Rovaniemeltä Euroopan suurimmille lukijamarkkinoille

Rovaniemeläisen Ottobre-lehden esimerkki osoittaa, että ei ole väliä missä hyvät ideat syntyvät. Pieneltä vaikuttavalla harrastelehdellä voi olla globaalit markkinat. Suomalaisten pienjulkaisijoiden pääsy Euroopan isoimmalle markkinalle paranee entisestään tammikuussa 2012 kun Swiss Post Internationalin uudesta jakelujärjestelmästä tulee todellisuutta Saksassa.

Lasten ja naisten vaatemallistoihin erikoistunut Ottobre on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälistä liiketoimintaa voidaan harjoittaa mistä tahansa, kunhan liiketoiminta-ajatus on hyvä. Siinä missä yksittäisissä maissa harrastelehtien yleisöt voivat olla rajallisia, voivat ne globaalissa mittakaavassa merkitä kannattavaa liiketoimintaa.

Uusien toimijoiden marssi postimarkkinoille on laajentanut Ottobren kaltaisten suomalaisyritysten mahdollisuuksia sekä alentanut postituspalveluiden hintoja. Ensi vuoden alusta lähtien Swiss Post tarjoaa koko maan laajuista lehtijakelua Euroopan suurimmalle lukijamarkkinalle Saksaan.

-          Jakelumme kattaa tukkumyyjät, rautatieasemien kirjakaupat ja yksittäiset tilaajat. Jakelun lisäksi palveluumme kuuluu laskutusprosessi sekä markkinoinnin tuki, kuten esimerkiksi erilaisten kilpailuiden järjestäminen jälleenmyyntipisteissä. Joustava palvelumme on otettu avosylin vastaan varsinkin pienemmissä yrityksissä, kertoo Swiss Post International Scandinavian markkinointijohtaja Pia Elster.

Varsinkaan pienemmillä julkaisijoilla ei ole mahdollista ylläpitää omaa myyntiä ja logistiikkaa jokaisella markkina-alueella.

-          Me hoidamme pienienkin toimitusten logistiikan ja myynnin järkevin kustannuksin. Jokainen julkaisu jaellaan räätälöidysti, joten esimerkiksi palautuksia tulee hyvin vähän. Pienille ja keskisuurille julkaisijoille on erityisen tärkeää, että asiasta kiinnostuneet lukijat ja julkaisut kohtaavat, Elster jatkaa.

Joulupukin lailla Rovaniemeltä kaikille mantereille

Ottobre on italiaa ja tarkoittaa lokakuuta. Aviopari Tuula ja Matti Hepolalle se merkitsee kuitenkin myös elinkeinoa, sillä heidän käsiensä kautta maailmalle leviävät Ottobre Design® ja Ottobre Woman® -nimiä kantavat lehdet. Lasten ja naisten vaatemallistoihin erikoistuneet lehdet ovat keränneet tilaajia kaikilta mantereilta. Swiss Post Internationalin kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2011.

-          Swiss Post pystyy tarjoamaan paitsi palveluitaan kohdemaan kielellä myös lehtipostin lähetyksen kustannustehokkaasti ja järkevästi. Nämä ovat meille tärkeitä piirteitä postitoiminnassa.  Vaikka maailma digitalisoituu kovaa vauhtia, ei kaikkea voi kuitenkaan ongelmitta siirtää nettiin. Lehtituotteemme eivät kuitenkaan liiku ilman postia, eikä posti ole korvattavissa, Matti Hepola sanoo.

Ottobre-lehdet ilmestyvät Pohjoismaiden lisäksi nykyisin myös muun muassa Hollannissa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Lehtien rinnalla pariskunta pyörittää myös Rovaniemellä kankaiden ja käsityötarvikkeiden studiomyymälää sekä verkkokauppaa. Pohjoisessa asuvalle, kansainvälistä liiketoimintaan pyörittävälle kustantajalle postitus on eritysasemassa.

-          Ottobre on tyypillinen esimerkki yrityksestä, joka haluaa keskittyä omaan ydinosaamiseensa antamalla postituksensa osaaviin käsiin.  Samalla kyse on kustannustekijöistä. Kuljetus on tyypillisesti suurin yksittäinen tekijä kokonaiskuluissa, joten ei ole yhdentekevää kuka postin vie eteenpäin. Kansainvälinen liiketoiminta on nyt mahdollista myös pienille yrityksille paikasta riippumatta, Elster sanoo.

Matti Hepola, Ottobre Design: ottobre@ottobre.fi, 016 425 0850

Pia Elster, Swiss Post International: pia.elster@swisspost.se, +46 70 270 47 99 

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa