Paatelainen ei jatka EM-karsintojen loppuun - Bradley suosikki seuraajaksi

Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa EM-karsinnassa lauantaina Unkarin. Huuhkajien heikot esitykset ja alkuviikon maaottelutappio Virolle ovat kiihdyttäneet vaatimuksia valmentajavaihdoksesta. Peliyhtiö Unibet uskoo, ettei Mixu Paatelainen näe EM-karsintojen loppua Suomen peräsimessä. Unibet antaa kertoimet myös Suomen seuraavasta vakituisesta päävalmentajasta. 

Unibetin kerroin Paatelaisen potkuille tai omaehtoiselle lähdölle ennen karsintojen päättymistä on 1,20. Kerroin sille, että Paatelaisen johdolla mennään karsinnat loppuun, on selkeästi suurempi 4,00. Suomi aloitti EM-karsinnat voitolla ja tasapelillä, mutta nyt alla on kolme tappiota. Teoreettinen mahdollisuus kisapaikkaan on vielä olemassa, mutta se edellyttäisi isoa pistepottia jäljellä olevasta viidestä pelistä. Kritiikki Paatelaista ja hänen peluutusvalintojaan kohtaan on voimistunut miehen valmentajakauden edetessä, ja tiistain tappio Virolle heikon esityksen jälkeen oli monelle kannattajalle viimeinen pisara.

Suomi pelaa viimeisen EM-karsintaottelunsa 11. lokakuuta Pohjois-Irlantia vastaan. Unibet siis uskoo, että viimeistään tuossa pelissä Huuhkajien peliä johtaa joku muu kuin Mixu. Paatelainen on ollut maajoukkueen päävalmentaja huhtikuusta 2011 lähtien, ja hänen sopimuksensa on päättymässä näihin karsintoihin.   

Unibet tarjoaa kertoimet myös siitä, kuka on maajoukkueen valmentaja 1. helmikuuta 2016. Ykkössuosikki on yhdysvaltalainen, Norjan liigan Stabækissa hyvää työtä tehnyt Bob Bradley kertoimella 3,50. Sami Hyypiän kerroin on 4,00, ja tanskalaisen Morten Olsenin kerroin 5,00. Malmötä valmentava norjalainen Åge Hareide saa tällä hetkellä kertoimen 7,50, HJK:n Mika Lehkosuo puolestaan kertoimen 12,00. Listalta löytyy myös muutama todellinen huippunimi: jos Palloliitto saisi houkuteltua Huuhkajien peräsimeen Carlo Ancelottin tai Jürgen Kloppin, olisi Unibetin kerroin 201. 

Unibetin kertoimet
Mixu Paatelainen jatkaa Suomen päävalmentajana 10. lokakuuta saakka?

Kyllä 4,00
Ei 1,20

Suomen päävalmentaja 1. helmikuuta 2016

Bob Bradley 3,50
Sami Hyypiä 4,00
Morten Olsen 5,00
Åge Hareide 7,50
Mika Lehkosuo 12,00
Rikard Norling 15,00
Simo Valakari 15,00
Shefki Kuqi 21,00
Per-Matias Høgmo 21,00
Mika-Matti Paatelainen 21,00
Juha Malinen 51,00
Jari Litmanen 101,00
Roy Keane 101,00
Antti Muurinen 151,00
Carlo Ancelotti 201,00
Jari Pyykölä 201,00
Jurgen Klopp 201,00
Juha Reini 201,00
Sven-Göran Eriksson 201,00 

Lisätietoja: Antti Tikka, antti.tikka(at)unibet.com

Unibet on vuonna 1997 perustettu online-pelejä tarjoava NASDAQ OMX Nordic Exchange -pörssiin Tukholmassa listattu yhtiö. Unibet on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä online-peliyhtiöistä ja tarjoaa palveluita 21 kielellä. Tällä hetkellä Unibetilla on 10 miljoonaa asiakasta yli sadassa maassa. Unibet kuuluu jäsenenä Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestöön (EGBA, European Gaming and Betting Association). Unibet on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulationand Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija.

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa