Pauligilta tummapaahtoisia ja hedelmäisiä kahviuutuuksia – Juhla Mokka juhlistaa Suomea Juhla Vuosi -kahvipaketilla

Syksyn kahvituokioissa maistuvat tummapaahtoiset, intensiiviset ja hedelmäiset maut. Pauligin syksyn kahviuutuudet houkuttelevat eri maiden ja mantereiden kahvimakujen pariin. Rakastettu Juhla Mokka juhlii 100-vuotiasta Suomea erikoispakkauksella. Tolkkisten Robert Paulig Roasteryn pienpaahtimo on paahtanut uuden Hawaii-kahvin muun muassa Sandro-ravintoloihin.

Rakastettu Pauligin Juhla Mokka juhlistaa 100-vuotiasta Suomea syksyn ajan erikoispakkauksella. Syyskuusta alkaen Juhla Mokka -pakkaus saa kauniin tähtisadekuvituksen ja "Juhla Vuosi" -tekstin. Juhla Mokka nostaa juhlavuoden esiin myös syksyn mainonnassa teemalla ”100 vuotta suomalaisia tekijöitä”.

”Juhla Mokka on ollut osa suomalaisten kahvipöytiä jo 88 vuotta ja sillä on merkittävä rooli maan rakentamisessa ja kehittämisessä. Tänä vuonna Juhla Mokka, tekijöiden kahvi, juhlistaakin satavuotiaan Suomen aitoja tekijöitä. Kampanjan musiikkina ihastuttaa Elias Gouldin uudelleensovittama versio Don Huonojen klassikkokappaleesta Hyvää yötä ja huomenta, joka kertoo suomalaisesta periksiantamattomuudesta ja tekijäasenteesta ”, Uuna Kostamo Juhla Mokka -kahvin Brand Manager kertoo.

Uusi Presidentti Origin Blend Indonesia – hedelmäinen ja mausteisen vivahteikas kahvinautinto

Pidetty Presidentti Origin Blend -sarja laajenee kahdella uutuustuotteella. Sarjan tummapaahtoisten kahvisekoitusten makuvivahteet ovat peräisin eri mantereilta antaen niille uniikin maun.

Uusi Presidentti Origin Blend Indonesia (450 g) on lumoavan intensiivinen sekoitus parhaista Indonesian ja Etelä-Amerikan kahvilaaduista. Jyrkillä vuorenrinteillä kasvaneet pavut tuovat kahvin makumaailmaan marjaisuutta, mehevää hedelmäisyyttä ja mausteisia vivahteita. Tämän voimakasluonteisen ja täyteläisen kahvin paahtoaste on 3. Saatavilla sekä jauhettuna että papupakkauksena.

Presidentti Origin Blend Papua New Guinea on jatkossa saatavilla myös papupakkauksena (400 g). Kahvissa korostuvat tuliperäisen Papua-Uuden-Guinean makean hedelmäiset ja rikkaan vivahteikkaat kahvipavut. Tasapainoista makua täydentävät pavut Etelä-Amerikasta, tehden tummapaahtoisesta kahvisekoituksesta yllätyksellisen makunautinnon. Paahtoaste 4.

”Presidentti Origin Blend -kahvisekoitukset neljältä eri mantereelta innostavat kokeilemaan eri kahvimakuja ja maistelemaan niiden makuvivahteita. Alkuperämaiden erilaiset kasvuolosuhteet, maaperä ja ilmasto vaikuttavat kahvipapuihin ja sitä kautta kahvin makuun sekä luonteeseen”, kertoo Presidentti-kahvin Brand Manager Matleena Turkia .

Mundo on nyt reilusti tumma                   

Reilun kaupan luomukahvisekoitus Mundo on lokakuusta alkaen saatavilla myös tummapaahtoisena (paahtoaste 4). Uusi Mundo Reilusti Tumma on kahvi, jonka täyteläisessä maussa korostuvat Meksikon korkeilla rinteillä kypsyneet kahvipavut. Mundo-kahville tyypillinen ryhdikäs maku ja värikkyys ovat läsnä. Lempeällä paahtoprofiililla valmistetun tumman kahvin maku on kypsän hedelmäinen. Mundo Reilusti Tumma -kahvia saa vakuumipakkauksessa (350 g) sekä papupakkauksena (450 g).

