Suomalaiset eivät tunne glaukooman oireita

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset tuntevat huonosti yhden yleisimmistä silmäsairauksista eli glaukooman. Sairaus tunnetaan hyvin nimeltä, mutta vain kymmenesosa tietää, että tauti kehittyy aluksi oireettomana. Glaukooma on yli 65-vuotiailla yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa.

Kesällä 2005 toteutetun tutkimuksen mukaan suurin osa glaukooman riskiryhmään kuuluvista tietää, että glaukooman hoidon ja toteamisen kannalta keskeistä ovat säännölliset silmälääkärin tarkastukset. Tieto sekä huoli silmien terveydestä ei kuitenkaan näy kaikilla tekoina. Valtaosa 40-59-vuotiaista arvioi, että heidän tulisi tarkistuttaa silmänsä vähintään viiden vuoden välein. Kuitenkin vain noin puolet yli 45-vuotiaista on käynyt silmälääkärillä suositusten mukaisesti eli viiden vuoden välein. Naisista 62 prosenttia ja miehistä 41 prosenttia ilmoittaa käyvänsä silmälääkärillä suositusten mukaisesti. Harvimmin silmälääkärillä käyvät ne, joilla ei ole silmälääkärin tai optikon määräämiä silmälaseja: Vain noin yhdeksän prosenttia heistä on käynyt silmälääkärillä suositusten mukaan. Silmälääkärin tarkastuksia suositellaan 60 ikävuoden jälkeen 2-3 vuoden välein. Glaukooma etenee salakavalasti Glaukooma on silmähermovaurioita aiheuttava, näkökenttää vähitellen supistava sairaus. Usein glaukooman taustalla on kohonnut silmänpaine, joka voi pysyvästi vaurioittaa silmän näköhermoa. Varhaisessa vaiheessa aloitettu hoito pysäyttää näkövaurioiden etenemisen. Kohonneen silmänpaineen lisäksi muita taudille altistavia riskitekijöitä ovat suvussa esiintyvä glaukooma, oma silmänpainetaso, näköhermon rakenne, likitaitteisuus ja jotkut verenkiertoelimistön sairaudet. Glaukoomaa hoidetaan alentamalla silmänpainetta silmätipoilla, laserhoidolla tai leikkauksella. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa tiedusteltiin glaukooman ja silmänpohjan ikärappeuman tunnettuutta yli 45-vuotaiden suomalaisten keskuudessa. Tutkimuksessa oli mukana 400 henkilöä, joita haastateltiin puhelimitse toukokuussa 2005. Tutkimuksen toteutti Pfizer Oy:n toimeksiannosta Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy. Lisätietoja tutkimuksesta: Viestintäkonsultti Riikka Rantakari Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy puh: 09-8567 5539 Lisätietoja glaukoomasta: www.glaukooma.com

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa