Peugeotin lokakuun kuukausitiedote

Report this content
  • Peugeot on yli 11 prosentin kasvuvauhdissa

  • Peugeotin hyvä vire näkyy koko Euroopassa

  • Pääjohtaja Carlos Tavaresille Eurostars 2015 –tunnustus

  • Suomen mestari Salo kyyditsemässä kansainvälisiä toimittajia

  • Juuso Nordgren ylivoimaisilla voitoilla juniorimestariksi

  • PSA haluaa autoihin yksinkertaiset ja selkeät käyttöliittymät

  • PSA ja Dongfeng kehittävät yhdessä uuden sähköautomallin

Peugeot on yli 11 prosentin kasvuvauhdissa

Kolmen vuosineljänneksen jälkeen Peugeot on hyvässä vauhdissa Suomen henkilöautomarkkinoilla. Tammi-syyskuun välillä on myyty 2154 uutta Peugeotia (joista syyskuussa 172 kpl), mikä nosti merkin markkinaosuuden 2,6 prosenttiin. Yhdeksän kuukauden kasvu on 11,3 % verrattuna tammi-syyskuuhun 2014. Kappalemääräisessä myynnissä ollaan 221 autoa edellä viimevuotiseen tilanteeseen verrattuna. Peugeot on näillä luvuilla maan 12. suosituin henkilöautomerkki. Peugeot 308:n myynti on samaan aikaan lisääntynyt 803 autoon (+50,4 %).

Peugeotin hyvä vire näkyy koko Euroopassa

Peugeot-mallistot kiinnostavat Suomen lisäksi muitakin eurooppalaisia ostajia. Tammi-elokuun välillä tänä vuonna maanosassa myytiin 560 272 uutta Peugeot-henkilö- ja tavara-autoa. Lisäystä viime vuoden vastaavaan aikaan kirjattiin lähes 40 000 kappaletta. Yhden kuukauden myynti oli elokuussa noin 3300 autoa suurempi kuin vuonna 2014, yhteensä 42 091 kappaletta, JATO Dynamicsin keräämät myyntiluvut kertovat. Tämän vuoden 12 kysytyimmän henkilöautomallin joukkoon Euroopassa kuuluvat Peugeot 208 (8. sija) 149 888 myydyllä autolla (+ 2,4 %) sekä Peugeot 308 (12. sija) 132 306 autolla (+ 32 %).

Pääjohtaja Carlos Tavaresille Eurostars 2015 -tunnustus

PSA Peugeot Citroënin pääjohtajalle, Portugalissa syntyneelle Carlos Tavaresille, on myönnetty Automotive News Europen Eurostars 2015 –tunnustus. Tavares aloitti PSA:n pääjohtajana 31.3.2014 ja onnistui alle vuodessa nostamaan yhtiön voitolliseksi, palkintoperusteissa kiitetään. PSA:n autovalmistus tuotti vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla voittoa 975 miljoonaa euroa. Samalla liikevoittoprosentti nousi 5 prosenttiin. PSA:n tavoitteeksi oli asetettu vähintään 2 prosentin voittomarginaali vuoteen 2018 mennessä. Eurostars-palkinnot luovutettiin saajilleen 14.9. Frankfurtin autonäyttelyn yhteydessä.

Suomen mestari Salo kyyditsemässä kansainvälisiä toimittajia

Peugeot 208 T16 R5-autolla rallin Suomen mestaruuden voittanut Juha Salo sai välittömästi kauden viimeisen osakilpailun jälkeen Peugeotin autotehtaan viestintäjohtajalta kutsun saapua Portugaliin. Siellä kansainväliselle medialle esitelty suomalaiskuljettaja osallistui uuden Peugeot 308 GTi-auton mediakoeajoihin kyyditsemällä toimittajia Portossa sijaitsevalla Circuit Vasco Sameiron radalla. Tilaisuudessa eri kansallisuuksia edustavat toimittajat saivat itse tutustua uutuuden voimavaroihin, jonka jälkeen rallin yhdeksänkertainen mestari vielä varmuuden vuoksi näytti mihin uusi GTi taipuu ammattilaisen käsissä.

Nordgrenista rallin Suomen juniorimestari 2015

Vasta 18-vuotias Juuso Nordgren kartanlukijanaan Mika Stenberg ajoivat Peugeot 208 R2:lla rallin uusiksi juniorimestareiksi. Mestaruuden taustalla on viiden osakilpailun sarjassa neljä yleiskilpailun voittoa ja yksi "nollakisa". Kaikki yleiskilpailuiden voitot tulivat varsin selvällä erolla kilpakumppaneihin. Ensi kaudella rallin Suomen mestaruussarjaan nouseva Juuso Nordgren kirjautti nimensä listaan, johon ovat nimensä aikaisemmin uransa alkuvaiheessa kirjauttaneet mm. Marcus Grönholm (1988) ja Juha Salo (1995).

PSA haluaa autoihin yksinkertaiset ja selkeät käyttöliittymät

Autoihin toteuttavilta käyttöliittymiltä vaaditaan jatkossa ennen kaikkea helppoutta ja selkeyttä. Näin sanoo Brigitte Courtehoux, PSA:n autojen käyttöliittymäpalveluista vastaava johtaja Automotive News Europen haastattelussa. ”On tärkeää, että käyttäjäkokemus on hyvin yksinkertainen ja toimiva, koska joudumme tällä alalla kilpailemaan uusien tekijöiden kuten Applen ja Googlen kanssa”, hän toteaa. Autonvalmistajan haasteena tällä alalla ovat pitkät kehityssyklit: auton kehitystyö kaikkine vaiheineen vie aikaa 3­–5 vuotta, kun taas kuluttajaelektroniikassa vastaava aika on ainoastaan 1,5–2 vuotta. ”Todellinen haasteemme on tarjota autoissamme asiakasratkaisuja, jotka kykenevät kilpailemaan myös kuluttajaelektroniikan markkinoita vastaan”, summaa Courtehoux.

PSA ja Dongfeng kehittävät yhdessä uuden sähköautomallin

PSA Peugeot Citroën suunnittelee uuden sähköautomallin kehittämistä yhteistyössä kiinalaisen partnerinsa Dongfeng Motorsin kanssa. PSA:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Gilles Le Borgne ilmoitti Frankfurtin autonäyttelyssä, että uusi sähköauto on määrä lanseerata vuonna 2020. PSA:n nykyiset sähköautomallit ovat Peugeot iOn ja Citroën C-Zero, jotka molemmat perustuvat Mitsubishi i-MiEV-sähköautoon. Dongfeng Motor omistaa PSA:sta 14 prosenttia, ja uutuusmallin tuotekehitykseen osallistuvat tasavertaisesti molemmat yhtiöt.


PEUGEOT uutisarkisto: http://news.cision.com/fi/peugeot

Lisätietoja:

Maan Auto Oy

Pekka Koski

PR- ja viestintäpäällikkö

358 400 210 490

pekka.koski@veho.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit