Rakennusyhtiö Peab rakentamaan Kampin Huippua

Rakennusyhtiö Peab Oy ryhtyy rakentamaan Helsingin ydinkeskustaan Kampin Huippua. Kohde on peruskorjauskohde, jossa peruskorjaustyön lisäksi rakennetaan laajennusosa ja tehdään muita käyttötarkoituksen mukaisia muutostöitä. Muutostöiden osalta mm. entiset toimistotilat muuntuvat moderniksi lääkäriaseman tiloiksi. Tilaaja on Koy Kampinmäki c/o Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia.

Kohde sijaitsee Annankadun ja Kansakoulukadun kulmauksessa Kampissa, aivan Helsingin ydinkeskustassa. Kohteen sijainti tekee siitä logistisesti haastavan.

-        Eläke-Fennia on iso kiinteistöomistaja ja tärkeä asiakas sekä yhteistyökumppani Peabille. Olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti korjausrakentamiseen ja projektinjohto-osaamisen kehittämiseen ja on hienoa päästä toteuttamaan tämä haastava projekti yhteistyössä Eläke-Fennian kanssa, toteaa Peabin Etelä-Suomen talonrakentamisen aluejohtaja Matti Kaakinen.

Rakennustyöt kohteessa käynnistyvät elokuussa ja kohde on valmis tammikuussa 2014. Rakennushankkeen urakkasumma on yli 10 miljoonaa euroa.

Lisätietoja antavat:

Matti Kaakinen, aluejohtaja, Peab Oy, puh.+358 400 503 159

matti.kaakinen@peab.fi

www.peab.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa 850 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen, korjausrakentaminen sekä kiinteistöliiketoiminta. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy. Konsernin liikevaihto on 4 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.                                

Yrityksestä

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 5,1 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit