PEUGEOT GENEVEN AUTONÄYTTELYSSÄ 2013

Report this content

Geneven 83. kansainvälisessä autonäyttelyssä on ensi kertaa nähtävillä Pariisin autonäyttelyssä viime syksynä konseptiautona esitellyn Peugeot 2008:n tuotantoversio, joka tulee markkinoille vielä tämän kevään aikana. 208-malliston lippulaivat 208 GTi ja 208 XY keräävät taatusti katseita, samoin Pariisin autonäyttelystä tuttu, paljon kiitosta ja huomiota herättänyt Onyx-konseptiauto.Urheilullista antia ovat osaltaan lisäämässä ralliautot 208 R2 sekä 208 T16. Hybridimalliston viimeisimpiä innovaatioita edustavat paineilmaa käyttävä 2008 HYbrid Air sekä 208 HYbrid FE –konsepti, jotka molemmat vahvistavat Peugeotin teknologista etumatkaa ympäristöasioiden huomioimisessa.

2008, Peugeotin uusi Urban Crossover maailmaa valloittamaan

Peugeot on menestynyt erinomaisesti 3008-mallillaan Crossover-luokassa, jonka tarjonta nyt laajenee astetta pienempään kokoluokkaan uuden kompaktin 2008:n myötä. Suomeen 2008 rantautuu kesällä 2013. Peugeot tuo 2008:n myötä B-segmenttiin jotain aivan uutta, samaan tapaan kuin yhtiön esitellessä rajoja rikkovan 3008-mallin, jota on myyty tähän mennessä jo lähes 400 000 kappaletta. Isoveljensä tapaan 2008 kertoo Peugeotin taidoista kehittää persoonallinen ja tasapainoinen auto, jossa yhdistyvät ei kokoluokkien parhaat ominaisuudet, käytännöllisyys, karisma ja urheilullisuus. 2008:n katumaasturimainen olemus sopii hyvin Suomen talveen, kun kaupungeissakin kaivataan tehokkaasti eteneviä autoja, joiden maavara on hieman tavanomaista korkeampi.

Innovatiivinen konsepti, Crossover by Peugeot

Maailma muuttuu nykyisellään jatkuvasti ja kaupunkilaistuu päivä päivältä. Autonostajat ovat dynaamisia, jatkuvasti liikkeellä, siirtyvät mantereelta toiselle ja etsivät omaan imagoonsa parhaiten sopivia tuotteita. Peugeot otti haasteen vastaan etsien uusia innovatiivisia käyttömukavia ratkaisuja – tuloksena dynaaminen uusi Crossover by Peugeot, 2008. 2008:ssa yhdistyy henkilöautomainen ajettavuus katumaasturimaiseen jämäkkyyteen. Sisältä 2008 on tilava, tilojen muunneltavuuden ja mukavuuden ollessa huippuluokkaa.2008 on yhtä lailla kotonaan niin kaupungin kapeilla kaduilla kuin maantielläkin.2008 on Peugeotin ensimmäinen automalli, joka tulee samanaikaisesti myyntiin eri puolilla maailmaa. Sen suunnitteluun ovat osallistuneet Peugeotin muotoilutiimit Pariisissa, Shanghaissa ja Sao Paulossa. Myös Peugeot 2008:n tuotanto viedään lähelle asiakkaita, sillä auton valmistus käynnistyy samanaikaisesti kolmessa eri tehtaassa, Ranskan Mulhousessa, Kiinan Wuhanissa ja Brasilian Porto Realissa.

Tyyliltään ainutlaatuinen, elegantti ja vankka

2008 tuo tullessaan uudet tilastandardit pienten autojen kokoluokkaan. Sen persoonallisuus herättää huomiota jo ensisilmäyksellä. Kompaktit mitat (pituus 4,16 m ja leveys 1,74 m) auttavat pysäköintipaikan löytymisessä ja tekevät autosta muutenkin näppärän. Siihen on saatu onnistuneella suunnittelulla hyvät sisä- ja tavaratilat.

2008, Peugeotin uuden muotokielen mukainen

2008 on keulaltaan Peugeotin uuden muotokielen mukainen. Siinä ovat sopivassa tasapainossa persoonallisuus, karisma ja urheilullisuus. Veistoksellinen konepelti näyttää muiden Peugeot-mallien tapaan leijuvan jäähdyttäjän säleikön yllä. Kyljen dynaaminen linja antaa kuvan jatkuvasta liikkeestä. Keulan ilme on hyvin kissamainen merkin identiteetin mukaisesti. Sivulta katsoen linjat ovat sensuellit ja hienostuneet kertoen auton voimasta ja laadusta. 2008 on linjoiltaan yhtä aikaa klassinen ja urheilijamaisen atleettinen. Auto tuokin kookkaampien autojen standardit luokkaa alemmaksi. Kookkaat pyörät puolestaan korostavat auton sopivuutta moneen käyttötarkoitukseen.Kokonaisuuden täydentävät kolmen kynnen raapaisua ilmentävät LED-takavalot, jotka istuvat lähes saumattomasti korissa kertoen auton korkeasta laadusta.

Vähäpäästöisiä voimanlähteitä

Voimanlähteiksi 2008-mallistoon tulee tarjolle useita vähäpäästöisiä ja vähän kuluttavia HDi-dieselmoottoreita sekä uusia kolmisylinterisiä bensiinimoottoreita*, joiden CO2-päästöt ovat alimmillaan 99 g/km. Kolmisylinteristen bensiinimoottorien uudet turboversiot, THP *ja THP 130*, tulevat tarjolle 2008-mallistoon myöhemmin, vuoden 2014 puolella.

Bensiinimoottorit

-1,2 l VTi 82 joko manuaalivaihteistolla (CO2 114 g/km) tai automatisoidulla manuaalivaihteistolla (CO2 99 g/km)

-1,2 l THP110* manuaalivaihteistolla (CO2 104 g/km)

-1,6 l VTi120 manuaalivaihteistolla (CO2 135 g/km)

-1,2 l THP130* manuaalivaihteistolla (CO2 109 g/km)

HDi-dieselmoottorit

-1,4 l HDi 68 FAP manuaalivaihteistolla (CO2 104 g/km)

-1,6 l e-HDi 92 FAP automatisoidulla manuaalivaihteistolla (CO2 98 g/km)

-1,6 l e-HDi 92 FAP manuaalivaihteistolla (CO2 103 g/km)

-1,6 l e-HDi 115 FAP manuaalivaihteistolla (CO2 106 g/km)

Peugeot 208 –malliston tehoversiot: 208 GTi, 208 R2 ja 208 T16

Keväällä 2012 markkinoille tullut Peugeot 208 on menestynyt mainiosti kaikkialla Euroopassa. Vuoden loppuun mennessä 208:n myynti nousi 220.000 kappaleeseen. Viime vuoden joulukuussa 208 oli Euroopan myydyin auto B-segmentissä. 208:aa valmistetaan sekä Ranskassa että Slovakiassa. Lähiaikoina sen tuotanto laajenee Brasiliaan, myynnin käynnistyessä samaan aikaan myös Venäjällä.

Geneven autonäyttelyssä Peugeot marssittaa parrasvaloihin 208-malliston tehoversiot, 208 GTi:n, vastikään ensidebyyttinsä rallipoluilla tehneen 208 R2:n sekä perinteikkään T16-nimen saaneen uuden, R5-luokan ralliauton. 208 R2 saavutti kaksoisvoiton omassa luokassaan Monte Carlo –rallissa. Suomalaisen Jaro Kinnusen ohjastamana 208 R2:lla otettiin ensikontakti lumella Arctit Lapland Rallyssa, jossa Jaro sijoittui luokkansa kolmanneksi.

Peugeot 208 -mallisarja kasvaa tänä keväänä legendaarisen 205 GTi:n jälkeläisellä suoraan alenevassa polvessa, 208 GTi:n tullessa markkinoille. Sen ulkonäkö ja sisustus paljastavat heti auton suorituskyvyn. Vaikutelmalle on katetta, sillä 1,6-litrainen moottori kehittää 147 kW (200 hv). 208 GTi kiihtyy 0-100 km/hseitsemässä sekunnissa, mutta kulutus ja CO2-päästöt on pidetty nykytyyliin alhaisella tasolla, 139 g/km. 1,6 litrainen THP 200 –moottori on yhdistetty 6-vaihteiseen manuaalivaihteistoon, jonka välitykset on säädetty muita 208-malleja lyhyemmiksi. Maksimivääntö 275 Nm.

208 GTi:ssä kiinnittyy huomio moniin ulkonäön yksityiskohtiin. Urheilullisuus korostuu kromatun kaksoispakoputken trapetsimaisessa muodossa sekä monissa punaisissa yksityiskohdissa mm. jarrusatuloissa, GTi-logossa. Myös sisätiloissa on runsaasti sporttisia piirteitä kuten punakirjaiminen Peugeot-teksti kynnyslistassa, istuinten tuplatikkaukset, kojelaudan mustan ja punaisen yhdistyessä satiinimaiseen kromipintaan, alumiiniset polkimet, tavallista pienikokoisempi mustalla nahalla päällystetty ohjauspyörä jne. Peugeot 208 GTi tarjoaa kuljettajalleen ennen kokemattoman, tehokkaan ajonautinnon. Matalaprofiiliset renkaat 205/45-17, tuuletut levyjarrut ovat edessä kooltaan 302 mmja takana 249 mm. Painoa autolla on 1160 kg.

Peugeot 208 XY, ylellisyyttä

Lähes yhtä urheilullinen kuin 208 GTi, mutta enemmän ylellisyyteen painottuva, uusi 208 XY. Siinä missä 208 GTi sijoittuu suorituskykyisten, urheilullisten autojen joukkoon, 208 XY kilpailee ns. premium-mallien kanssa. Kolmiovisen mallin ulkonäön ja sisustuksen viimeistely ja yksityiskohdat nostavat sen 208 GTi:n tapaan n.k. tavallisten autojen yläpuolelle. Materiaalivalinnat ja korkea laatu korostavat Peugeotin uutta ajattelua, missä asiakkaalle halutaan tarjota enemmän kuin hän osaa odottaakaan. Peugeot 208 XY ei ole näillä näkymin tulossa Suomen mallistoon.

PEUGEOT 2008 HYbrid Air, maailman ensimmäinen bensiiniä ja paineilmaa hyödyntävä täyshybridiauto

-> Konseptissa yhdistyvät polttomoottorin hyödyt ja paineilman ympäristöystävällisyys polttoaineena.

-> Moottorista ja jarruista talteen otettava paineilma varastoidaan kahteen polttoainesäiliöön.

-> Jopa 80 prosenttia kaupunkiajoista voidaan ajaa paineilmavoimalla.

-> Konsepti on askel kohti 2 litraa/100 km kuluttavia automalleja vuoteen 2020 mennessä.

PSA Peugeot Citroën -yhtymä on ollut monena vuonna kärjessä, kun on vertailtu uusien autojen keskimääräisiä CO2-päästöjä. Tavoitteeksi ja keskimääräiseksi CO2-päästöarvoksi on asetettu 116 g/km vuoteen 2015 mennessä ajonautinnosta tinkimättä. Peugeot 2008 HYbrid Air, maailman ensimmäinen bensiinillä ja paineilmalla toimiva täyshybridiauto, pyrkii varmistamaan kärjessä pysymisen jatkossakin. Ajon aikana auton moottorista ja jarruista talteen paineilmaa, joka varastoidaan kahteen polttoainesäiliöön. Jopa 80 prosenttia kaupunkiajosta voidaan ajaa paineilman voimalla, merkittävä ratkaisu matkalla kohti 2 l/100 km kuluttavia autoja. Mikäli tekniikka sijoitettaisiin nykyiseen Peugeot 208:aan, sen yhdistetty keskikulutus olisi 2,9 l/100km ja CO2-päästöt 69 g/km.

Peugeot 208 HYbrid FE*, urheilullista ajonautintoa yhdistettynä vähäpäästöisyyteen

Peugeot on jo vuosia yhteistyössä öljy-yhtiö Totalin kanssa työskennellyt innovatiivisen 208 HYbrid FE –projektin parissa. Tavoitteena on yhdistää urheilullinen ajonautinto (0-100 km/h8 sekunnissa) erittäin alhaisiin CO2-päästöihin (49 g/km). Tässä teknologisessa erikoismallissa esittelyssä ovat Peugeotin ja Totalin viimeisimmät innovaatiot aerodynamiikan, painon kevenemisen sekä poltto- ja voiteluaineiden osalta. Nämä innovaatiot on istutettu jo olemassa olevaan tuotantomalliin, Peugeot 208:aan, jonka voimanlähteenä toimii 1,0 litrainen 68 hv kehittävä 3-sylinterinen moottori.
*Nimensä mukaisesti FE –projektissa yhdistyvät energiatehokkuus (Fuel Economy) ajonautintoon (Fun & Emotion). Tämän projektin edistymistä voi seurata 5.3.2013 alkaen osoitteessa: www.mission49-8.com.

Riitta Luomala, Peugeot-viestintä, Maan Auto Oy, gsm 0400 431 303

Liitteet & linkit