Peab rakentaa LähiTapiolalle 62 asuntoa Jyväskylään

LähiTapiola ja Peab ovat tänään allekirjoittaneet noin 6,0 miljoonan euron urakkasopimuksen kerrostalon rakentamisesta Liinaharjankadulle Jyväskylään.

Urakkasopimus käsittää 62 asunnon rakentamisen Mankolan alueelle noin kolmen kilometrin päähän Jyväskylän keskustasta Palokkajärven ja Tuomiojärven väliin.  Korkeimmalta osaltaan kuusikerroksisen talon kokonaispinta-ala on noin 2000 huoneistoneliötä. Rakennustyö alkaa huhtikuussa 2018 ja valmistuu kesällä 2019. 

”Liinaharjankadun rakentamispäätös on hyvää jatkoa LähiTapiolan investoinneille Keski-Suomessa. Olemme keskisuomalaisten asiakkaiden omistama yhtiö ja haluamme turvata Jyväskylän sekä koko maakunnan elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta asuinpaikkana”, LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen toteaa.

”Jyväskylä on tutkimusten mukaan kolmanneksi halutuin muuttokohde suomalaisten keskuudessa. Rakennushankkeen myötä vaikutamme omalta osaltamme siihen, että Jyväskylästä löytyy kiinnostavia, korkealaatuisia ja turvallisia asuntoja, jotka sijaitsevat hyvällä paikalla. Haluamme toimia pitkäaikaisena vuokranantajana vuokramarkkinoilla”, Toivanen sanoo

”Asunto Oy Jyväskylän Liinaharjankatu 1:n uudet asunnot sijaitsevat koulun, päiväkodin ja Palokan Keskuksen palveluiden välittömässä läheisyydessä ja hyvien kulkuyhteyksien varrella ”, kertoo yksikönjohtaja Timo Riikonen, Peabilta.

 

Lisätietoja:

Timo Riikonen, yksikönjohtaja, Peab Oy, puh. +358 40 514 5900, timo.riikonen@peab.fi

Teemu Toivanen, toimitusjohtaja, LähiTapiola Keski-Suomi, puh. +358 400 625612 teemu.toivanen@lahitapiola.fi

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia