Syyliä voidaan hoitaa tehokkaasti myös kotona

Uusi jäädytysmenetelmä apteekeissa koulujen alkaessa Syyliä voidaan hoitaa tehokkaasti myös kotona Syyliä esiintyy kaikissa ikäryhmissä. Kiusalliseksi koettu, sikäli vaaraton vaiva on yleinen varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa, sillä arviolta noin neljänneksellä heistä esiintyy syyliä. Nyt syyliä voi hoitaa vaivattomasti apteekeista saatavalla uudella tehokkaalla jäädytysmenetelmällä. Syylät ovat viruksen aiheuttamia hyvänlaatuisia ihokasvaimia, jotka leviävät helposti kosketustartuntana ja ihoalueelta toiselle esimerkiksi raapimisen seurauksena. Syylät paranevat usein itsekseen, eivätkä ne aiheuta pysyviä ihovaurioita. Ennen pitkää syylät myös häviävät elimistön immuniteetin kehittyessä. Syylät kuitenkin usein koetaan kiusallisiksi ja jalkapohjissa jopa kivuliaiksi, niin että ne halutaan poistaa. Tähän asti syyliä on hoidettu syylälaastarein ja paikallishoitoainein, mutta toisinaan onnistunut syylänpoisto on vaatinut lääkärissä käyntiä. Nyt apteekkeihin tullut Wartner® on erityisesti itsehoitoon suunniteltu syylänpoistomenetelmä, joka on turvallinen ja helppo käyttää. Valmisteen vaikutus perustuu kemialliseen jäädytykseen. Pakkauksessa olevan suihkepullon mekanismi estää kylmäaineen suihkuttamisen esimerkiksi silmiin. Kylmäaine saadaan ulos pullosta imeyttämällä se pakkauksessa oleviin vaahtomuovikärkiin, minkä jälkeen kärki asetetaan enintään 20 sekunnin ajaksi syylän päälle. Jäädytys tuhoaa syylän "Tällä hoidolla syylät nimensä mukaisesti laitetaan nopeasti jäähän. Näin saadaan aikaan syylien hiusverenkierron loppuminen sekä paikallinen tulehdusmekanismeja aktivoiva kudosreaktio, jotka yhdessä tuhoavat syyläkudoksen", kertoo ylilääkäri Pekka Autio, joka työssään Tilkan sotilassairaalassa hoitaa paljon syyliä. Jäädytyshoidot vaativat erityistä varovaisuutta potilailla, joilla on todettu huonontunut ääreisverenkierto, kuten diabeetikoilla. "Kylmänherkkyys- ja sidekudossairauksista kärsivillä potilailla jäädytyshoitoreaktiot voivat olla yllättäviä. Näiden potilaiden olisi keskusteltava lääkärinsä kanssa ennen syylien itsehoitoa. Mikäli jäädytyshoidoilla ei saada toivottua tulosta, voidaan syyliä hoitaa paikallispuudutuksessa polttamalla tai laserin avulla", Pekka Autio lisää. Wartner® syylänpoistovalmistetta myyvät apteekit. Kymmenen hoitokerran pakkaus maksaa hieman yli 20 euroa. Ilmaisen näytepakkauksen voi tilata sähköisesti osoitteesta tuomas.mattelmaki@pharmacia.com tai puhelimitse puh. (09) 8520 7235. Pakkauksen kuvan ja tiedotteen sähköisenä voi noutaa osoitteesta www.pharmacia.fi Lisätiedot: Tuoteryhmäpäällikkö Tuomas Mattelmäki, Pharmacia Oy, puh. (09) 8520 7235, tuomas.mattelmaki@pharmacia.com Asiantuntijan yhteystiedot: ylilääkäri ja ihotautien erikoislääkäri, dosentti Pekka Autio, Helsingin sotilassairaala Tilkka, puh (09) 1812 5611, pekka.autio@sunpoint.net Pharmacia Corporation (NYSE:PHA) on kansainvälinen lääkeyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Yhdysvalloissa, New Jerseyn osavaltiossa. Pharmacian palveluksessa on eri puolilla maailmaa 59 000 ihmistä, joista Suomessa työskentelee 115. Vuosittain uusien lääkkeiden tutkimus- ja kehitystyöhön käytetään yli kaksi miljardia dollaria. Keskeisimpiä tutkimus- ja terapia-alueita ovat syöpäsairaudet, tulehduskivun hoito, keskushermoston sairaudet, silmäsairaudet, infektiosairaudet ja tupakoinnin lopettaminen. Vuonna 2001 Pharmacia oli sekä Suomessa että maailmalla kymmenen suurimman lääkeyrityksen joukossa. ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/15/20020815BIT00330/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/15/20020815BIT00330/wkr0002.pdf

Tilaa