Itämeren tilaa kohentamalla mahdollisuus 900 000 uuden työpaikan luomiseen

Report this content

Boston Consulting Groupin tuoreen raportin mukaan Itämeren tilaa parantamalla olisi mahdollista luoda jopa 900 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Rannikkovaltioiden kunnat ovat avainasemassa rehevöitymistä vähentävien toimenpiteiden toteuttamisessa, mutta kaksi kolmasosaa kunnista ei tällä hetkellä toimi aktiivisesti ongelmien ratkaisemiseksi.

– Itämeren alueen kuntien tulisi jättää taakseen ajatus Itämeren suojelutyöstä pelkkänä kustannuksena. Itämeren tilan palauttaminen ennalleen on kunnille mahdollisuus uusien työpaikkojen ja merkittävien positiivisten taloudellisten vaikutusten luomiseksi. On tärkeää osoittaa ympäristötoimien konkreettiset hyödyt kustannusten rinnalle, toteaa Suomessa tutkimushankkeesta vastannut Boston Consulting Groupin partneri Tuukka Seppä.

BCG:n tekemän vaikuttavuusarvion mukaan Itämeren tilan kohentamisen työllisyysvaikutukset yksittäiselle kunnalle voivat olla jopa 3 000 uutta työpaikkaa ja positiiviset taloudelliset vaikutukset jopa 270 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. Uusia työpaikkoja on mahdollista luoda erityisesti vesiteknologiaan, matkailu- ja kiinteistöaloille.

Nykyiset toimenpiteet eivät riitä

Itämeren vakavin ongelma on rehevöityminen, jonka vähentämiseksi on tehty toimenpiteitä viime vuosien aikana. Edistysaskeleita on kuitenkin otettava huomattavasti nykyistä reippaammin, jotta veden laadun huononeminen saadaan pysäytettyä.

– Kunnilla on velvollisuus ja samalla mahdollisuus tarttua rehevöitymisen aiheuttamiin ongelmiin käyttämällä apunaan paikallista osaamista ja verkostoja. Tekemällä yhteistyötä innovatiivisten vesiteknologiayritysten kanssa suojelutoimenpiteitä on mahdollista vauhdittaa paikallisella tasolla ennen kuin on liian myöhäistä, sanoo Zennström Philanthropiesin johtaja Allison Robertshaw.

Raportti vertaa keskenään kahta erilaista tulevaisuusskenaariota. Toinen kuvaa tilannetta, jossa kunnat ryhtyvät suunnitelmallisiin toimenpiteisiin rehevöitymisen vähentämiseksi ja toinen tilannetta, jossa kunnat eivät muuta toimintatapojaan. Parhaimman ja huonoimman skenaarion arvioitujen taloudellisten vaikutusten välinen erotus vuoteen 2030 mennessä on jopa 900 000 uutta työpaikkaa. Raportti listaa lisäksi laajan kirjon paikallisesti saavutettavissa olevia hyötyjä, esittelee alueen johtavien kuntien onnistuneesti toteuttamia toimenpiteitä, ja antaa ehdotuksen konkreettisesta toimintasuunnitelmasta toivottujen positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi.

Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä: Restoring Waters in the Baltic Sea Region – A Strategy for Municipalities and Local Governments to Capture Economic and Environmental Benefits.The Boston Consulting Group toteutti raportin hyväntekeväisyysjärjestö Zennström Philanthropiesin toimeksiannosta.

Lisätietoja:
Barbara Jackson, Head of Race for the Baltic: puh. 46 (0) 73 850 3358, barbara@raceforthebaltic.com  
Jatta Lindström, Marketing Coordinator, BCG Helsinki, puh. +358 9 8568 6000, lindstrom.jatta@bcg.com

The Boston Consulting Group (BCG) on johtava liikkeenjohdon konsulttiyritys. Yritys toimii globaalisti 45 maassa. BCG:n asiakkaita ovat maailman johtavat yritykset useilta eri toimialoilta muun muassa finanssi- ja energia-aloilta, teollisuudesta, julkiselta sektorilta, teknologiayrityksistä, kuluttajatuotteista ja terveydenhuollosta. BCG on perustettu vuonna 1963 Bostonissa, Yhdysvalloissa. BCG:n Helsingin toimisto avattiin 1995. Lisätietoja www.bcg.com.

Zennström Philanthropies on vuonna 2007 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, jonka ovat perustaneet Niklas ja Catherine Zennström. Sen tavoitteena on tukea ja olla mukana sellaisten organisaatioiden toiminnassa, jotka taistelevat ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen puolesta, sekä rohkaista yrittäjyyttä, joka tähtää ympäristön suojelemiseen.Zennström Philanthropies käynnisti vuonna 2013 Race For The Baltic -aloitteen. Sen tavoitteena on kutsua koolle poliitikkoja, eri toimialojen asiantuntijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia sekä paikallisten hallitusten jäseniä, jotka toiminnallaan haluavat palauttaa Itämeren ympäristön ennalleen, jotta alueen pitkän aikavälin taloudellinen elinkyky voidaan turvata.

Avainsanat:

Tilaa