LAUTAPELIT YHÄ SUOSITTU JOULULAHJA

Lautapelejä pelataan kaikkialla maailmassa. Niiden parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Joululomalla on aikaa kerääntyä pelaamaan koko perheen voimin.

Lautapelien kuolemaa on ennustettu ensimmäisten konsolipelien markkinoille tulosta asti. Ne ovat kovasta kilpailusta huolimatta kuitenkin onnistuneet pitämään pintansa, ja jopa kasvattamaan suosiotaan.

Osasyynä lautapelien suosioon voi olla se, että niiden arvellaan usein kehittävän eri osa-alueita kuin esimerkiksi konsolipelien. Kansainvälisen konsultointiyritys Deloitten tekemän tutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista kuluttajista suosii joululahjoina oppimista kehittäviä leluja kuten lautapelejä, palapelejä ja lastenkirjoja.

Lautapelien hyviä puolia ovat esimerkiksi vuorovaikutteisuus, yhdessä tekeminen ja ajan viettäminen yhdessä. Lautapelejä on tarjolla kaikenikäisille aina muutaman vuoden ikäisestä aikuisiin. Niitä pelataan niin opiskelijoiden illanvietoissa kuin lasten tai ystävien kanssa keittiönpöydän ääressä. Joululomalla on aikaa pelata vaikka koko perheen voimin.

– Lautapelimarkkinat ovat tällä hetkellä kasvussa ja tämä näkyy erityisesti ennen joulua, kertoo suomalaisen Lautapelit.fi Oy:n toimitusjohtaja Toni Niittymäki.

Tyypillistä lautapelien ostajaa on vaikea kuvailla, heitä löytyy kaikista ikä- ja yhteiskuntaluokista. Useimmat lautapelien ostajat ovat kuitenkin noin 25–40-vuotiaita.

Niittymäen mukaan suomalaiset ostavat kaikenlaisia pelejä. Suosikkeja ovat erilaiset perhepelit sekä hieman haastavammat, sopivassa suhteessa taitoa ja tuuria vaativat pelit.

Perinteisten suosikkien lisäksi markkinoille tulee joka vuosi niin koti- kuin ulkomaalaisiakin uutuuksia.

Miltä suomalaiset lautapelimarkkinat näyttävät ulkomaalaisen lautapeliyrittäjän silmin? Tanskalainen yhden miehen yrityksenä aloittanut peliyhtiö toi Bezzerwizzer -tietokilpailupelin Suomen markkinoille viime vuonna. Vaikka kyseessä on pohjoismainen tuote, yrityksen toimitusjohtaja ja pelin keksijä Jesper Bülow halusi räätälöidä sen vielä erikseen Suomen markkinoille. Kysymysten laadinnasta vastasivat suomalaiset asiantuntijat, jotka laativat yhteensä yli 5 000 kysymystä kahdestakymmenestä eri aihepiiristä.

– Olemme todella innostuneita tavasta, jolla Bezzerwizzer on otettu vastaan. Uskomme, että peli tulee saavuttamaan klassikon aseman myös Suomessa, toteaa Bülow.

Lisätiedot ja testipelipyynnöt:

Mariam Rguibi
Bezzerwizzerin Suomen viestintä
044 2645 683
mariam.rguibi@pilgrim.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pilgrim Oy on vuonna 1995 perustettu toimialasitoutumaton yritysviestinnän asiantuntijaorganisaatio. Yhtiö on Darwin Oy:n osakkuusyritys, ja se tarjoaa asiakkailleen viestinnän kokonaistoimituksia joustavasti ja tehokkaasti. Pilgrimin toimisto sijaitsee Helsingissä Tehtaankadulla. Pilgrimillä on pitkäaikainen kokemus kaikilta yritysviestinnän ydinalueilta (mm. viestinnän strateginen suunnittelu, mediaviestintä ja -suhteet, viestinnän konsultointi ja koulutus sekä asiakasjulkaisut). Yhtiöllä on viestinnän erikoisosaamista usealta eri toimialalta ja viestinnän osa-alueelta (mm. kriisiviestintä, elokuvaviestintä ja sponsorihankinta).

Tilaa

Liitteet & linkit