• news.cision.com/
  • Paulig/
  • Elisa Markula jättää tehtävänsä Pauligin Kahvi-divisioonan toimitusjohtajana

Elisa Markula jättää tehtävänsä Pauligin Kahvi-divisioonan toimitusjohtajana

Report this content

Kahvi-divisioonan toimitusjohtajana ja Paulig-konsernin johtoryhmän jäsenenä kahdeksan vuoden ajan toiminut Elisa Markula on päättänyt lopettaa Pauligilla ja ottaa vastaan tehtävän Tikkurila-konsernin toimitusjohtajana.

Elisa Markulan johdolla Pauligin Kahvi-divisioona on vahvistanut asemaansa kaikilla markkinoillaan. Paulig-brändistä on kehittynyt yksi arvostetuimmista ruoka- ja juomabrändeistä Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Divisioonassa työskentelee lähes 600 henkilöä ja vuonna 2016 sen netto-liikevaihto oli 344 miljoonaa euroa.

”Haluan kiittää Elisaa hänen sitoutumisesta ja tekemästä työstä Pauligin menestyksen eteen. Erityisesti haluan nostaa esille hänen vahvan sitoutumisen kestävään kehitykseen kahvin koko arvoketjussa, jolla on ollut valtava vaikutus yhtiön tulevaisuuden suuntautumiselle. Toivotan hänelle onnea ja menestystä uusissa haasteissaan", sanoo Paulig-konsernin vt. konsernijohtaja Tina Andersson.

"Pauligilla työskentelemäni vuodet ovat olleet ainutlaatuisia oppimisen, yhdessä tekemisen ja vahvan, arvo-pohjaisen kulttuurin rakentamisen kannalta. Ennen kaikkea jään kaipaamaan kaikkia kollegoja. Pauligilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni ja seuraan mielenkiinnolla, miten yrityksessä jatketaan työskentelyä kahvin valoisan tulevaisuuden puolesta", Elisa Markula sanoo.

Elisa Markulan viimeinen työpäivä Pauligilla on 9. toukokuuta 2018. Prosessi hänen seuraajansa nimittämiseksi käynnistyy mahdollisimman pian.

 

Viestintä:
Anita Laxén, viestintäjohtaja, Paulig-konserni, +358 40 770 0873

Paulig-konsernista
Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteessa www.pauliggroup.com

Paulig-konsernin Kahvi-divisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, HoReCa-sektorille kuin työpaikoille Paulig Professional -liiketoimintayksikön kautta. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Paulig Brazil ja Paulig Mundo sekä kahvijuoma Paulig Frezza ja kaakaojuoma Paulig Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Presidentti ja Paulig Classic -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Tuorein tulokas kahvituoteperheeseen on Suomen, Ruotsin ja Baltian markkinoilla myytävä Mode Cold Brew -kahvi. Yhtiön kahvipaahtimot sijaitsevat Vuosaaressa, Porvoossa ja Venäjän Tverissä. Vuosaaren paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia. www.paulig.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia