Ikea Kuopion peruskivi muurattiin

 

Kuopion Matkukseen kesällä 2012 avattavan IKEA-tavaratalon peruskivi muurattiin tiistaina 17.5.

Muurausta oli suorittamassa myös IKEA-konsernin perustaja Ingvar Kamprad. Peab-konsernista tilaisuutta olivat todistamassa  Peabin perustaja  Mats Paulsson sekä vastikään konsernijohtajaksi nimitetty Jan Johansson. Suomen Peabilta paikalla olivat toimitusjohtaja Petri Suuperko, aluejohtaja Mika Katajisto, Peab Infran toimitusjohtaja Juha Helin sekä suuri joukko työntekijöitä. 

Kuopion IKEA on suomen viides IKEA ja ensimmäinen Peabin ja IKEAn tekemästä 10 IKEA-tavaratalon sopimuksesta.

 

 

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit