2016 – hyvän tuloksen ja uudistusten vuosi Pauligille

Vuosi 2016 oli Paulig-konsernille vaiheikas ja tuloksellisesti hyvä. Liikevaihto oli 916,9 miljoonaa euroa. Konsernin kaikki neljä divisioonaa saavuttivat tai ylittivät tavoitteensa.

Vuonna 2016 Paulig-konserni vietti 140-vuotisjuhlavuottaan. Kyky uudistua on ollut leimallista yhtiön toiminnalle kautta vuosien. Konsernin nykyisiin tuotemerkkeihin kuuluvat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Vuoden aikana ostettiin Gold&Green Foodsin osake-enemmistö (51 prosenttia). Yrityksen innovaatio – Nyhtökaura™ – oli vuonna 2016 eniten keskustelua herättänyt elintarvike Suomessa.

”On jännittävää saada olla mukana kehittämässä tämän suomalaisen innovaation liiketoimintamahdollisuuksia. Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana tuotantomäärä on seitsenkertaistunut, joten tuotetta on jo paremmin saatavilla kaupan hyllyissä. Olemme myös huomanneet, että kuluttajien kiinnostus Nyhtökaura-tuotetta kohtaan lisääntyy edelleen. Tämä osoittaa, että kasvisruokatrendi on tullut jäädäkseen”, toteaa konsernijohtaja Jaana Tuominen .

Vuoden 2016 luvut

  • Liikevaihto oli 916,9 miljoonaa euroa (905,2)
  • Liikevoitto oli 76,9 miljoonaa euroa (63,6) ja liikevoiton osuus liikevaihdosta 8,4 prosenttia (7,0)
  • Vuoden tulos oli 55,1 miljoonaa euroa (84,8)
  • Omavaraisuusaste oli 71,6 prosenttia (73,8)
  • Työntekijöitä oli keskimäärin 1 903 (1 890)

Paulig-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 916,9 miljoonaa euroa (905,2) eli kasvoi 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Liikevaihdon kasvu oli 2,0 prosenttia, jos otetaan huomioon vain divisioonat, jotka olivat konsernissa molempien kokonaisten tilikausien ajan.

Kaikkien divisioonien tulos oli hyvä

Paulig-konsernin liiketoiminta jakautuu neljään divisioonaan: Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Kaikki divisioonat saavuttivat tai ylittivät tavoitteensa, ja konsernin liikevoitto oli 76,9 miljoonaa euroa (63,6). Liiketulos ei ole suoraan vertailukelpoinen, sillä vuonna 2015 myytiin Teollisuusmausteet-divisioona ja ostettiin Risenta AB ja vuonna 2016 ostettiin Gold&Green Foodsin osake-enemmistö.

  • Kahvi-divisioonan liikevaihto oli 343,8 miljoonaa euroa (346,3)
  • Maailman Ruoka & Mausteet -divisioonan liikevaihto oli 309,4 miljoonaa euroa (307,8)
  • Snack Food -divisioonan liikevaihto oli 247,4 miljoonaa euroa (218,9)
  • Naturally Healthy Food -divisioonan liikevaihto oli 38,1 miljoonaa euroa (31,1).
     

140 vuotta makuja ympäri maailmaa

Maut kaikkialta maailmasta kiinnostavat kuluttajia nyt suuresti. Paulig on yhtiön perustamisesta lähtien vuonna 1876 tarjonnut kuluttajille eksoottisia makuja maailman eri kolkilta. Alkuaikoina valikoimaan kuuluivat muun muassa kahvi, tee, mausteet, kuivatut hedelmät ja konjakki.

Nykyisin 59 prosenttia Paulig-konsernin myynnistä sijoittuu Pohjoismaihin ja 41 prosenttia muille markkina-alueille. Ulkoinen liikevaihto jakautuu divisioonien kesken seuraavasti: Kahvi 38 prosenttia, Maailman Ruoka & Mausteet 33 prosenttia, Snack Food 25 prosenttia ja Naturally Healthy Food 4 prosenttia.
”Tavoitteenamme on kaikkien divisioonien kansainvälinen kasvu. Viime vuonna minulta kysyttiin monesti, mikä on jatkuvan positiivisen kehityksen varmistamisessa keskeistä. Olen vakuuttunut siitä, että kykymme uudistua ja rohkeutemme toteuttaa muutoksia ovat siinä avainasemassa”, toteaa konsernijohtaja Jaana Tuominen.

Paulig-konsernin vuoden 2016 vuosikertomus on luettavissa pdf-muodossa osoitteessa www.pauliggroup.com

Lisätietoja:

Konsernijohtaja Jaana Tuominen, puh. 09 319 8330, jaana.tuominen@paulig.com

Viestintä:
Viestintäjohtaja Anita Laxén, puh. 040 770 0873, anita.laxen@paulig.com

Paulig-konsernista

Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteessa www.pauliggroup.com

 

Yrityksestä

Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää www.pauliggroup.com

Tilaa