Hengitysilma heikkenee keväisin – näin suojaudut katupölyltä

Kevät on monelle suomalaiselle vaikeaa aikaa, kun lumen alta paljastuva katupöly ja orastava siitepölykausi heikentävät hengitysilman laatua useiden viikkojen ajan. Katu- ja siitepöly ovat riesana etenkin ulkoilmassa, mutta niiden terveysriskit eivät kuitenkaan jää kotioven kynnykselle. Ruotsalainen Blueair koosti viisi tapaa, joilla huonon ilmanlaadun vaikutukset voi minimoida sekä kotioloissa että ulkona.

Jos kevätpäivinä ulkoilma tuntuu erityisen sankalta ja huonolaatuiselta, et ole yksin. Kolmasosa (34 %) suomalaisista kokee, että ilmanlaatu on keväällä huonompaa kuin muina vuodenaikoina, selviää ruotsalaisen ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin kyselytutkimuksesta, jolla kartoitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmanlaadusta.

Näkemykselle on myös selvä syy, nimittäin ilmanlaatu todella notkahtaa tuntuvasti keväisin, kun liikenne ja tuuli nostavat lumen alta paljastuvan katupölyn ilmaan.

– Katupöly on hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekkaa, mutta se sisältää myös auton renkaista ja jarruista irronnutta materiaalia. Lisäksi kevään alusta alkaen seassa on siitepölyä. Katupölyn hengittäminen ei ole hyväksi kenellekään, mutta erityisen herkkiä vaikutuksille ovat pienet lapset, vanhukset sekä sydän- ja hengitystiesairaat, kertoo Blueairin operatiivinen johtaja Herman Pihlträd .

Haitallisimpia hiukkasia ei näe

Katupöly näkyy varsinkin kuivalla ilmalla selvänä piikkinä ilmanlaadun mittauksissa, joissa lukemat voivat nousta jopa raja-arvotasojen yli. Ongelmia esiintyy erityisesti kaupungeissa, mutta myös kuntakeskuksissa sekä muissa taajamissa. Erityisesti Helsingin vilkkaasti liikennöidyillä pääväylillä ongelmaa kasvattavat myös katupölyä hienommat pienhiukkaset ja typpidioksidi, joka on peräisin etenkin raskaan liikenteen pakokaasupäästöistä.

– Haitallisimpia hiukkasia ei näe paljaalla silmällä. Katupöly tunkeutuu muiden hengitettävien hiukkasten tavoin syvälle hengitysteihin ja voi kulkeutua keuhkojen läpi jopa verenkiertoon saakka, Pihlträd sanoo.

Etenkin allergikot ja astmaa sairastavat kärsivät katupölyn aiheuttamista ärsytysoireista, kuten silmien kirvelystä ja kutinasta, nenän tukkoisuudesta ja yskästä. Neljäsosa (25 %) Blueairin kyselyyn vastanneista suomalaisista ilmoitti kärsivänsä siitepölyallergiasta.

Epäpuhtaudet vaikuttavat myös sisätiloissa

Ulkoilmasta kantautuvat epäpuhtaudet pilaavat ilman myös sisätiloissa. Suomalaisessa rakennuskannassa noin puolet ulkoilman epäpuhtauksista päätyy sisätiloihin hengitysilmaa pilaamaan. Huono sisäilma lisää allergikkojen ja astmaatikkojen oireita ja aiheuttaa myös muille esimerkiksi limakalvojen ärsytystä, väsymystä ja päänsärkyä .

– Ilmojen lämmetessä ikkunoita pidetään myös enemmän auki, mikä lisää altistumista esimerkiksi katupölyn ja siitepölyn terveyshaitoille ja ärsytykselle. Valtaosa ilman epäpuhtauksille altistumisesta tapahtuu sisätiloissa, joissa keskiverto suomalainen viettää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan jopa 85 prosenttia ajastaan , Pihlträd sanoo.

Kotikäyttöön ja työpaikoille suunniteltuihin ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin tavoitteena on lisätä tietoa huonon hengitysilman vaikutuksista, epäpuhtauksien aiheuttajista sekä ilman puhdistamisen eduista.

5 tapaa selviytyä katupölykaudesta:

  1. Tarkista ilmanvaihto. Huolehdi ikkunoiden ja ovien tiivisteistä ja vaihda ilmanvaihtoventtiilien suodattimet ajoissa.
  2. Siivoa säännöllisesti. Imuroi ja pyyhi pinnat nihkeällä liinalla pölyn vähentämiseksi. Tuuleta vain harkiten ja asenna tuuletusikkunoihin pölysuodattimet. Ilmanpuhdistin voi olla etenkin lähellä vilkasta autotietä asuvalle tärkeä lisä ilmassa leijuvien haitallisten epäpuhtauksien torjuntaan.
  3. Hae ärsytysoireisiin tarvittaessa apua lääkäriltä. Ärsytysoireita voi helpottaa kostuttamalla limakalvoja esimerkiksi nenäkannulla tai sopivilla suihkeilla tai tipoilla.
  4. Vältä liikkumista pahimmilla ongelma-alueilla. Vältä pahimpaan katupölyaikaan vilkkaasti liikennöityjä katuja. Käytä tarvittaessa hengityssuojainta, jossa on uloshengitysventtiili.
  5. Ehkäise katupölyn syntymistä. Vähennä katupölyn määrää välttämällä turhaa autoilua. Suosi joukkoliikennettä ja kävele tai pyöräile lyhyet matkat.

Tutkimustiedot perustuvat Blueair AB:n tilaamaan kyselytutkimukseen, jonka suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa syyskuussa 2016 ja sen aineistona oli 1 000 vastaajan otos 18–70-vuotiaista suomalaisista. Kyselytutkimuksen lähtöotos oli kansallisesti edustava.

Mediayhteydet Suomessa:
blueair-pbm@bm.com

Blueair
Yli 60 maassa myytävät Blueairin tuotteet puhdistavat sisäilmaa ja edistävät terveyttä ja hyvinvointia kodeissa ja työpaikoilla. Blueairin ilmanpuhdistimet poistavat huoneilmasta pölyhiukkasia, kemikaaleja, siitepölyä, allergeeneja, kuituja, viruksia ja muita epäpuhtauksia hiljaisesti mutta tehokkaasti. blueair.com/fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa