Digituotteiden valikoima kasvussa - Kotitalouksien ostohalu kasvaa

Report this content

Suomalaiset kotitaloudet ovat siirtyneet ennakoitua hitaammin digitaalisten tuotteiden käyttöön. Vain noin kolmanneksella suomalaisista kotitalouksista on tällä hetkellä käytössä joko digisovitin tai digi-tv. Markkinoilla kuitenkin on Philipsin Suomen kulutuselektroniikan johtajan Elina Yrjänheikin mukaan paljon hyviä tuotteita ja vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin. Digitaalisten tuotteiden alkukauden vaikeudet on hänen mukaansa nyt voitettu. ”Erikoisliikkeiden myyjät ovat ammattitaitoisia ja osaavat auttaa kuluttajaa oikean laitteen löytämisessä”, Yrjänheikki toteaa. ”Helpoin tapa kuluttajalle siirtyä digiaikaan on niin sanotun digiboxin ostaminen, mutta myös televisioihin integroidut digivirittimet löytyvät nyt yhä useammasta televisiomallista”. Kuluvan vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana kodintekniikkakauppa kasvoi Suomen Kaupan liiton tilastojen mukaan selvästi. Alkuvuonna erityisesti tietokoneet ja kännykät menivät kaupaksi. Yrjänheikki odottaa, että myös kulutuselektroniikkatuotteiden kysyntä kasvaa loppuvuoden aikana selvästi. ”Nyt olemme saaneet markkinoille digivirittimellä varustetut litteät tv:t”, Yrjänheikki kertoo. ”Digituotteiden valikoima kasvaa muutenkin, ja jokaiselle kuluttajalle löytyy omaan tarkoitukseen sopiva tuote. Digituotteita kannattaa nyt ostaa, ja uskon, että laajeneva tuotevalikoima myös lisää kuluttajien ostohalukkuutta.” Liikenne- ja viestintäministeriön toukokuussa julkistaman selvityksen mukaan syy siihen, että digiboxin tai digitelevision hankintaan ei vielä ole ryhdytty on lähinnä toistaiseksi rajoittunut ohjelmatarjonta. Teknisistä syistä hankintaa ei olla lykätty. Tarkoitus on, että kaikki lähetykset Suomessa muuttuvat digitaalisiksi vuoden 2007 elokuun loppuun mennessä. ”Aluksi kuluttajilla oli epätietoisuutta siirtymisen aikataulusta, ja sekin on omalta osaltaan lykännyt kuluttajien ostopäätöksiä”, Yrjänheikki toteaa. Integroidulla digivirittimellä olevia kuvaputkitelevisioita on ollut markkinoilla jo muutaman vuoden ajan. Philips toi omasta puolestaan markkinoille omat integroidun digivirittimen sisältävät televisionsa noin vuosi sitten. Yrjänheikin mukaan televisiot ovat olleet myyntimenestys. Lisätiedot: Elina Yrjänheikki, johtaja, Philips kulutuselektroniikka, puh. 040 548 1209 Tero Ihatsu, markkinointipäällikkö, kulutuselektroniikka, puh. 0400 706 969 Philips on maailmanlaajuinen, pörssinoteerattu, Alankomaissa pääkonttoriaan pitävä elektroniikkayhtiö. Toimintaa on yli 60 maassa. Suomessa Philipsillä on magneettikuvauslaitteita valmistava MR Technologies ja erilaisten valaisimien valmistukseen erikoistunut Philips Idman Oy. Lisäksi Suomessa toimii Oy Philips Ab, joka myy ja markkinoi kulutuselektroniikkaa, kodinkoneita ja puolijohteita. Syyskuussa vuonna 2004 käyttöön otettu uusi slogan ”Sense and Simplicity” viestii tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja käyttäjäystävällisyyttä.

Liitteet & linkit