VANHUUS ROKKAA 2014

Report this content

Hyväntekeväisyyskonserttikiertue suomalaisen seniorityön puolesta

Vanhuus Rokkaa -hyväntekeväisyyskonserttikiertue järjestetään nyt jo kolmatta kertaa maalis-huhtikuussa 2014 kuudella paikkakunnalla. Vanhusten asema ja vanhuspalvelulaki ovat olleet vahvasti esillä kuluvan vuoden aikana myös poliittisten päättäjien keskuudessa ja asia on herättänyt paljon keskusteluja ja kannanottoja. Suomalainen seniorityö tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa konkreettista tekemistä ja tukitoimenpiteitä, jotta me kaikki voisimme elää arvokkaan vanhuuden. Viestimme on, että vanhuus ei ole taakka, vaan rikkaus, joka rokkaa.

Konserttien esiintyjille tämä hyväntekeväisyyskohde on tärkeä ja läheinen. Konserteissa esiintyvät Suvi Teräsniska, Laura Voutilainen, Pave Maijanen, Olli Lindholm, sekä Vicky Rosti. Konsertit juontaa Heikki Hilander ja artisteja säestää Vanhuus Rokkaa housebändi Hampaattomat kapellimestarinaan Pekka Siistonen. Esiintyjät vaihtelevat paikkakunnittain. Konsertit tuottaa Eventia Oy yhteistyössä Eppu Normaali Oy:n Akun Tehtaan kanssa.

Konserttipaikat ja ajankohdat:

18.3.              Lahti                                   Sibeliustalo

19.3.              Helsinki                              Savoy-teatteri

25.3.              Savonlinna                          Savonlinna-sali

26.3.              Tampere                             Tampere-talo

1.4.                Oulu                                   Madetoja-sali

2.4.                Jyväskylä                           Paviljonki

Vanhuus Rokkaa -konserttiliput ovat myynnissä Lippupisteessä ja Lippupalvelussa. Lippujen hinta on alkaen 36,50 euroa sis. toimituskulut. Lisätietoja lipunmyynnistä: www.vanhuusrokkaa.fi.

Vuoden 2014 hyväntekeväisyyden kohteena on Suomen Setlementtiliitto ry:n vanhustyön toiminta. Setlementtiliitto on sivistys- ja sosiaalityötä tekevä valtakunnallinen järjestö, johon kuuluvat paikalliset setlementit ja alueelliset nuorisojärjestöt. Setlementtityötä tekee noin 4 000 ammattilaista ja iso joukko vapaaehtoisia ympäri Suomen.

Keväällä 2014 järjestettävän Vanhuus Rokkaa -konserttikiertueen lipunmyynnistä saatu tuotto tullaan käyttämään konserttipaikkakuntien paikallisten setlementtien seniori- ja vanhustyöhön. Tuotto ohjataan seniorien hyvinvoinnin edistämiseen, kulttuuritoimintaan, elinikäisen oppimisen tukemiseen ja vapaaehtoistyön kehittämiseen.

Pääyhteistyökumppaneina kiertueella ovat LähiTapiola, Tehy, Viking Line sekä ET-lehti.

LähiTapiola on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä, josta saa henkilökohtaista vakuutus– ja pankkipalvelua. Tukemalla Vanhuus Rokkaa –tapahtumaa LähiTapiola haluaa edistää modernilla tavalla senioreiden hyvinvointia. www.lahitapiola.fi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyyn kuuluu 160 000 koulutettua alan ammattilaista mm. bioanalyytikoita, ensihoitajia, fysioterapeutteja, hammashoitajia, kätilöitä, laboratoriohoitajia, lastenhoitajia, lähi- ja perushoitajia, lääkintävahtimestari-sairaankuljettajia, mielenterveyshoitajia, osastonhoitajia, puheterapeutteja, röntgenhoitajia, sairaanhoitajia, suuhygienistejä, terveydenhoitajia, toimintaterapeutteja ja ylihoitajia. Suuri osa tehyläisistä tekee työtään myös ikääntyneiden parissa. Tehyssä toimitaan ja puhutaan lämpimään sävyyn arvokkaan vanhuuden puolesta. www.tehy.fi

Viking Linen varustamo tarjoaa matkustuspalveluja, virkistystä ja rahtikuljetuksia seitsemällä aluksellaan. Matkustuselämysten tuottaminen aikuiseen makuun on olennainen osa punaisten laivojen toimintaa. Juhlan ohella seniorien jaksaminen myös arjessa on Viking Linelle sydämen asia. www.vikingline.fi

ET-lehti on Suomen suurin seniorimedia ja suurin yleisaikakauslehti. ET on ilolla mukana Vanhuus Rokkaa -kiertueella, koska musiikki luo yhteisöllisyyttä,  tuo yhteisiä muistoja ja antaa ilon hetkiä. Siis kaikkea sitä mitä lehti haluaa lukijoilleen antaa. ET kannustaa ihmisiä elämään itsensä näköistä elämää.  www.nettiet.fi

Mediakumppanimme Radio SuomiPOP on ainoastaan suomalaiseen pop- ja rock-musiikkiin erikoistunut radioasema, joka tavoittaa viikoittain yli miljoona kuuntelijaa. www.radiosuomipop.fi

Palvelukumppanina kiertueella on Matkapojat www.matkapojat.fi ja järjestökumppanina Eläkeliitto www.elakeliitto.fi

Lisätietoja Vanhuus Rokkaa 2014- hyväntekeväisyyskonserttikiertueesta: www.vanhuusrokkaa.fi

Tapahtuman tuottaja / Eventia Oy

Toimitusjohtaja, vastaava tuottaja Heikki Nisonen

+ 358 40 767 2219

heikki.nisonen@eventia.fi

www.eventia.fi

Suomen Setlementtiliitto ry

Pääsihteeri Pentti Lemmetyinen

+358 400 961 469

pentti.lemmetyinen@setlementti.fi

www.setlementti.fi

Seniori- ja vanhustyön toimialajohtaja Pirkko Ruuskanen-Parrukoski

+ 358 50 563 4671

pirkko.ruuskanen-parrukoski@setlementti.fi

www.setlementti.fi

Liitteet & linkit