Tecade tehosti tuotantoaan investoimalla PEMA koontilinjaan

Report this content

Espanjalainen raskasteräsrakenteiden valmistaja, Tecade SA, investoi PEMA TW-koontilinjaan tehostaakseen lieriömäisten ja kartiomaisten kappaleiden valmistamista.


Silta- ja offshoreteollisuuden ammattilainen

Tecade SA on vuonna 1986 perustettu perheyhtiö, joka on toiminut yli 30 vuotta raskaan metalliteollisuuden alalla. Yrityksen perustaja, Antonio Camino Salas, on vuosien aikana kehittänyt yrityksestä vahvan kansainvälisen toimijan silta-,tuulivoima- ja offshoreteollisuuden alalla. Nykyään Tecade työllistää noin 200 työntekijää ja tulevaisuuden suunnitelmana on kasvattaa toimintaa entisestään uusien investointien sekä kansainvälistymisen kautta. Meneillä olevia projekteja on esimerkiksi Mexicossa, Skotlannissa, Venezuelassa ja Canadassa. Kaikkiaan viennin osuus Tecaden toiminnasta on tällä hetkellä noin 10%

Viimeisten seitsemän vuoden aikana yhteistyömme erilaisten kansainvälisten yrityksien kanssa on lisääntynyt. Tulevaisuuden suunnitelma on lisätä investointeja sekä kasvattaa liikevaihtoa. Lisäksi, tavoitteenaa on parantaa markkinapositioa entisestäänkertoo Tecaden operatiivinen johtaja Juan Diego Camino Muñoz

Räätälöity kokonaistoimitus ratkaiseva tekijä

Ennen investointia, Tecaden tavoitteena oli tehostaa tuotantoa sekä lisätä kasvua tuulivoimateollisuuden alalla.Yritys huomasi tarpeen investoida tuotantolaitteisiin, jotka olisi suunniteltu etenkin raskaille ja halkaisijoiltaan suurille kappaleille sekä sisältäisi kappaleen hitsaus ja käsittelyominaisuudet. Lisäksi, toiveena oli löytää toimittaja, joka pystyisi toimittamaan luotettavan laitekokonaisuuden.  

Pystyimme luomaan merkittävän siteen Pemamekin asiantuntijoiden kanssa, joka mahdollisti avoimen ja selkeän kommunikoinnin. Näin ollen uusia ideoita ja ajatuksia oli helppo vaihtaa projektin aikana sekä sen jälkeen, kertoo Camino Muñoz. 

Ratkaisun suunnittelu- ja toteutusvaiheessa Tecade ja Pemamek tekivät tiivistä yhteistyötä, jotta räätälöidystä kokonaisuudesta tulisi Tecaden tarpeiden mukainen sekä laitteisto saataisiin käyttöön niin pian, kuin mahdollista. Tiukasta aikataulusta huolimatta, tehokkaan yhteistyön ja hyvän projektisuunnittelun ansiosta, kokonaisratkaisu saatiin toimitettua ajoissa ja oli valmiina tuotantokäyttöön jo yhden viikon jälkeen kokonaisuuden valmistumisesta. 

Pemamek oli hyvin tietoinen tarpeestamme ja pystyi täyttämään kaikki vaatimuksemme. Joustavana ja yhteistyöhaluisena yrityksenä, Pemamek suunnitteli ratkaisun joka vastasi täysin meidän tarpeitamme. Lisäksi, Pemamekilla on vahvaa kokemusta sekä hyviä referenssejä tuuli- ja offshoreteollisuuden alalta, Camino Muñoz kertoo. 

PEMA TW8000-300- koontiasemalla Tecade pystyy tehokkaasti ja laadukkaasti valmistamaan kappaleita, jotka voivat olla painoltaan jopa 300 tonnia ja halkaisijaltaan 1,5-8m. Lisäksi, suurien kappaleiden koonti sujuu tarkasti ja nopeasti linjan täsmällisellä fit-upilla ja pistehitsauksella. Integroidun hitsaustornin ansiosta, jokainen työkappale pystytään hitsaamaan samassa kokoonpanoasemassa. Massiivisten sylinterimäisten ja kartiomaisten teräsrakenteiden koonnin mahdollistaa kokonaisuuden laaja toiminta-alue, joka ei vaadi erillisiä asetusaikoja. 

Tarvitsimme ratkaisun joka ei ainoastaan hitsaisi kappaleita yhteen korkealaatuisesti, mutta myös pystyisi liikuttamaan raskaat kappaleet paikasta A paikkaan B. Meillä ei ollut ennestään laitteistoa suurille putkille, joten tarpeemme oli löytää luotettava ratkaisu riittävän suurella kapasiteetilla, kuvailee Camino Muñoz. 


Onnistunut projekti

Tecade aloitti ensimmäisen projektinsa PEMA koontilinjalla vuonna 2015 ja joustavan ratkaisun edut olivat välittömästi näkyviä. Projektin aikana Tecade valmisti putkia, jotka olivat halkaisijaltaan 2,7m ja paksuudeltaan 50mm, 60mm sekä 100mm. Onnistunut projekti saatiin päätökseen maaliskuussa 2016. 

Kokoonpanolinja on selvästi säästänyt aikaa, tehostanut tuotantoamme sekä lisännyt tuotantokapasiteettiamme. Seurauksena pystymme parantamaan kustannustehokkuuttamme, mikä taas parantaa merkittävästi markkina-asemaamme, tiivistää Camino Muñoz. 



Lue lisää sivuiltamme:   http://www.pemamek.com/fi/tecade-tehosti-tuotantoaan-investoimalla-pema-koontilinjaan

Lisätietoja: 

Emilia Vuorela, puh.  ( +358) 10 501 6201 , emilia.vuorela@pemamek.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Joustavana ja yhteistyöhaluisena yrityksenä, Pemamek suunnitteli ratkaisun, joka vastasi täysin tarpeitamme.
Juan Diego Camino Muñoz, Operatiivinen johtaja, Tecade