MM-kisat kasvattivat TV-myyntiä kolmanneksella: Näitä elektroniikkatuotteita ostetaan nyt

Kesän alekausi on huipussaan. Viikonloppuna huipentuvat jalkapallon MM-kisat ovat selkeästi saaneet suomalaiset ostamaan erityisesti suuria televisioita. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna televisioiden myynti on Gigantissa kasvanut 30 %, mutta myös älypuhelimet ovat suosittuja alennushankintoja.

”Alennusmyynneistä hankitaan usein tuotteita, joita on jo pidempään mietitty. Alennusmyynti on suomalaisille tapahtuma, josta tiedetään etukäteen ja odotetaan. Useasti ostopäätöstä lykätään alennusmyynnin alkuun ja sen alkaessa hankintoja lähdetään tekemään tosissaan”, kertoo Gigantin televisioiden ja audiotuotteiden myyntijohtaja Tomi Sohlman.

Tiukasta taloustilanteesta huolimatta Gigantissa alennusmyynti on sujunut vilkkaasti. Sohlmanin mukaan alennusmyynneistä on ostettu hyvin televisioita, kodinkoneita, isonäyttöisiä älypuhelimia ja tietokoneita.

”Yleisesti älypuhelimet ja tabletit ovat tuotteita, jotka rikkoutuvat tai kastuvat helposti, ja siksi niiden uusimisväli on tiuhempi kuin muiden kodinkoneiden tai elektroniikkalaitteiden. Näihin on myös tullut paljon uusia ominaisuuksia, jotka tuovat kuluttajille koko ajan lisää uusia käyttömahdollisuuksia. Nyt esimerkiksi kuluttajat seuraavat paljon liikkuvaa sisältöä, kuten TV:tä ja videoita puhelimesta tai tabletista. Kesällä ollaan paljon mökeillä ja matkustetaan, joten kysyntää liikkuvan kuvan seuraamiseksi on”, Sohlman sanoo.

Isoja ruutuja MM-kisoja varten

Alennusten lisäksi kevään ja kesän suuret urheilutapahtumat ovat kiihdyttäneet erityisesti TV-myyntiä.

”Televisioiden myynti vauhdittui jo jääkiekon MM-kisojen aikana keväällä ja jalkapallon MM-kisat jatkoi tätä trendiä. YLE lähettää MM-kisat teräväpiirtona ja tämä on saanut ihmiset ymmärtämään, että hyvä kuvanlaatu on jokaisen ulottuvissa. Fudiksen MM-kisat ovat merkinneet monelle iltojen ja öiden viettämistä TV:n ääressä, ja tästä katselukokemuksesta on haluttu tehdä paras mahdollinen elämys”, kertoo Sohlman.

Myytyjen televisioiden koko on kasvanut jatkuvasti. Sohlmanin mukaan trendiin on vaikuttanut kuvanlaadun paraneminen ja teräväpiirtolähetysten yleistyminen, joka on mahdollistanut isonkin ruudun läheltä seuraamisen ilman, että kuva näyttää epätarkalta.

”Vielä vuosi sitten usein kysytty koko oli 55-tuumainen, mutta nyt kysytään paljon jopa 65-tuumaisia televisioita. Toki yhä löytyy 32- tai 40-tuumaisia televisioita, ja joillekin ne sopivat paremmin kuin todella isot ruudut.”

Sohlman muistuttaa, että uusi televisio on koko perheen hankinta, vaikka isoja televisioita onkin hankittu MM-kisojen innoittamana.

”Isolta ruudulta kaikki ohjelmat, oli kyse urheilusta tai elokuvista, näyttävät hyvältä. Yhdessä suuri televisio ja teräväpiirto luovat huiman katselukokemuksen kaikille perheen jäsenille.”

Sohlman kannustaa valitsemaan television, joka täyttää käyttötarpeet nyt ja viiden vuoden päästäkin.

”Älytelevisio on monen valinta jo nyt, sillä televisiolla halutaan käyttää verkkopalveluja, kuten esimerkiksi Netflixiä, Yle Areenaa, MTV3 Katsomo tai Nelosen Ruutu+ -palvelua. Televisiossa kannattaa myös olla HD-valmius, jotta se pystyy vastaanottamaan yleistyviä teräväpiirtolähetyksiä.”

Lisätietoja:
Myyntijohtaja Tomi Sohlman, puh. 040 775 7633, tomi.sohlman@gigantti.fi

Gigantti Oy Ab on Suomessa toimiva kodinkoneketju, jolla on 41 myymälää ja noin 1000 työntekijää. Yhtiön liikevaihto viime tilikautena oli 441 miljoonaa euroa. Myymälöiden lisäksi Gigantti myy tuotteitaan verkkokaupassaan www.gigantti.fi sekä puhelimitse. Gigantti on osa norjalaista Elkjøp-konsernia, jonka omistaa englantilainen DSG international plc. Lisätietoja www.gigantti.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa