Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden loppuhuipentuma 22.12.2011

Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuosi on päättymässä, mutta kulttuuritarjonta jatkuu Tallinnassa vilkkaana tästäkin eteenpäin. Tallinnan kaupunki järjestää 22.12.2011 “Onnellinen loppu”- tapahtuman, johon kuuluu useita tapahtumia. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Tallinnan kultuuripääkaupunkisäätiön hallituksen jäsen Jaanus Mutlin mukaan Tallinnassa on kuluvan vuoden aikana ollut rikkaampi kulttuuritarjonta kuin koskaan ennen ja tapahtumissa on ollut myös tavallista enemmän yleisöä, myös ulkomailta tulleita vieraita:

- Olemme onnistuneet näyttämään, ettei virolaista kulttuuria tarvitse etsimällä etsiä. Kulttuurimme on läsnä kaikkialla. Se on saanut eri muotoja, se on samalla perinteistä ja tulevaisuuteen katsovaa. Kulttuuripääkaupunkiprojekti toteutettiin eri taustoista tulevien ihmisten yhteistyönä, nyt kun loppu jo häämöttää, tama onnistunut yhtestyö on juuri sellainen tyypillinen virolainen piirre josta voimme olla todella ylpeitä. sanoo Mutli.

Virallinen päättäjäisseremonia järjestetään Tallinnassa 22.12. ja siihen kuuluu useita tapahtumia. Risteilysatamassa esitetään klo 19.30 “60 Seconds of Solitude in Year Zero” –elokuva, jonka tekemiseen on osallistunut yli 50 tunnettua tekijää ympäri maailmaa. Mukana ovat mm. Park Chan-wook (Etelä-Korea), Michael Glawogger (Itävalta), Naomi Kawase (Japani), Eric Khoo (Singapore), Shinji Aoyama (Japani), Rafi Pitts (Ranska/Iran) and Brillante Mendoza (Philippiinit). Tapahtumasta tekee todella erityislaatuisen se, että näytöksen jälkeen valkokangas, elokuvan kuvauksissa käytetyt lavasteet sekä filmi poltetaan .Elokuvan ovat tuottaneet Veiko Õunpuu ja Taavi Eelmaa ja näytöksessä kuullaan Ülo Krigulin säveltämää musiikkia. Näytöstä tai itse elokuvaa ei markkinoida tai esitetä missään voitonsaantitarkoituksessa ja ainoa kopio tuhotaan.

Margo Kõlarin ‘Kellotornien laulu’ –sävellyksen ensiesitys sekä Johanneksen kirkon julkisivun inspiroima videoteos alkavat Vapauden aukiolla tarkalleen kello 20.11. Noin 20 minuutin ajan kymmenen kirkkoa eri puolilla kaupunkia täyttävät vanhan kaupungin ainutlaatuisella äänellä: Kaupungin kirkon kellojen harmonisella konsertilla, jota ei ole kuultu vuosiin. Audiovisuaalista kokemusta täydentää taiteilija Taavi Varmin videoteos, joka heijastetaan Johanneksen kirkon seinään.

Tämän esityksen jälkeen kuullaan joululauluja Viron yleisradion kuoron esittämänä. Kuorokonsertin aikana ihmisille jaetaan kynttilöitä kulttuuripääkaupungin väreissä. Näin ihmiset voivat toivottaa talvipäivänseisauksen tervetulleeksi ja valaista pimeää talvi-iltaa. Yleisön toivotaan ottavan mukaan myös omia kyntilöitään suuren valomeren aikaansaamiseksi.

Päättäjäiseremonian loppunäytös alkaa jo keskipäivällä, kun kaksitoista museota avavaat ovensa yleisölle ilman pääsymaksua. Kiek in de Kök, Valokuvamuseo, Kaupungin museo, Peter I House Museum, E. Vilde -museo, A.H. Tammsaare -museo, Lasten museo, Miia-Milla-Manda ja Marionettimuseo ovat avoinna kello 12.00 -18.00. Kolme viimeksimainittua järjestävät myös joululahjapajoja.

Ilta päättyy Club 2011 –sarjan viimeisiin juhliin. Club 2011 on esitellyt Tallinan klubi- ja vaihtoehtokultturia suuremmalle yleisölle koko kulttuuripaääkaupnkivuoden ajan. Jokainen sarjan klubi-illoista esitteli yhden tunnetun artistin, Mukana olivat mm. Mutant Disco, Search of Sounds, Bashment ja Telescope. Kultuurikatel kulttuurikeskuksessa ja Energia tietokeskuksessa 22.12. kello 22.00 alkavassa konsertissa vedetään yhteen sarjan aikaisempaa tarjontaa.

- Kulttuuripääkaupunkivuoden tiimi uskoo, että onnistuimme yhdessä Tallinnalaisten ja vierailijoiden kanssa laajentamaan kulttuurin merkitystä ja tuomaan sen ulos gallerioista ja konserttisaleista päivänvaloon, urbaaniin maisemaan ja osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää, sanoo Mutli.

Tallinn2011 –säätiön mukaan tämän vuoden tammi- ja syyskuun välillä Tallinnassa on yöpynyt jo 1 145 410 turistia. Heistä 89% oli ulkomailta. Tallinna onkin tehnyt uuden ennätyksen ja lisännyt turistien määrää 17 % verratuna samaan ajanajksoon vuonna 2010. Kaupungin odotetaan ottavan vuoden 2012 loppuun mennessä vastaan yhteensä 1,5 miljoonaa turistia, mikä on enemmän kuin koko Viron väkiluku. Tallinn2011 –infokeskus Rotermannin korttelissa otti vuoden aikana vastaan noin tuhat vierailijaa kuukaudessa.

Euroopan kulttuuripääkaupungit vuonna 2012 ovat Guimarães (Portugal) ja Maribor (Slovenia).

Lisätietoja:

www.tallinn2011.ee

Lisätietoja:

Toomas Tärk
Aluejohtaja, Suomi
Enterprise Estonia/ Viron matkailun edistämiskeskus
Eesti Maja / Viro-keskus
Sörnäisten rantatie 22, Suvilahti
00540 Helsinki
mob: +358 45 1146 225

http://www.visitestonia.com/fi

http://www.visitestonia.com/fi/kulttuurinalka

Avainsanat:

Yrityksestä

Pilgrim Oy on vuonna 1995 perustettu toimialasitoutumaton yritysviestinnän asiantuntijaorganisaatio. Yhtiö on Darwin Oy:n osakkuusyritys, ja se tarjoaa asiakkailleen viestinnän kokonaistoimituksia joustavasti ja tehokkaasti. Pilgrimin toimisto sijaitsee Helsingissä Tehtaankadulla. Pilgrimillä on pitkäaikainen kokemus kaikilta yritysviestinnän ydinalueilta (mm. viestinnän strateginen suunnittelu, mediaviestintä ja -suhteet, viestinnän konsultointi ja koulutus sekä asiakasjulkaisut). Yhtiöllä on viestinnän erikoisosaamista usealta eri toimialalta ja viestinnän osa-alueelta (mm. kriisiviestintä, elokuvaviestintä ja sponsorihankinta).

Tilaa

Liitteet & linkit