Prevent 360 Turvallisuuspalvelut Oy Hanselin turvallisuuspalveluiden ja turvallisuustekniikan sopimuskumppaniksi

Report this content

Prevent 360 on valittu sekä Hanselin turvallisuuspalveluiden että turvallisuustekniikan järjestelmien ja laitteiden puitesopimuskumppaniksi.  Prevent 360 sai molemmissa kilpailutuksissa parhaat pisteet. Valinta mahdollistaa turvallisuuden kokonaispalveluiden paremman suunnittelun ja räätälöidyt ratkaisut.

Prevent 360 on voittanut Hanselin erilliset kilpailutukset turvallisuuspalveluiden sekä turvallisuustekniikan kumppanuuksista. Kilpailutukset järjestettiin samaan aikaan, mutta ne ovat molemmat omia puitejärjestelyitään eikä niitä voi yhdistää keskenään. Molemmat sopimukset valtionhallinnon turvallisuuspalveluiden ja -tekniikan tuottamisesta solmitaan yhdessä neljän muun toimijan kanssa kaudelle 2017 - 2021. Kaikkien puitesopimuksen kohteena olevien palveluiden osalta puitejärjestelytason myynti voi olla yhteensä jopa 70 miljoonaa euroa.

-          Se, että liiketoimintamme vahvistuu entisestään julkisen sektorin puolella, kertoo siitä, että myös julkiselle puolelle toivotaan entistä enemmän uusia innovaatioita ja modernin teknologian käyttöönottoa. Valtion hallinnon turvallisuuden varmistamisella osallistumme entistä vahvemmin koko yhteiskunnan turvallisuuden luomiseen, kertoo Prevent 360:n toimitusjohtaja Juha Savolainen.

Prevent 360:lla on ollut valtion hallinnon kanssa puitesopimus vartiointipalveluiden osalta vuodesta 2012.

-          Se että molemmat kilpailutukset, sekä turvallisuustekniikan että vartioinnin, olivat samaan aikaan, mahdollistaa kokonaisvaltaisten turvallisuuspalveluiden tarjoamisen valtionhallinnon toimijoille. Olemme Suomessa ainoa toimija, jonka palvelutarjonnasta löytyvät verkot, vartiointipalvelut sekä kaikki turvallisuustekniikkaan liittyvät palvelut. Tämä mahdollistaa myös entistä kohdennetumman palvelun ja uusien toimintatapojen kehittämisen kustannustehokkaalla tavalla, kertoo Prevent 360:n myyntijohtaja Kimmo Kaunisvaara.

Vartiointi- ja turvallisuustekniikan puitejärjestelyn lisäksi Prevent 360 voitti yhdessä ISS Palvelut Oyn kanssa kokonaispalvelua koskevan kilpailutuksen, joka sisältää sekä vartiointi- että siivouspalvelut.

Prevent 360 Turvallisuuspalvelut Oy on entinen ISS Security Oy, jonka pääomasijoittaja Intera Partners osti vuodenvaihteessa.

Hansel Oy on valtion yhteishankintayksikkö, jonka tavoitteena on säästää yhteiskunnan varoja lisäämällä tuottavuutta hankintatoimeen. Puitejärjestelyä on kolmea erilaista toimintamallia, joista yksi on kevennetty kilpailutus. Kevennytetyssä kilpailutuksessa tehdään puitejärjestelyn sisäinen kilpailutus kaikkien sopimustoimittajien kesken.  Puitejärjestelyä voivat hyödyntää kaikki Hanselin asiakkaat, kuten valtion virastot, laitokset, liikelaitokset, yliopistot, korkeakoulut ja eduskunta.

Lisätietoja:

Juha Savolainen, toimitusjohtaja, Prevent 360, puh. 040 532 7153, juha.savolainen@prevent360.fi

Kimmo Kaunisvaara, myyntijohtaja, Prevent 360, puh. 050 369 2955, kimmo.kaunisvaara@prevent360.fi

Prevent 360 Turvallisuuspalvelut Oy on suomalainen turvallisuusalan yritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaiset, optimoidut turvallisuusratkaisut ja -palvelut. Työllistämme valtakunnallisesti noin 1 300 vartijaa ja 200 turvatekniikan ammattilaista. Olemme alan edelläkävijä modernin teknologian käytössä, jonka avulla viemme vartiointialaa entistä tehokkaammaksi ja luotettavammaksi. www.prevent360.fi

Tilaa