"Olemme työskennelleet pitkään Reilun kaupan kanssa ja teemme päivittäin töitä varmistaaksemme kahvinystävien makunautinnot ja taataksemme kahvin valoisan tulevaisuuden", kertoo Senior Manager Minna Lampinen Pauligilta.

Café Barcelona tuo Katalonian tunnelman kahvipöytiin

Uutuus Café Barcelona täydentää Pauligin suositun Kaupunkikahvit-sarjan tarjoamia kahvihetkiä ja tarjoaa aiempien Parisienin, New Yorkin ja Havanan rinnalla uuden makumatkakohteen.

Café Barcelona -kahvi on saanut inspiraation eteläeurooppalaisen kaupungin sykkeestä. Se on täyteläisen aromikas ja pähkinäsuklainen sekoitus, jonka jälkimaku muistetaan. Se on täydellinen café con leche -maitokahviin. Kahvi voidaan valmistaa joko suodattamalla tai mutteripannulla espressoksi. Paahtoaste on 4. Värikäs uutuus on saatavilla syyskuusta alkaen jauhettuna vakuumipakkauksena (425 g) ja papupakkauksena (450 g).

Pauligin kahvit Sandroon ja muihin pääkaupunkiseudun Hawaii-ravintoloihin

Syksyn vähittäiskaupan tuoteuutuuksien lisäksi kaikissa pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa Hawaii-ravintolaryhmän ravintoloissa eli Sandro Kalliossa, Sandro Eirassa, Sandro Korttelissa, Sandro Tapiolassa, Holiday Barissa ja The Cockissa voi jatkossa nauttia Tolkkisten Robert Paulig Roasteryn pienpaahtimossa Hawaii-ravintoloille räätälöityä ja paahdettua kahvia. Hawaii-kahvia tarjotaan ravintoloiden espresso-kahvina ja sitä voi ostaa ravintoloista myös kotipakkauksina.

Hawaii-kahvin paahtoaste 4 tuo kahviin matalahappoisen, lempeän sekä syvän maun. Mausta on löydettävissä afrikkalaisten kahvilajikkeiden runsasta hedelmäisyyttä sekä Väli-Amerikan lajikkeiden kevyttä pähkinäisyyttä. Lisäksi ravintoloilla on Reilun kaupan Paulig Mundo -kahvi suodatinkahvina kaikissa ravintoloissaan.

”Hawaii-ravintolaperheen kasvaessa päätimme satsata entistä enemmän yksityiskohtiin ja lähdimme hakemaan ”perfect match” -kahvikumppania. Olin seurannut innolla Pauligin positiivisia ja rohkeita kehitysaskelia niin laadun, designin, Paulig Kulman kuin henkilökunnan suhteen. Kaipasimme kumppania, joka jakaa arvojamme ja pystyisi luomaan meille täysin uniikin kahvin. Pauligista välittyneen kaikki on mahdollista -asenteen myötä ravintoloissamme nautitaan nyt entistä enemmän kahvia niin cocktailien, shottien kuin myös tavanomaisempien kahvijuomien muodossa ja harva se päivä saan ylpeästi vastata kysymykseen, mistä tämä maaginen kahvi on kotoisin”, kuvailee Hawaii-ravintolaperheen ravintoloitsija Ville Relander .

Kuvat:
Ladattavissa Paulig Groupin uutishuoneesta, osoitteesta https://news.cision.com/fi/paulig-group

Vastuullisuustyö Pauligilla: www.paulig.fi/vastuullisuus

Lisätiedot:
Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Kahvi-divisioona, Paulig Group, p. 050 356 8359

****
Paulig-konsernin Kahvi-divisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, HoReCa-sektorille kuin työpaikoille Paulig Professional -liiketoimintayksikön kautta. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Paulig Brazil ja Paulig Mundo sekä kahvijuoma Paulig Frezza ja kaakaojuoma Paulig Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Presidentti ja Paulig Classic -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Yhtiön kahvipaahtimot sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa ja Venäjän Tverissä. Vuosaaren Paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia.
www.paulig.fi

 

Parhaiden makujen etsiminen on meille kaikille Paulig-konsernissa yhteinen tavoite. Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä meidät tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteista ja palveluista. Päätoimialojamme ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food ja vahvoja brändejämme muun muassa Paulig, Santa Maria ja Risenta. Konsernillamme on noin 1 900 työntekijää 13 maassa ja liikevaihtomme vuonna 2015 oli 905 miljoonaa euroa.  www.pauliggroup.com

Yrityksestä

Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää www.pauliggroup.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia