Attido: Uusi ratkaisu taloushallinnon automatisointiin – merkittävä sijoitus yritykseen

Attido on saanut merkittävän sijoituksen suomalaiselta Juuri Partnersilta kansainvälisen kasvun tueksi. Yhtiön uudet ratkaisut auttavat yrityksiä taloushallinnon tehostamisessa ja parantavat raportoinnin tarkkuutta automatisoimalla taloushallinnon rutiineja ja vapauttamalla resursseja korkeamman lisäarvon työhön. Attido sai lokakuussa myös Tekesin kansainvälistymiseen suunnatun rahoituksen.

Vuonna 2001 perustettu Attido on kasvanut toiminnanohjausjärjestelmien erityisosaajasta taloushallinnon ohjelmistorobotiikkaan pohjautuvien automaatioratkaisuiden tarjoajaksi. Yhtiö on viime vuosien aikana kehittänyt omia taloushallinnon automaatiotuotteita, jotka tehostavat rutiineja, säästävät kustannuksissa ja vapauttavat resursseja korkeampaa lisäarvoa tuottavaan työhön. Talouden automaation ennustetaan kasvavan toimialana kansainvälisesti yli 50 prosentin vuosivauhdilla.

Yritysten kuukausittaisista, kvartaalittaisista tai tilinpäätöksessä tehtävistä rutiineista jopa 50% voitaisiin automatisoida. Korvaamalla käsintehtyjä työvaiheita automaatiolla paitsi tehostetaan taloushallintoa, myös vastataan yhä kasvavaan taloushallinnon sääntelyyn ja läpinäkyvyyden vaatimuksiin, kertoo Attidon toimitusjohtaja Marko Voutilainen.  

Talouden automaatio on nuori, muotoutumassa oleva toimiala. Suomessa Attido on selkeä markkinajohtaja kauden katkojen automaatiossa. Kansainvälisesti sen kilpailijat ovat vasta syntyneet – pääasiassa Yhdysvaltoihin. Globaalisti markkinan on arvioitu olevan noin 17 miljardia dollaria.

Juuri Partners mahdollistaa kansainvälisen kasvun

Attidon liiketoiminta rakentuu vahvaan taloushallinnon, toiminnanohjausjärjestelmien ja analytiikan osaamiseen. Nyt kehitetyillä talouden automaatiotuotteilla, eMemolla ja eClose lla uskotaan olevan merkittävää kysyntää voimakkaasti etenevässä taloushallinnon modernisoinnissa.

– Taloushallinnon automaatio, robotiikka ja analytiikka ovat erittäin ajankohtaisia informaatioteknologian kasvualueita. Haluamme paitsi olla tässä kasvussa mukana, myös omalta osaltamme tukea yhtiön kasvua kansainväliseksi huippuosaajaksi. Lisäksi meitä innostaa yhtiön erinomainen asiakaskunta ja tunnustettu osaaminen tietojärjestelmien konsultoinnissa ja kehittämisessä, toteaa Juuri Partnersin partner Tapani Varjas .

Taloushallinnon automaatioratkaisuiden kehittäminen on tarkoittanut Attidolle merkittävää muutosprosessia, jossa vahvan palveluliiketoiminnan rinnalle tuodaan voimakkaasti skaalautuva tuoteliiketoiminta.

– Olemme aina menestyneet hyvien työntekijöidemme ansiosta. Työntekijämme tulevat olemaan menestyksen edellytys jatkossakin. Meillä on Suomessa reilut 100 ammattilaista ja Latviassa 15. Juuren mukaantulo auttaa meitä kehittämään toimintaamme voimakkaasti ja rekrytoimaan kymmeniä uusia osaajia mahdollistamaan tulevaisuuden kasvun. Haluamme olla toimialan halutuin työpaikka ja tämän eteen teemme paljon töitä, kertoo Voutilainen.

– Omien tuotteiden kaupallistaminen kansainvälisesti on merkittävä haaste suomalaisille ohjelmistotaloille. Olen iloinen voidessani omalla kokemuksellani tukea Attidoa kansainvälisille markkinoille pääsemisessä, toteaa Attidon hallitukseen järjestelyn yhteydessä tuleva Esa Korvenmaa.

Lisätietoja:

Marko Voutilainen, toimitusjohtaja, Attido Oy, puh 040 843 3290
Tapani Varjas, partner, Juuri Partners Oy, puh 040 555 5758

Attido kehittää yli 15 vuoden kokemuksella ratkaisuja, jotka vapauttavat yritysten ajan oleelliseen tehostamalla työn ja päätösten tekemistä arjen rutiinitehtäviä ja prosesseja automatisoimalla. Yhtiöllä on erinomainen maine taloushallinnan ja toiminnanohjausjärjestelmien sekä analytiikkaratkaisujen kehittämisessä ja ylläpidossa. Attidolla on pitkäaikaisia asiakassuhteita johtavien suomalaisten yritysten, julkishallinnon yksiköiden ja ammattiyhdistysten kanssa, ja se tunnetaankin asiakkaidensa keskuudessa poikkeuksellisesta palveluasenteestaan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin 10 miljoonaa euroa ja sillä on yli 100 työntekijää Suomessa ja Latviassa. Yhtiö on pääosin avainhenkilöidensä omistama.

Juuri Rahasto I Ky on suomalainen pääomasijoitusrahasto, joka rahoittaa vakiintuneita ja kannattavia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Suomessa. Juuri Partners tarjoaa kasvuhakuisille yrityksille uudenlaisen liiketoiminnan rahoitus- ja kehitysmuodon, jossa yhdistyvät aktiivinen vähemmistösijoitus, liiketoiminnan tuki sekä velkarahoitus. Rahaston koko on noin 80 miljoonaa euroa ja sen sijoittajina on merkittäviä suomalaisia institutionaalisia sijoittajia.

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa