Kriittisyys suuryrityksiä kohtaan voimakkainta Suomessa

Report this content

Suomalaisten asenteet suuryrityksiä ja niiden vastuullisuutta kohtaan ovat Pohjoismaiden kriittisimpiä. Parhaiksi arvioiduilla yrityksillä koetaan olevan selkeästi määritelty tarkoitus ja hyvä taloudellinen tulos, kertoo konsulttiyhtiö Burson-Marstellerin tuore pohjoismainen tutkimus.

Tänään julkistettu tutkimus Corporate Reputation in the Nordics osoittaa suomalaisten olevan hyvin kriittisiä suuryritysten yhteiskuntavastuuta kohtaan. Suomalaisista jopa puolet kokee, että suuret yritykset eivät maksa riittävästi veroja. Kriittisyys on vahvaa myös muissa maissa, mutta siellä jäädään kymmenisen prosenttiyksikköä Suomen luvuista.

”Näin suurta eroa ei selitä tosiasialliset erot yritysten veronmaksussa. Epäilen, että syy suomalaisten kriittisyyteen löytyy meillä mediassa käydystä keskustelusta veroparatiiseista”, arvioi toimitusjohtaja Jouni Heinonen Pohjoisranta Burson-Marstellerista. ”Tulos osoittaa, että medialla on edelleen suuri vaikutus kansalaisten mielipiteisiin.”

Tutkimuksen mukaan valtaosa vastaajista (suomalaisista 62 %) kokee, että yrityksillä on velvollisuus ”antaa takaisin” yhteiskunnalle, jossa ne toimivat. Tämä tarkoittaa, että yrityksen tulee esim. kunnioittaa ympäristöä, luoda työpaikkoja, maksaa veroja ja osallistua hyväntekeväisyyteen.

Tutkimus osoittaa suomalaisten suhtautuvan muita pohjoismaalaisia negatiivisemmin taloudelliseen kehitykseen ylipäänsä: 74 % vastaajista on sitä mieltä, että talous kulkee väärään suuntaan. Pääministerin ja hallituksen toiminnan puolestaan sanoo hyväksyvänsä vain 24 % suomalaisista vastaajista.

Kotimaiset yritykset arvostetuimpia kaikissa Pohjoismaissa

Parhaiksi Pohjoismaissa arvioidaan yhtiöt, jotka ottavat yritysvastuunsa vakavasti sekä viestivät selvästi yrityksen tarkoituksen ja arvot sidosryhmille. Suomessa rankattiin kokonaisarvosanaltaan Pohjoismaiden parhaimmiksi yrityksiksi Fazer, Kone, Valio, S-ryhmä, OP-Pohjola, Valmet, Arla, Elisa, Wärtsilä ja SKF.

”Kotimaisuus vaikuttaa olevan valttia kaikissa Pohjoismaissa. Jokaisessa maassa yritysten Top 10 –listalle nousseista suurin osa on paikallisia yrityksiä. Kotimaiset yritykset arvioidaan erityisen hyviksi yhteiskuntavastuun osalta”, Heinonen sanoo.

Tutkimuksen mukaan hyvän yritysmaineen takana on usein selkeästi määritelty olemassaolon tarkoitus (corporate purpose). Se auttaa rakentamaan luottamusta ja tuo kilpailuedun kuluttajien keskuudessa.

“Kun yritys huolehtii asiakkaistaan ja työntekijöistään sekä kantaa yhteiskuntavastuunsa, se tekee asiakkaista yrityksen suosittelijoita”, Heinonen sanoo. Neljännes pohjoismaisista vastaajista sanoo olevansa valmis myös maksamaan enemmän sellaisten yritysten tuotteista tai palveluista, joiden he kokevat toimivan vastuullisesti.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jouni Heinonen, Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy

jouni.heinonen(at)bm.com

+ 358 40 5000548

Tutkimuksesta:

Corporate Reputation in the Nordics -tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä neljässä Pohjoismaassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimukseen osallistui 4531 henkilöä heinä-syyskuussa 2014. Kyselytutkimuksella selvitettiin kansalaisten näkemyksiä mm. yhteiskunnallisista haasteista, talouden tilasta sekä yritysten toiminnasta ja viestinnästä.

Vastaajilta kysyttiin arvioita 100 pohjoismaisesta yrityksestä. Tutkimuksella selvitettiin kansalaisten näkemyksiä yritysten luotettavuudesta, vastuullisuudesta, innovatiivisuudesta, johtajuudesta ja taloudellisesta menestyksestä.

Tutkimuksen teki Burson-Marstellerin toimeksiannosta tutkimusyhtiö Penn Schoen and Berland.

Avainsanat:

Tilaa