Peab rakentaa Asuntosäätiölle asuntoja Espoon Suurpeltoon

Rakennustyöt käynnistyvät heinäkuun alussa

Peab Oy:n Etelä-Suomen Asuntorakentamisen yksikkö on voittanut Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy:n asettaman urakkakilpailun. Hanke sisältää viisi pienkerrostaloa. As Oy Espoon Suurpellon Alsikeapila ja Apilapelto rakentuvat Espoon Suurpeltoon.

Kohteeseen rakentuu yhteensä 88 asuntoa. Rakennustyöt käynnistyvät heinäkuun alussa ja kohde on valmis 1.10.2013. Urakkasumma on 13 385 000 euroa.

- Asuntosäätiö on ollut meille merkittävä kumppani monen vuoden ajan rakennuskohteissa ympäri pääkaupunkiseutua. Olemme tehneet Asuntosäätiölle lukuisia neuvottelu- ja urakkakilpailukohteita ja tämä on neljäs kohde minkä teemme heille Suurpeltoon, kertoo Peab Oy:n toimitusjohtaja Petri Suuperko.

Peab on ollut alusta asti rakentamassa Suurpeltoa, missä se on rakentanut jo viisi kohdetta. Alueella on vielä monta tonttia, jotka tulevat rakentumaan lähitulevaisuudessa.

Lisätietoja antavat:

Petri Suuperko, toimitusjohtaja, Peab Oy, puh.+358 40 7132 100

petri.suuperko@peab.fi

www.peab.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa 850 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen, korjausrakentaminen sekä kiinteistöliiketoiminta. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy. Konsernin liikevaihto on 4 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.                                            

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit