Pihlajalinna avaa uuden lääkärikeskuksen Turun keskustaan

Yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti kotimaisessa omistuksessa oleva Pihlajalinna kasvaa suunnitelmallisesti valtakunnalliseksi toimijaksi. Pihlajalinnan uusi lääkärikeskus aloittaa toimintansa Turun Kivikukkaron kolmannessa kerroksessa joulukuussa 2017

”Pihlajalinna Turku tulee olemaan täyden palvelun kokonaisuus: sieltä löytyy yleis- ja erikoislääkärien sekä fysioterapeuttien vastaanotot, kattavat työterveyspalvelut sekä kaksi leikkaussalia. Myös tutkimuspalvelut ovat laajat, sillä laboratorion ja peruskuvantamisen lisäksi lääkärikeskukseen tulee magneettikuvauslaite. Henkilöstöä alamme rekrytoida pian”, kertoo Pihlajalinnan työterveyshuollon liiketoimintajohtaja Jukka-Pekka Kuokkanen.

”Yksi merkittävä seikka on lääkärikeskuksen aito turkulaisuus: Pihlajalinnan uudessa mallissa Pihlajalinna Turku tulee olemaan oma, Turkuun rekisteröity osakeyhtiönsä. Osakkaiksi tulee Pihlajalinnan lisäksi lääkärikeskuksen turkulaisia avainhenkilöitä, niin lääkäreitä kuin muutakin henkilöstöä”, jatkaa Kuokkanen.

”Kuntatoiminnassamme olemme perustaneet yhteisyrityksiä kuntien kanssa. Tämä kumppanuusmalli on ollut menestys, ja nyt haluamme tuoda saman mallin uusiin lääkärikeskuksiimme”, toteaa Pihlajalinna-konsernin toimitusjohtaja Aarne Aktan.  ”Me haluamme tarjota henkilöstölle mahdollisuuden saada oma osuutensa menestyksestä.”

Pihlajalinna Turun käyntiosoite on Yliopistonkatu 29. Keskeinen sijainti kävelykadun varrella, hyvät pysäköintitilat sekä muut palvelut välittömässä läheisyydessä tarjoavat sekä asiakkaille että asiantuntijoille hyvät puitteet.

 

Jukka-Pekka Kuokkanen
liiketoimintajohtaja, Pihlajalinna Oyj
p. 040 705 9378, jukka-pekka.kuokkanen@pihlajalinna.fi

Simo Järvelä
myyntipäällikkö, Pihlajalinnan työterveyspalvelut
p. 050 566 7834, simo.jarvela@pihlajalinna.fi

Pihlajalinna on Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Maksamme kaikki veromme Suomeen.

Tilaa