Intian turvallisuussektorille suuntaa suomalaisyrityksiä

Maailman suurin turvallisuusratkaisujen maahantuoja Intia modernisoi puolustussektoriaan vauhdilla. Puolustusmarkkinoiden kaksinumeroiset kasvuluvut avaavat mahdollisuuksia erityisesti suomalaisyritysten ICT-osaamiselle. Kasvun taustalla ovat uudet uhat, kuten kybersota ja terrorismi sekä naapurimaiden varustautuminen.

Osana yhteiskunnan modernisointia Intia investoi puolustussektoriinsa. Vuoteen 2020 asti ulottuvan puolustussektorin modernisoimisbudjetin suuruus on noin 80 miljardia euroa. Vuosina 2007–2011 Intian puolustusalan markkinat kasvoivat jopa 75 prosenttia.

-          Intia on tällä hetkellä maailman suurin turvallisuuteen liittyvien ratkaisujen maahantuoja. Suomalaisyritysten suurimmat mahdollisuudet löytyvät nimenomaan modernin yhteiskunnan turvaamisessa ja huoltovarmuuteen liittyvissä ratkaisuissa, joissa suomalainen osaaminen on hyvin korkealaatuista. Esimerkiksi tietoyhteiskunnan suojaamiseen liittyvät ratkaisut ovat kysyttäjä, kertoo Finpron aluemyyntipäällikkö Seppo Keränen.

Intian tietoyhteiskunnan nopea kehittyminen on luonut markkinat suomalaisille ICT-yrityksille. Turvallisuusalalla Intiassa puhututtavat erityisesti etätunnistukseen tarkoitetun RFID-teknologian logistiikkaan avaamat uudet mahdollisuudet. Toisaalta myös mittauslaitteet ja ohjausjärjestelmäratkaisut ovat haluttuja nykyisten ratkaisujen modernisoimiseksi.

Intian turvallisuudessa yhä enemmän yksityisiä toimijoita

-          Turvallisuussektori on aina sensitiivinen alue, ja vaikka kyse olisikin yleisestä huoltovarmuuden varmistamisesta ja siviilien turvaamisesta, niin kauppaa tehdään mieluummin puolueettoman suomalaisen edustajan kanssa kuin esimerkiksi jonkun kilpailijamaan edustajan kanssa, Keränen kommentoi.

Intian rannikolla sijaitsevat öljy- ja kaasulaitokset haluavat turvata toimintaympäristönsä myös mahdollisilta onnettomuuksilta ja suomalaisilla on tähän hyvää tietotaitoa. Vuoristossa puolestaan kaivataan suomalaisten kylmien olojen ratkaisuja, aina poliisien lämpimistä vaatteista valvontajärjestelmiin.

-          Trendi on, että turvallisuuteen liittyvät hankinnat siirtyvät yhä enenevissä määrin yksityissektorille yritysten väliseksi kaupanteoksi, ja tämä tarkoittaa yhä nopeampaa päätöksentekoprosessia, kuvailee Keränen.

-          Suomalaisyritysten kannattaa tutkia yhteistyömahdollisuuksia jo paikalla olevien länsimaalaisten tai paikallisten yritysten kanssa, mutta myös ilman niitä voi tulla markkinoille. Meillä on jo paljon onnistumisia turvallisuusalalla toimivien suomalaisyritysten kanssa Intiasta, päättää Anand Sethi, Indo-Finnish Business Forumin puheenjohtaja.

Lisätietoja

Seppo Keränen, aluemyyntipäällikkö, Intia, Lähi-itä ja Afrikka, Finpro, puh. +358 20 4695 792, seppo.keranen(a)finpro.fi
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, puh. + 358 40 5121 375, outi.torniainen(a)finpro.fi
Anand Sethi, puheenjohtaja, Indo-Finnish Business Forum, puh. +91 11 2614 0346, anand_sethi(a)vsnl.com


Indo-Finnish Business Forum
The objective of the Indo-Finnish Business Forum is to actively promote bilateral business between India and Finland, to offer a platform for exchanging and sharing information, ideas and experiences relating to trade and investment. To offer assistance to Finnish companies that have presence in India and those planning to enter India and act as a catalyst to their growth. To work together with these companies to address to their problems and organize regular events around different themes. www.ifbf.in

Finpro
Finpro on kansallinen suomalaisyritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävä ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva organisaatio. Finpro edistää asiakkaidensa kansainvälistä kasvua ja menestystä auttamalla niitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konsepteilla. Finpro verkostoituu asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa hyödyksi paikallisesti ja kansainvälisesti. 370 asiantuntijaamme työskentelee 69 toimipisteessä lähes 50 eri maassa. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland ja Future Learning Finland. www.finpro.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa