PAM tyrmistyi kauppojen loppiaista koskevista poikkeusluvista

Itä-Suomessa ja Lapissa on myönnetty poikkeusluvat pitää kaupat auki myös loppiaisena. Poikkeuslupia hakivat kauppakamarit. Lupia on haettu myös Etelä-Suomessa, Kymissä ja Tampereen alueella.

Uusi laki vähittäiskaupan aukioloista astui voimaan 1.12.2009. Tämä vuosi sitten hyväksytty laki laajensi sunnuntaiaukiolon ympärivuotiseksi ja alle 400-neliöiset myymälät voivat olla auki käytännössä vapaasti. Poikkeuksen muodostavat juhlapäivät. Loppiainen on tällainen juhlapäivä.

- Lainsäädännön uusimisen tavoitteena oli rauhoittaa tilanne ja päästä myös eroon poikkeusluparuletista. Kaupan pinna näytti kestävän asiassa reilun vuoden. Me PAMissa paheksumme kauppakamarien toimintaa, PAMin puheenjohtaja Ann Selin sanoo.

PAM toivoi, että poikkeuslupakäytännöstä olisi luovuttu kokonaan, kun aukiololainsäädäntöä kaikkineen selkeytettiin. Eduskunta kuitenkin jätti sen lakiin. Sen mukaan aluehallintovirasto voi erityisistä syistä sallia poikkeamisen lain määrittelemistä aukioloista. Erityinen syy voi olla sijaintiin, matkailuun tai yleisötapahtumaan liittyvä.

- Tämän vuoden loppiainen tuskin on matkailullisesti niin poikkeava, että sen perusteella voitaisiin poiketa vasta vuoden voimassa olleesta laista, Selin aprikoi.

Hän pohtii myös kaupan roolia työnantajana.

- Hämmästyttää, ellei kauppa aio suoda kaikille työntekijöilleen yhtä vapaapäivää raskaan joulu- ja alennusmyyntikauden jälkeen. Vetoammekin kauppoihin, että ne eivät luvasta huolimatta aukaisisi oviaan loppiaisena, Selin sanoo erittäin pettyneenä kaupan toimintaan.

Kaupan palkkaneuvottelut alkavat ensi vuoden alussa.

Lisätietoja:
Juha Ojala, neuvottelupäällikkö, puh. 050 584 1488

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
PL 54, 00531 Helsinki
Jäsenyysneuvonta 020 774 2000
Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211
Työsuhdeneuvonta 020 774 2020
Vaihde 020 774 002
Faksi 020 774 2039
pam@pam.fi
www.pam.fi

Yrityksestä

PAM on Suomen suurin yksityisten palvelualojen ammattiliitto, meitä pamilaisia on jo yli 220 000. PAMin jäseniä työskentelee kaupoissa, hotelleissa, ravintoloissa, kiinteistöpalveluissa, vartiointialalla, hiusalalla, apteekeissa...Yksityisiä palvelualoja riittää.

Tilaa