Peikko toimittaa DELTABEAM®-liittorakenteen ostoskeskuksen toimisto-osalaajennukseen Saksassa

Peikko Groupin saksalainen tytäryhtiö Peikko Deutschland GmbH on saanut huomattavan tilauksen Saksan Dortmundissa sijaitsevan ostoskeskuksen laajennushankkeeseen. Tilaus käsittää 1,2 kilometriä DELTABEAM®-liittopalkkeja sekä runkorakenteessa käytettäviä ankkurointipultteja. Hankkeen toimitukset ovat alkaneet ja ne jatkuvat syyskuun 2017 ajan. Rakennuksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Hanke käsittää Dustmannin ostoskeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen uudella toimistokerroksella. Peikon DELTABEAM®-liittorakennetta käytetään lisäkerroksessa, jonka myötä koko kompleksin kokonaispinta-ala laajenee 15 000 m2:iin sisältäen ostoskeskuksen lisäksi myös toimistotilaa sekä lääkäriaseman. Hankekehittäjänä toimii Dustmann & Co. KG ja pääurakoitsija on Peter Rundholz GmbH & Co. KG. Toimiston arkkitehtuurista vastaa henke.siassi architekten. Peruskorjaus parantaa rakennuksen energiatehokkuutta merkittävästi ja aurinkopaneelien myötä rakennuksesta tulee energiataloudellisesti omavarainen.    

“Peikon DELTABEAM®-liittorakenne valittiin tähän hankkeeseen koska se muodostaa yhdessä ontelolaattojen hoikan rakenteen. DELTABEAM® mahdollistaa rakennuksen vanhojen perustusten käyttämisen ilman merkittäviä muutoksia nopeuttaen koko rakennusprosessia”, kertoo Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja Topi Paananen.

Lisätietoja:

Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy,
puh: +358 50 384 3001, email: topi.paananen@peikko.com

Christian Gerke, toimitusjohtaja, Peikko Deutschland GmbH,
puh: +49 563 499 47 166, email: christian.gerke@peikko.com

Jakelu: Keskeinen media, Peikon internetsivut

DELTABEAM ® -liittorakenne on Peikon liittopalkkijärjestelmä joka soveltuu kaikenlaisiin rakennuksiin. Se mahdollistaa joustavat pohjaratkaisut rakennuksen elinkaaren ajan sekä vaivattomat LVI- ja sähköasennukset. DELTABEAM®-liittorakenteen avulla kerroskorkeutta voidaan pienentää jopa 500 millimetriä, jolloin rakennuksen tilavuus pienenee ja energiatehokkuus paranee. DELTABEAM®-liittorakenteen avulla voidaan toteuttaa helposti myös erilaisia ulokkeita ja muita haastavia julkisivumuotoja ilman paikallavalua. 

Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden liitostekniikkaan ja liittorakenteisiin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikolla on tytäryhtiöt 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 9 maassa ympäri maailmaa. Suomen liiketoiminnasta vastaa Peikko Finland Oy. Peikko Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 173 miljoonaa euroa. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 1 500 ammattilaista. Lisätietoja:  www.peikko.com .

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit