Näin saat näyttävän ilotulitulituksen turvallisesti

Moni odottaa jo lauantaita ja vuodenvaihteen kunniaksi väriloistoon räjähtävää taivasta. Uuden vuoden ilotulitus on suomalaisten rakastama perinne. Jotta ilo säilyy ylimmillään läpi uuden vuoden yön, kannattaa muistaa oikeat suojavarusteet ja ottaa huomioon myös kovaa pauketta pelkäävät lemmikit ja lapset. Lue Hong Kongin asiantuntijan vinkit ilotulitteiden turvalliseen ja vastuulliseen käyttöön.

Uusi vuosi on monelle suomalaiselle riehakas juhla, joka huipentuu näyttävään ilotulitukseen. Viime vuosina suosituimmaksi ilotulitteeksi ovat nousseet padat. Niissä on useampi sarjaan kytketty putki, jotka sytytetään yhdellä sytytyslangalla.

– Padoissa on nykyään suurempi määrä ruutia kuin yksittäisissä raketeissa, mikä tekee niistä pitkäkestoisia ja jo yksinään näyttäviä. Lisäksi padat on helpompi sytyttää, joten ne sopivat myös kokemattomammalle lähettäjälle. Raketit vaativat huolellisemman asettelun ennen sytyttämistä, mutta ne taas lentävät korkeammalle, kertoo Hong Kong -tavaratalojen tuoteryhmäpäällikkö Jarno Välimäki.

Hän kuitenkin huomauttaa, että vaihtoehtoja löytyy nykyään moneen makuun.

– Tänä vuonna valikoimamme suosituimmiksi tuotteiksi on ennustettu isoja ja näyttäviä raketteja, patoja ja erilaisia ilmapommeja. Vaikuttavien esitysten ystäville on tarjolla uutuustuote, joka koostuu kolmesta eri padasta, Välimäki sanoo.

5 vinkkiä ilotulitteiden turvalliseen käyttöön

  1. Aloita vasta kuudelta. Vaikka sormia syyhyttäisi päästä kokeilemaan hankittuja ilotulitteita heti hämärän tullen, maltti on valttia. Ilotulitteita saa ampua uuden vuoden aattona vain klo 18–02 välisenä aikana. Kaikille vuorokauden ympäri kaikuva pauke ei ole mieleen: esimerkiksi monet lemmikit ja pienet lapset pelkäävät ilotulitteiden kovia ääniä.
  2. Valitse aukea paikka. Ilotulitteiden lähettämiseen kannattaa etsiä aukea alue hiukan sivummalla asutuksesta. Esimerkiksi kerrostalojen sisäpihoilla ilotulitteet voivat aiheuttaa palo- ja loukkaantumisvaaran. Huomioi myös kotikaupunkisi mahdolliset omat ohjeet ilotulitteille sallituista alueista. Varmista myös, että katsojat ovat turvallisen etäisyyden päässä.
  3. Muista suojavarusteet. Laki vaatii suojalasien käyttöä rakettien lähettäjältä, mutta ne on hyvä varata myös katsojille. Lapsille voi hankkia kuulosuojaimet. Varmuuden vuoksi kannattaa pitää mukana myös sammutusvälineet.
  4. Noudata ohjeita. Tutustu aina ostamiesi ilotulitteiden käyttöohjeisiin huolellisesti etukäteen. Esimerkiksi rakettien lähettämisessä alustana pitää käyttää tarkoitusta varten sopivaa telinettä. Tyhjä pullo tai lumihanki ei välttämättä tue rakettia tarpeeksi, jolloin se voi kaatua ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa katsojille vaaratilanteen. Muista myös, että ilotulitteet on lain mukaan tarkoitettu vain aikuisten käsiin, vaikka jälkikasvu kuinka kärttäisi haluavansa itse kokeilla.
  5. Siivoa jälkesi. Varaa mukaan roskapussi, johon voit kerätä muovikääreet ja muut roskat. Näin varmistat, että ulkona on mukava liikkua myös aamun valjettua.

Lisätietoa turvallisuudesta saat Tukesin sivuilta

Lisätietoja:

Elina Standertskjöld-Nordenstam, Markkinointijohtaja, Hong Kong Group Oy, elina.standertskjold-nordenstam@hongkong.fi

Hong Kong on suomalainen koko perheen tavarataloketju tekeville ihmisille. Hong Kong tarjoaa monipuolisen valikoiman laadukkaita tuotteita edullisin hinnoin. Valikoimamme koostuu muun muassa työkaluista, puutarhatuotteista, kalastustarvikkeista, taloustarvikkeista sekä muista kotiin ja vapaa-aikaan liittyvistä tuotteista. Hong Kongin 530 työntekijää palvelee 27 tavaratalossa ympäri Suomea, 2 puutarhatuotteisiin erikoistuneessa Hong Kong Garden Centerissä ja verkkokauppa tarjoaa laajan tuotevalikoiman koko maan kattavasti. Kalastusverkkokauppa toimii myös kansainvälisesti. Hong Kong on perustettu vuonna 1989 ja sen omistavat suomalaiset yksityishenkilöt sekä Hong Kongin avainhenkilöt. Hong Kongin liikevaihto on noin 133 miljoonaa euroa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa