Peab on valittu parhaaksi kesätyönantajaksi

Pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab on valittu parhaaksi kesätyönantajaksi Vastuullinen kesäduuni –kampanjan järjestämässä verkkokyselyssä. 

Peabin kesätyöntekijät antavat työantajalleen erinomaiset arviot kaikilla kesätyöprosessin osa-alueilla, joita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen työhön sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Huomioitavaa vastauksissa oli yleisen tyytyväisyyden erittäin
korkea taso. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 95 työnantajaa, joista suurten yritysten sarjassa oli mukana Peabin ohella 80 yritystä. Kyselyyn vastasi yhteensä 5 036 kesätyöntekijää. Voittaja valittiin kokonaispalautteen perusteella.

Peab-konsernin strategisena tavoitteena on tulla suurimmasta parhaaksi ja tämä koskee myös työnantajuutta. ”Peabin arvot näkyvät arjen toiminnassa monella tapaa. Kohtaamme kesätyöntekijät henkilökohtaisesti ja tehtäviin perehdyttäminen on mahdollisimman käytännönläheistä. Kesäkollegamme ovat meille sananmukaisesti tasa-arvoisia työkavereita. He ovat ennen kaikkea arvokas investointi tulevaisuuteen”, kertoo Peabissa henkilöstöasioista vastaava Marit Telin.

Karoliina Ylisaukko-Oja työskenteli jo toista kesää Peabilla ja jatkaa nyt diplomityöntekijänä. ”Mielestäni parasta Peabilla on työn mielekkyys ja monipuolisuus sekä luottamus, jota olen saanut sekä esimieheltä että kollegoilta”, hän sanoo. Myös Joonas Koskinen jatkaa työtään Peabilla opiskelujen ohella. Hänen mukaansa muun muassa mielekkäät työtehtävät ja hyvä perehdytys työhön ovat asioita, joita hän Peabilla arvostaa.

Peabilla ollaan ylpeitä palveluksessa olevista 750 ammattilaisesta ja halutaan myös jatkossa tarjota arvojen mukaisia haastavia, mutta palkitsevia työpaikkoja.

Lisätietoja antaa:

Marit Telin, Peab henkilöstöpäällikkö, +358 40 7376 872, marit.telin@peab.fi.

www.peab.fi 

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 14 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, asunto- ja kiinteistöliiketoiminta, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 4,8 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia