Miten puolueesi suhtautuu ydinvoimaan, entä lapsilisiin? – Katso linjaukset ja tärkeät äänestykset

Jos vaalikeskustelut ja yksittäisten ehdokkaiden lupaukset kyllästyttävät, tutustu puoluelinjauksiin ja väistyvän eduskunnan päätöksiin ilmaisen Eduskuntakone11-sovelluksen avulla.

Business DiscoveryTM -ratkaisujen eli käyttäjälähtöisen Business Intelligencen johtavan kehittäjän QlikTech on toteuttanut yhteistyössä Nelosen uutisten kanssa ilmaisen sovelluksen äänestäjien päätöksenteon tueksi. Tietokantaan on kerätty tietoa istuvasta eduskunnasta ja esimerkiksi gallupeista vuodesta 2004 lähtien.

–  Kyseessä ei ole vaalikone, vaan sovellus, jonka tarkoituksena on tarjota äänestäjille analysointiväline, jolla he saavat näkymän istuvaan eduskuntaan ja heidän tekemisiinsä, kertoo QlikTechin Suomen maajohtaja Jarmo Rajala .

Esimerkiksi veroihin, Euroopan taloustukipaketteihin ja ydinvoimaan liittyvien keskustelujen käydessä kuumana, on mielenkiintoista seurata, miten kansanedustajat äänestivät vaikkapa Kreikan tukipaketista viime toukokuussa tai ydinvoimasta heinäkuussa. Eduskuntakoneen avulla selviää myös, mitä mieltä puolueet ovat eläkeiän nostosta tai opintotuen sitomisesta indeksiin. Lisäksi sovelluksesta löytyvät kaikki ehdokkaat ja oman vaalipiirin ehdokaslistan saa näkyville vain muutamalla klikkauksella.

Eduskuntakoneella voi hakea tietoa esimerkiksi seuraavista aiheista:

  • Merkittävien Ydinvoima 7/2010 ja Kreikan tukipaketti 5/2010 äänestysten tulokset
  • Puolueiden kannanotot avainasioihin kuten verotus, yksinhuoltajien tukeminen ja eläkeiän nosto
  • Ketkä istuvista kansanedustajista ovat ehdolla ja ketkä eivät

Sovellus käyttää Nelosen uutisten keräämää dataa. Nelosen kanssa yhteistyössä kehitetty Eduskuntakone-sovellus löytyy osoitteesta http://www.nelonen.fi .

Lisätietoja:
QlikTech Finland Oy
Maajohtaja Jarmo Rajala
Puh: 040 530 0384
jarmo.rajala@qliktech.com

 

Nelosen uutiset
päätoimittaja Eero Hyvönen
puh. 040 5949 363


QlikTech

QlikTech on johtava yritys Business Discoveryssa eli käyttäjälähtöisessä Business Intelligencessä .  

Yhtiön tehokas ja helppokäyttöinen Business Discovery -ratkaisu yhdistää perinteiset BI-ratkaisut ja erilliset toimistosovellukset. QlikView Business Discovery -alusta mahdollistaa intuitiivisen käyttäjälähtöisen analyysin, joka ei enää vie kuukausia tai vuosia, vaan tuloksia saadaan jo muutamassa päivässä tai viikossa. QlikTechin assosiatiivisen hakuteknologian avulla käyttäjät voivat tutkia tietoja vapaasti, eikä käyttäjä ole kahlittu tietylle ennalta määrättyjen kysymysten reitille.

QlikView Business Discovery toimii olemassa olevien BI-sovellusten kanssa, tarjoten niihin uusia ominaisuuksia.

QlikTechin pääkonttori sijaitsee Radnorissa, Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa ja yhtiön toimipisteet yli 100 maassa palvelevat yli 16 000 asiakasta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pilgrim Oy on vuonna 1995 perustettu toimialasitoutumaton yritysviestinnän asiantuntijaorganisaatio. Yhtiö on Darwin Oy:n osakkuusyritys, ja se tarjoaa asiakkailleen viestinnän kokonaistoimituksia joustavasti ja tehokkaasti. Pilgrimin toimisto sijaitsee Helsingissä Tehtaankadulla. Pilgrimillä on pitkäaikainen kokemus kaikilta yritysviestinnän ydinalueilta (mm. viestinnän strateginen suunnittelu, mediaviestintä ja -suhteet, viestinnän konsultointi ja koulutus sekä asiakasjulkaisut). Yhtiöllä on viestinnän erikoisosaamista usealta eri toimialalta ja viestinnän osa-alueelta (mm. kriisiviestintä, elokuvaviestintä ja sponsorihankinta).

Tilaa

Liitteet & linkit