Li Anderssonista Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja, RKP:ssä valtaan nousee Anna-Maja Henriksson

Peliyhtiö Unibetin vedonlyöntikertoimet ennustavat, että Li Anderssonista tulee Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja. Andersson korvaa tehtävässä Paavo Arhinmäen, joka ilmoitti jo viime vuoden marraskuussa siirtyvänsä sivuun puheenjohtajan paikalta. Puheenjohtajavaihdos nähdään myös Suomen ruotsalaisessa kansanpuolueessa, kun Carl Haglund jättää odotetusti tehtävänsä kesäkuun puoluepäivien jälkeen. Suurin suosikki RKP:n uudeksi puheenjohtajaksi on Anna-Maja Henriksson.

Kesäkuun toisena viikonloppuna suomalaisessa politiikassa nähdään merkittäviä henkilövaihdoksia. Unibet julkaisi jo aiemmin tiedotteen, jossa se kertoi Petteri Orpon olevan suurin voittajasuosikki Kokoomuksen puheenjohtajavaaleissa. Nyt peliyhtiön mukaan Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi on nousemassa Li Andersson, joka on toiminut aiemmin myös Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Anderssonin kerroin puheenjohtajaksi on 1,75, kun taas pahimman haastajan, Aino-Kaisa Pekosen, kerroin uudeksi puheenjohtajaksi on 2,30. Toisen kauden kansanedustajan Jari Myllykosken puheenjohtajuutta Unibet pitää epätodennäköisenä: Myllykoski saa voittajakertoimekseen 6,00.

Myös Suomen ruotsalainen kansanpuolue saa kesäkuussa uuden puheenjohtajan. RKP järjestää puoluepäivät Turussa 10.6.-12.6., ja Unibetin suurimpana suosikkina puheenjohtajakisaan lähtee entinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoimella 1,40. Edellisissä puheenjohtajavaaleissa Henriksson hävisi vastaehdokkaalleen Carl Haglundille, mutta tämän vuoden puheenjohtajavaalissa Henrikssonin ennustetaan olevan todella vahvoilla. Entisen oikeusministerin ainoana potentiaalisena haastajana pidetään varakansanedustaja Ida Schaumania, joka toimii tällä hetkellä RKP-nuorten puheenjohtajana. Schaumanin kerroin RKP:n uudeksi puheenjohtajaksi on 2,75. Kansanedustaja Anders Adlercreutz puolestaan saa Unibetilta voittajakertoimen 12,00.

Lisätietoja: Antti Tikka, antti.tikka@unibet.com

Unibet on vuonna 1997 perustettu online-pelejä tarjoava NASDAQ OMX Nordic Exchange -pörssiin Tukholmassa listattu yhtiö. Unibet on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä online-peliyhtiöistä ja tarjoaa palveluita 22 kielellä. Unibet tarjoaa myös B2B-vedonlyöntipalveluja Kambi Sport Solutionsin kautta. Tällä hetkellä Unibetilla on reilut 10 miljoonaa asiakasta yli sadassa maassa. Unibet on Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestön EGBA:n (European Gaming and Betting Association) jäsen. Unibet on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulation and Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija.

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa