PAMin puheenjohtaja Ann Selin: Liittokierros, jonka raamit sanelee keskusjärjestö, ei ole liittokierros

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin puhuu sunnuntaina 25.10. PAM-Liikealan Oulun osaston 110-vuotisjuhlilla. Puheessaan hän ottaa kantaa alkaneeseen sopimuskierrokseen.

- Kansainvälisen taantuman aiheuttamat vaikeudet vientiteollisuudessa eivät voi sanella kotimarkkinoilla toimivien alojen palkka- ja työehtoneuvotteluita. Elinkeinoelämän keskusliitossa yritetään pitää kynsin ja hampain kiinni siitä, ettei yhdellekään alalle sovittaisi yli puolen prosentin korotuksia. Ajatus on täysin epärealistinen. - En tietenkään kannusta pamilaisia, enkä muitakaan, kohtuuttomaan kilpajuoksuun, mutta haluamme ja aiomme aidosti neuvotella liittona omien työmarkkinakumppaneidemme kanssa. Liittokierros, jonka raamit sanelee keskusjärjestö, ei ole liittokierros. Tämän vaikeampi asia ei ole. - Paljon vaikeampi kysymys sen sijaan on, miten pystymme jatkossa ajamaan jäsentemme etuja niin sanottujen laatukysymysten osalta. Kuinka pystymme vaikuttamaan merkittäviin lainsäädäntöhankkeisiin, jotka eivät tunne sopimusrajoja? On tärkeä huomata, että kolmikanta ei ole kadonnut mihinkään, vaan sekin on muuttanut vain luonnettaan. - Keväällä alkaneet metalli- ja teknologiateollisuuden neuvottelut tosiasiallisesti saatettiin loppuun pääministerin lupauksella uudistaa työttömyysturvaa lomautettujen osalta. Ratkaisun kaikkia vaikutuksia ymmärtämättä annetut lupaukset ovat nyt realisoitumassa siten, että jatkuvaa osa-aikatyötä tekevät sekä useammaksi päiväksi lomautetut häviävät sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Tätä emme luonnollisestikaan hyväksy, vaan olemme tuoneet esiin hyvin vahvasti omat vaihtoehtomme ja puolustaneet lukuisten pamilaisten sovitellun päivärahan saajien asemaa. Loppuvuodesta nähdään mikä on hallituksen todellinen kanta palkansaajien yhdenvertaisuuteen. - Yksittäisten taistojen takana häilyy suurempi varjo. Näen, että pahimmillaan vaarana voi olla SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen hajaannus. Erilaiset rajaristiriidat, tiedon panttaaminen ja yhteistoiminnasta vetäytyminen ovat pelottavia askeleita kohti eriytynyttä ja toraisaa palkansaajaliikettä. PAM on kulkenut pian yhden vuosikymmenen kohti vahvaa, yhtenäistä ja verkostomaisesti toimivaa suurliittoa. Uudet ajat vaativat aina uusia konsteja, mutta kaukaa historiasta kumpuava ay-liikkeen perusajatus on edelleen suurin vahvuutemme – yhdessä sopiminen, vaikuttaminen ja vaatiminen. Mitä yhtenäisempi koko palkansaajaliike on, sitä voimakkaampi on äänemme. Tämän yhtenäisyyden vahvistamiseen olen vahvasti sitoutunut, vaikka usko ajoittain onkin ollut koetuksella. Selin puhuu Oulussa 25.10. klo 14.00 alkavassa PAM-Liikealan Oulun osaston 110-vuotisjuhlassa, joka on Ravintola Toivossa, Radison Blu –hotellissa. Lisätietoja: Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405

Yrityksestä

PAM on Suomen suurin yksityisten palvelualojen ammattiliitto, meitä pamilaisia on jo yli 220 000. PAMin jäseniä työskentelee kaupoissa, hotelleissa, ravintoloissa, kiinteistöpalveluissa, vartiointialalla, hiusalalla, apteekeissa...Yksityisiä palvelualoja riittää.

Tilaa