä. Ne eivät enää riitä, vaan meidän on päästävä voitoille. Jari Litmasen pelitilanne selviää lähempänä ottelua, mutta toivottavasti hän pelaa.”

 

Vaikeasta tilanteesta huolimatta FC Lahden luotsi uskoo joukkueeseensa: 

 

“Haka on pelannut vaihtelevasti ja valitettavasti joukkueen ympärillä on kuohunut viime aikoina. Ilman muuta he kuitenkin yrittävät saada kentän sisäpuoliset asiat kuntoon, mutta meidän tehtävämme on varmistaa, että voitamme pelin, vaikka heillä olisi niin sanottu nomaalitilannekin.”

 

 

Tutkimus*: Suomalaiset miehet toivovat näkevänsä Veikkausliigaa enemmän televisiosta

 

Fonectan toteuttaman tuoreen verkkopaneelin mukaan suurin osa suomalaisista 25-55 -vuotiaista miehistä seuraa mielellään jalkapalloa televisiosta ja toivoo jopa enemmän tarjontaa. Veikkausliiga kiinnostaa, sillä yli 70 % tutkimukseen vastanneista seuraa kotimaista jalkapalloa. 

 

Tutkimuksen vastaajista yli 80 % kokee erittäin tärkeänä, että ottelu lähetetään suorana. Soneran KotiTV-palveluun kuuluva URHOtv Total esittää Veikkausliigan kauden jokaisen pelin suorana lähetyksenä. Uusien kilpailuareenoiden ja kehittyneen viestintäteknologian ansiosta suomalaisen urheilun seuraaminen TV:n välityksellä on muuttunut entistä kiinnostavammaksi. 

 

“Soneran URHOtv Total antaa suomalaisen jalkapallon ystäville aivan uudenlaisen mahdollisuuden seurata suosikkijoukkueitaan. Soneran URHOtv Total esittää Veikkausliigan kaikki pelit suorina lähetyksinä - ikään kuin kaikki ottelut olisivat kotiotteluita,” kertoo Soneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen.

 

Yli puolet tutkimukseen vastanneista miehistä koki Veikkausliigan tason parantuneen viime vuosina. Kiinnostus liigaa kohtaan kasvanee myös jatkossa paremman näkyvyyden ansiosta, sillä lähes puolet miehistä seuraisi enemmän otteluita, mikäli ne esitettäisiin suorina.

 

“Uskomme Soneralla, että jalkapallon näkyvyyden lisääminen on parasta markkinointia lajille, ja kasvava kiinnostus jalkapalloa kohtaan nostaa myös yleisömääriä katsomoissa. Haluamme olla mukana viemässä suomalaista jalkapalloa kohti kansainvälistä kärkeä,” lisää Ahti Martikainen.

 

 

Valkeakosken Haka vs. FC Lahti - pe  6.8. klo 19:00 Soneran URHOtv Total (suora lähetys) 

 

*Fonecta Oy , heinäkuu 2010 verkkopaneelitutkimus

 

Lisätiedot & haastattelupyynnöt:

 

Christa Tavan, FWD Helsinki

Puh: 050 527 6127

Sähköposti: christa.tavan@fwd.fi

Yrityksestä

Olemme lifestyle-tuotemerkkien viestintään ja mediasuhteisiin erikoistunut luova toimisto. Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman brändi- ja markkinointisuunnittelua. Intohimomme on suunnitella vaikuttavaa mediaviestintää.

Tilaa