Mumm-samppanja pukeutuu jouluksi punaiseen

Laadukas juoma on aina tyylikäs valinta joululahjaksi.

Laadukas samppanja, viini ja konjakki kuuluvat olennaisena osana vuoden suurimpaan juhlakauteen. Joulun kunniaksi G.H. Mumm pukee klassikkosamppanjansa Mumm Brut Cordon Rougen punaiseen juhla-asuun Dinner Jacketiin. Dinner Jacket viimeistelee samppanjanystävän tyylin tilanteissa, joissa halutaan osoittaa arvostusta juhlien järjestäjälle tai tilaisuudelle. Joulunajan juhlajuomat ovat myös erinomaisia lahjaideoita. Viiniasiantuntija Essi Avellanin mielestä esimerkiksi samppanjalla on helppo osoittaa toiselle arvostusta. – Samppanjapulloon kuuluu ajatus, että haluan sinulle aina vain parasta. Moni arvostaa samppanjalahjaa erityisesti nyt taantuman aikana, kun muuten voi olla tiukkaa. Lisäksi samppanja sopii hyvin myös joulupöytään, hankin sitä aina itsekin, hän sanoo. Lahjapakkaukset nyt Alkoissa Dinner Jacket on paitsi kaunis pakkaus, myös käytännöllinen lisävaruste. Ohut hihna takaa, että pullon kantaminen on helppoa ja turvallista. Mumm Cordon Rouge punaisine poikkiraitoineen on ollut Mummin tunnetuin tuote jo lähes kahden vuosisadan ajan. Samppanjan lisäksi myös muun muassa viskejä, viinejä ja konjakkeja on saatavana uusissa lahjapakkauksissa. Suomalaisten perinteisen joulusuosikin Renault Carte Noire Extran tämän vuoden lahjapakkaus on suomalaisen designtoimisto Pentagonin käsialaa. Tyylikkäät lahjapakkaukset tulevat myyntiin Alkoihin kautta maan lokakuun aikana.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia