Peabin Eventes Business Gardenille kunniaa Espoon kaupungilta

Report this content

Espoon kaupungin rakennuslautakunta ja rakennusvalvontakeskus ovat myöntäneet HURRAA-kunniamaininnan Eventes Business Gardenille ja sen jatkeena olevalle KOy Safiirille. 

”HURRAA” -tunnustuspalkinto on espoolainen hatunnosto ajankohtaiselle, erityisen ansiokkaasti ja onnistuneesti toteutuneelle, rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle. Tunnustuspalkinto jaetaan nyt ensimmäisen kerran. Kilpailun juryn perustelut Eventes Business Gardenin kunniamaininnalle ovat seuraavan laiset:
-Raikas ja rohkea Matinkylän keskuksen maamerkki ja identiteetin rakentaja. Persoonallinen, huolella tutkittu julkisivukokonaisuus toimii sekä Länsiväylän mittakaavassa että Iso Omenan että viereisen asuinkerrostaloyhtiön suuntaan. Korttelin lounaispäädyn alle sijoittuva kevyen liikenteen kiertoliittymä on otettu luontevaksi aiheeksi osana julkisivun kokonaisratkaisua.

Korttelikokonaisuus toteutettiin vaiheittain kolmelle vierekkäiselle tontille vuosina 2012-2014.

-Kunniamaininta on arvokas tunnustus tekemällemme työlle, iloitsee Peab Invest Oy:n toimitusjohtaja Heikki Levo. -Koemme löytäneemme kaupungin tahtotilan korttelin kehittämisen osalta. Tämä havainto on arvokas myös siksi, että olemme lisänneet tonttivarantoamme alueella, ja tärkeätä tässä tunnustuksessa on myös se, että tiedämme suuntaviivat miten aluetta tulisi kehittää, Levo jatkaa.

Eventes Business Garden valmistui kesällä 2014. Rakennukselle on myönnetty arvostettu LEED Gold- ympäristösertifikaatti. Kohde on kokonaisuudessaan vuokrattu Outotec Oy:lle.

Peab Invest Oy:n seuraava Business Garden on jo hyvää vauhtia nousemassa Helsinkiin Vihdintien alkupäähän.  ULTIMES Business Garden valmistuu keväällä 2016. Ultimekseen muuttaa myös Suomen toimintojen pääkonttorillaan ISS Palvelut Oy. Sinne muuttavat myös Peabin Suomen yhtiöt.

Lisätietoja:

Heikki Levo, toimitusjohtaja, Peab Invest Oy, puh. 040 767 6170, heikki.levo@peab.fi

www.peab.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 13 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen ja korjausrakentaminen. Kiinteistöliiketoiminnasta vastaa Peab Invest Oy. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy ja Peab Industri Oy vastaa valmisbetoni- ja kiviainesliiketoiminnasta sekä Lambertsson Oy nosturiliiketoiminnasta. Konsernin liikevaihto on 4.9 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia