Tiki: Kärpät eivät kestä Isonmäen hurmosta

Unibetin lätkäasiantuntija, NHL-legenda Esa ”Tiki” Tikkanen uskoo Porissa pelattavan tänään kauden mielenkiintoisimpia otteluita kun Ässät saavat vastaansa Oulun Kärpät.

Ässät-Kärpät : Kierroksen mielenkiintoisin ottelu käydään Porissa, jossa Ässät saavat vastaansa Oulun Kärpät. Ässät ovat neljäntenä sarjassa, Kärppien kärkkyessä perässä viidentenä. Kummallakin joukkueella on 22 pistettä. Kummatkin ovat päässeet omaan tahtiinsa ja molempien maalivahdit ovat pelanneet erittäin hyvin. Illan asetelma on erittäin mielenkiintoinen, mutta uskon tässä kuitenkin Ässien kotiluolaan. Varsinkin kun Porissa pelataan, niin hurmos on mahtavaa. Ykkönen ja tulosvetoon 4-2.

Blues-Tappara : Blues saa vastaansa Tapparan, jonka alkukausi on mennyt heikosti. Risto Dufva on hieman piristänyt joukkuetta, muttei kumminkaan tarpeeksi. Blues on pelannut kotonaan taitavaa ja hyvää jääkiekkoa ja tällä kertaa Bluesin kotietu on vahva. Maalivahtiosastollaan Blues vie myös pidemmän korren, Tapparan ollessa kuitenkin puolustuksen suhteen vahvemmilla. Ykkönen.

HIFK-KalPa : HIFK otti tärkeän voiton Jokereista Ilmalassa, joka oli myös HIFK:n ensimmäinen voitto neljään peliin. HIFK pelasi ensimmäisen kerran joukkueena ja ratkaisi maalit. Granlundin veljekset tekivät hyvää jälkeä. Mielenkiintoista nähdä miten HIFK:n uusi kova vahvistus Jussi Pesonen tulee joukkuetta nostamaan. KalPa lähtee otteluun rikkinäisellä joukkueella. Vaikka Sami Kapanen on ollut poissa, joukkue on pelannut hyvin erittäin monta ottelua. KalPa on tällä hetkellä sarjassa toisena, HIFK vasta kahdeksantena. Mielenkiintoinen ottelu tulossa ja tähän voidaan laittaa risti.

Ilves-JYP: Ilves ei ole pelannut hienoa jääkiekkoa pitkään aikaan. Ilveksen alkukausi alkoi tosin hienosti, JYPillä taas kammottavasti. JYP erotti Dufvan päävalmennuksesta ja Jyrki Ahon saatua ohjakset käteensä, peli ei ole ollut hääppöistä sen jälkeenkään. Joukkue kuitenkin uskoo itse pystyvänsä parempaan ja uskon siihen itsekin. Mutta Tampereella ollaan ja laitetaan tähän ykkönen.

Pelicans-HPK : Pelicans on yksi SM-liigan yllätysjoukkueista tällä kaudella ja johtaa sitä 25 pisteellä. HPK sen sijaan pitää perää seitsemällä pisteellä. Lahdessa pelataan ja Niko Hovinen maalilla pitää varmasti Pelicansit liigan ykkösenä. Mielenkiintoista nähdä miten HPK lähtee pelaamaan. Ykkönen.

TPS-Jokerit : Nousukunnossa oleva TPS saa vastaansa Jokerit, joka hävisi viime kierroksella HIFK:lle 3-4 kotiluolassaan. TPS on alkanut nostaaa osakkeitaan. Alkukausi lähti erittäin huonosti käyntiin liigan jumbona, mutta joukkue on onnistunut nousemaan tilastoissa yhdeksänneksi. Jokerit sen sijaan ovat sarjassa kolmantena 22 pisteellään. Tästä tulee mielenkiintoinen ottelu. Turussa pelataan, mutta uskon kuitenkin Jokerien vahvuuteen ja laitetaan siihen kakkonen.

Blues-Tappara 1
HIFK-KalPa X
Ilves-JYP 1
Pelicans-HPK 1
TPS-Jokerit 2
Ässät-Kärpät 1

Lisätietoja : Antti Tikka, antti.tikka@unibet.com

Unibet on vuonna 1997 perustettu online-pelejä tarjoava NASDAQ OMX Nordic Exchange -pörssiin Tukholmassa listattu yhtiö. Unibet on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä online-peliyhtiöistä. Se tarjoaa palveluita 27 kielellä osoitteessa www.unibet.com . Tällä hetkellä Unibetillä on yli 5,5 miljoonaa asiakasta yli sadassa maassa. Unibet kuuluu jäsenenä Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestöön (EGBA, European Gaming and Betting Association) ja RGA:han Iso-Britanniassa (Remote Gambling Association). Unibet on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulationand Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija.

Lisätietoja Unibet Group plc:stä osoitteesta www.unibetgroupplc.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa