Suomen suurin sisustuslehti tekee pienestä tehokasta - IKEA-kuvaston jakelu alkaa elokuun 20. päivä

Suomen suurimman sisustuslehden, IKEA-kuvaston avulla ratkaistaan tänä vuonna erityisesti pienten tilojen ongelmat. Laadukkaat säilytysratkaisut tukevat jokapäiväisen elämän hallintaa ja kannustavat tilojen järkevään käyttöön. Tänä vuonna fiksuja neliöitä pääsee suunnittelemaan myös aiempaa näppärämmin, sillä kuvastoa pääsee nyt selaamaan myös Iphonella.

Uusi IKEA-kuvasto ottaa neliöt tehokäyttöön tarjoamalla ratkaisuja pieniin tiloihin. Tänä vuonna inspiraatiota kodin sisustamiseen ja paremman arjen luomiseen saadaan eri tavoista jakaa tiloja ja pinota tavaroita sekä ottamalla kaikki hyöty irti aiemmin tehottomista neliöistä.

”Pienet tilat ovat tuttuja meille kaikille. Toisille kyse on neliöiden määrästä, toisille laadusta, mutta kaikkien neliöistä voidaan tehdä parempia. Järkevät sisustusratkaisut jättävät tilaa myös unelmille ja tekevät neliöistä fiksuja”, kommentoi IKEA Suomen lehdistövastaava Mona Keskitalo .

Uudessa IKEA-kuvastossa esitellään noin 2 000 tuotetta yli 10 000 tuotteen valikoimasta. Pienten tilojen käyttöä silmällä pitäen tuotteet ovat paitsi käytännöllisiä myös pienellä hintalapulla varustettuja. Uusi parempi hinta näkyy nyt suosituissa ja laadukkaissa tuoteperheissä, kuten Paxissa ja Beståssa, joiden hintoja on alennettu.

Kuvasto löytyy IKEA-tavarataloista 26.8.2011 alkaen, ja koteihin sitä jaellaan pääkaupunkiseudulla ja Tampereen sekä Turun alueella elokuun aikana. Syyskuun puolivälistä lähtien kuvastoa saa myös R-kioskeista kautta maan.

Perinteisen kuvaston sekä IKEA-verkkosivuilla julkaistavan virtuaalikuvaston lisäksi IKEA-tuotteita pääsee nyt katselemaan myös Iphonella.

Yhteistyötä ruotsalaisten designopiskelijoiden kanssa

Uudessa kuvastossa näkyy tänä vuonna myös tukholmalaisen Beckmans College of Designin kädenjälki. IKEA toteutti yhteistyössä designkoulun opiskelijoiden kanssa työpajan, joiden tuloksena syntyi rohkeilla väreillä, kuvioilla ja muodoilla varustettuja kankaita.

”Jokaisen tekstiilin takaa löytyy tarina”, kertoo työpajaa vetänyt IKEA-tekstiilisuunnittelija Emma Jones . ”Niiden joukosta oli hyvin vaikeaa valita vain muutamaa tuotantoon.”

Uudet tekstiilit, Madde, Edma, Gullivi, Lillivi, Julita ja Durita ovat saatavilla sekä kankaana että suihkuverhoina.

Lisätietoa:
Mallistoon liittyvissä kysymyksissä:
Mona Keskitalo, Public Relations, IKEA Oy, puh. 044 291 3555, mona.keskitalo@ikea.com
Kuvastojakeluun liittyvissä kysymyksissä:
Mia Boström, Advertising, IKEA Oy, mia.bostrom@ikea.com

IKEA-konsernin tavarataloja on 38 maassa kaiken kaikkiaan 341. Tavaratalot tarjoavat kaiken kodinsisustamiseen tarvittavan saman katon alta. Viime vuonna IKEA-tavarataloissa kävi 660 miljoonaa asiakasta. Konserni työllistää 130 000 työntekijää. Uutta IKEA-kuvastoa 2010 painettiin yhteensä 195 miljoonaa kappaletta 35 eri versiona 28 kielellä. Suomessa on neljä IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa ja Tampereella.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa

Liitteet & linkit