Arkkitehtuurikutsukilpailu Jätkäsaaren Saukonlaiturin tornitalosta on ratkennut

Peabin ja Helsingin kaupungin järjestämässä kilpailussa voiton vei Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Maisematilassa”.

Helsingin eteläkärjessä sijaitseva Jätkäsaaren alue kasvaa nopeasti. Osana alueen kehittämistä ovat Peab ja Helsingin kaupunki yhteistyössä järjestäneet arkkitehtuurikutsukilpailun korttelin 20067 tontin 3 suunnittelusta asuinkäyttöön. Kilpailun tarkoituksena oli löytää korkeatasoinen ja toteutuskelpoinen merelliseen ympäristöön sopiva ratkaisu 12-kerroksiselle tornitalolle.

Kilpailun voittajaksi valittiin ehdotus nimimerkillä ”Maisematilassa”. Ehdotus on kaupunkikuvallisesti oivaltava, elegantti kokonaisvaltainen ratkaisu, joka luo rakennukselle omaleimaisen ja vahvan, mutta samalla ajattoman kantakaupunkiin sopivan ilmeen, raati kommentoi. Rakennusmassan kolmiomuoto suuntaa asunnot päänäkymän suuntaan, erottaa rakennuksen muista Jätkäsaaren korkeista rakennuksista, liittää sen luontevasti naapuritontteihin ja lisäksi luo dramaattisen kapean, leimaa-antavan, päätyjulkisivun päälähestymissuuntaan.

”Maisematilassa” on esitetty kauniisti ja selkeästi vaikkakin luonnosmaisesti ja on arkkitehtoniselta kokonaisotteeltaan vaikuttava ja eheä.

Lisäksi palkintolautakunta päätti antaa kunniamaininnan ehdotukselle nimimerkillä ”Kilpikaarna". Tekijät ovat Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy.

Kilpailuehdotuksen tekijä on Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy. Muut kutsukilpailuun osallistuneet yritykset olivat: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy, Serum Architects Ltd, sekä Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy.

”Syksyllä 2016 järjestetyn tontinluovutuskilpailun perusteella kehitämme kortteliin kaksi hanketta, arkkitehtuurikilpailun kohteena olevan 12-kerroksisen tornitalon, sekä Saukonkanavan varteen tulevan 6-kerroksisen lamellitalon. Voittajatyö vastaa loistavasti mielikuvaamme urbaanista ja ainutlaatuiset merimaisemat huomioivasta 12-kerroksisesta tornitalosta. Usko hankkeen menestymiseen on tämän ehdotuksen myötä vahva”, kertoo Riku Patokoski Peabilta.

Saukonlaiturin alue on läntisin osa Jätkäsaaren uutta asuinaluetta. Kilpailun kohteena oleva kortteli sijaitsee Saukonlaiturin alueen keskellä, tulevan Saukonkanavan varrella.

Valmistuttuaan merellisessä Jätkäsaaressa tulee olemaan noin 18 000 henkilön koti ja noin 6 000 henkilön työpaikka.

Lisätietoja:

Riku Patokoski, Liiketoimintajohtaja, Peab Oy, puh. +358 40 5105 475 riku.patokoski@peab.fi

Kirsi Rantama, Arkkitehti, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, puh. +358 9 310 37207, kirsi.rantama@hel.fi

www.peab.fi 

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 14 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5.1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. 

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia