Suomalaisyrityksille merkittäviä kauppoja STX:n Ranskan telakalta

STX:n Oasis 3 -risteilijän rakennustyöt Ranskassa ovat tuoneet kauppaa jo lähes 20 suomalaisyritykselle. Lisäksi yli 20 suomalaisyritystä käy parhaillaan neuvotteluja jättiristeilijän tilauksista. Finpro avasi 18.9. suomalaisyritysten tueksi toimiston Saint-Nazairen telakan yhteyteen.

Nyt on viimeinen hetki suomalaisyrityksille tarjota osaamistaan Oasis 3:n alihankintoihin. Avoimia tarpeita on vielä esimerkiksi putkiasennuksissa ja eristämisessä. Jo lähes 20 suomalaista pk-yritystä on saanut tilauksia STX:n Saint-Nazairen telakalta. Sen lisäksi parhaillaan yli 20 yritystä käy neuvotteluja niin komponenttien toimituksista kuin rakentamiseen liittyvistä palveluista, sanoo Finpron meriteollisuusprojekteista vastaava johtava konsultti Ulla Lainio.

Oasis 3 -risteilijän rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja lohkohitsaustyöt alkavat syyskuussa. Oasis 3 -risteilijä luovutetaan vuoden 2016 toukokuussa.

Suomalaisille meriteollisuuden alihankintayrityksille nyt alkanut yhteistyö avaa ovia myös muiden alusten rakennustöihin. Saint-Nazairen telakalla rakennetaan jatkuvasti muita aluksia, ja keväällä 2014 selviää optio Oasis 4 -risteilijästä, kertoo Finpron Ranskan vientikeskuksen päällikkö Heli Pasanen-Zentz.

Finpron uusi toimisto tukee suomalaisia

Finpro avasi syyskuun puolivälissä määräaikaisen projektitoimiston suomalaisyritysten tueksi työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella. Kevään ja kesän aikana Finpro on järjestänyt suomalaisyrityksille tapaamisia telakan ostoista päättävien tahojen kanssa. Neuvotteluiden lisäksi käytännön tuki jatkuu läpi rakennustöiden.

Paikallinen meriteollisuustiimimme on tehnyt pitkään töitä Ranskan telakan kanssa ja tuntee heidän toimintatapansa. Konsultoimme suomalaisyrityksiä päivittäisessä yhteydenpidossa, raportoinnissa ja projektinhallinnassa. Tärkeintä on varmistaa yhteinen ymmärrys projektien osalta ja täyttää Ranskan lainsäädännön vaatimukset, toteaa Pasanen-Zentz.

Saint Nazairen toimiston vetäjäksi on nimitetty Marie-Zoé Belon-Laitinen. Belon-Laitinen on tehnyt pitkään yhteistyötä suomalaisten ja ranskalaisten meriteollisuuden toimijoiden kanssa suurten alusten rakennushankkeissa. Toimialatuntemuksensa lisäksi Belon-Laitisella on vankka kokemus toimimisesta pk-yritysten kanssa. Ranskan lisäksi hän puhuu suomea ja englantia.

Nyt saatavat onnistumiset avaavat suomalaisyrityksille mahdollisuuden pitkäjänteiselle yhteistyölle seuraavankin Oasis-ristelijän rakentamiseen. Suomalaisyritysten kannattaa jatkossakin käydä neuvotteluja ja kehittää toimintaansa vastaamaan ranskalaisen meriteollisuuden muuttuvia tarpeita, Lainio sanoo.

Yhteystiedot:
Heli Pasanen-Zentz, Ranskan vientikeskuksen päällikkö, Finpro, 020 4695 866, heli.pasanen-zentz@finpro.fi
Ulla Lainio, johtava konsultti, Finpro, 020 469 5357, ulla.lainio@finpro.fi
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, 040 5121 375, outi.torniainen@finpro.fi

Finpro on kansallinen suomalaisyritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävä ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva organisaatio. Finpro edistää asiakkaidensa kansainvälistä kasvua ja menestystä auttamalla niitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konsepteilla.

Finpro verkostoituu asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa hyödyksi paikallisesti ja kansainvälisesti. 370 asiantuntijaamme työskentelee 69 toimipisteessä lähes 50 eri maassa. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland ja Future Learning Finland. www.finpro.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa