Pilkkoset tarjoaa retkirahoitusta kouluihin täysin uusilla Aloe-tekstiileillä

Pilkkoset auttaa tuhansia kouluja tekemään heidän unelmistaan totta. Se on toiminut luotettavana ja turvallisena retkirahoittajana jo vuodesta 1988. Nyt Pilkkoset tuo valikoimaansa täysin uutta: aloe-alusvaatteet.

Melkein ensimmäisenä maailmassa

Aloe-kuiduista valmistettuja tekstiilejä ei ole aiemmin esitelty maailmassa samassa laajuudessaan kuin nyt Suomessa. Aloe-kuidun ominaisuuksiin kuuluu mm. hyvä hengittävyys, jolloin kosteus pääsee siirtymään pois iholta jättäen sen kuivaksi ja raikkaaksi. Kangas on kevyt ja pehmeä ihoa vasten, ja aloe on antibakteerinen. Toistaiseksi Pilkkosetin uuteen valikoimaan kuuluu aluspaitoja ja alushousuja sekä miehille että naisille, mutta myös uusia tuoteideoita valmistellaan.

Lasten unelmia täytyy tukea

Syksyn retkirahoitusta suunnitteleville kouluille ja luokille uudet Aloe-tuotteet tarjoavat täysin uusia mahdollisuuksia: Tuoteitta ei saa vähittäiskaupoista ja niiden kysyntä ennustetaan korkeaksi. Pilkkosetin teettämän tutkimuksen mukaan jopa yli puolet vastaajista haluaisi kokeilla tuotteita. Vastaajina oli yli 1000 suomalaista kuluttajaa.

Kouluille, luokille ja ennen kaikkea lapsille Pilkkosetin kampanjat ovat tapa rahoittaa unelmia kuten leirikoulua. ”Unelma on yhteinen ja voimme tarjota välineeksi niiden toteuttamiseen innostavia ja laadukkaita tuotteita, kuten Aloe-kuiduista valmistettuja tekstiilejä”, toteaa yrittäjä Matti Skutnabb Pilkkosetista. ”Tuotteita lapsilta ja nuorilta ostaville asiakkaille voimme tarjota korkeaa laatua kohtuullisella hinnalla, josta myös kolmasosa palautuu luokalle”, Matti jatkaa.

Iso investointi, mutta valtava mahdollisuus pienelle yritykselle

Pilkkoset päätti tarttua Aloe-kuituun kuultuaan luotetulta valmistajaltaan sen ominaisuuksista. Tuotevalikoimaa uudistettiin kerralla noin kolmannekselle. ”Jokainen voi miettiä mitä tarkoittaa, jos hypermarket uudistaisi kerralla joka kolmannen tuotteensa”, Matti vertaa. Vahvalle uskolle tuli toivottu vahvistus, kun kuluttajatutkimus valmistui. Tuotteille on Suomessa miljoonien kuluttajien markkinat ja oma yleishyödyllinen jakelukanavansa.

Aloe-kuidusta valmistetut tuotteet ovat Suomessa täysin uusia. Pilkkoset huomasi, ettei niistä ole riittävästi tietoa saatavissa edes ulkomailta. Siksi päätettiinkin satsata myös uuteen infosivustoon, joka esittelee Aloe-tekstiilien ominaisuuksia, valmistusmenetelmiä ja myöhemmässä vaiheessa myös käyttäjäkokemuksia. Nettisivu löytyy jo osoitteesta http://aloeinfo.fi

Lisätiedot: Matti Skutnabb, p.0400 549 632  /  matti@pilkkoset.fi / www.pilkkoset.fi

Tilaa