Tiki: TPS hiljentää Rinkelinmäen sikakatsomon

Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, Suomen Kiekkoleijona numero 143 Esa ”Tiki” Tikkanen toimii Unibetin expertvihjaajana SM-liigassa sekä NHL:ssä ja antaa videovihjeitä omalla legendaarisella tyylillään mielenkiintoisimpiin otteluihin. Edellisellä kierroksella HPK:n 4–3 yllätysvoiton täydellisesti haistanut Tiki uskoo, että TPS nappaa kotiedun itselleen viemällä SM-liigan ensimmäisen finaalin lukemin 3–4. Unibet tarjoaa TPS:n voitolle reipasta kerrointa 3,10.

HPK–TPS: Playoffsit ovat tuoneet huikeita yllätyksiä, mutta kaksi kevään parasta joukkuetta ovat nyt finaaleissa, ja sarjasta tulee taatusti kiihkeä ja tasainen. Maalivahtipeli on jälleen ratkaisevassa asemassa, ja onkin mielenkiintoista nähdä, jatkaako Kai Suikkanen TPS:n maalivahtiruletin pyörittämistä. Finaaleissa myös erikoistilannepelaaminen korostuu; erityisesti TPS:n ylivoimapeli oli JYPiä vastaan valtavan tehokasta. Löytyykö HPK:lta tarpeeksi ratkaisijoita? Janne Laakkonen ja Ilari Filppula ovat olleet joukkueidensa johtajia, mutta nyt kaivataan sankareita myös alemmista kentistä. Lähden tässä TPS:n puolelle, ja uskon turkulaisten vierasvoittoon maalein 3–4. Merkiksi siis 2. Tikin vinkit: 22.4.2010 HPK–TPS 2, tulosveto 3–4 Unibetin kertoimet 22.4.2010 1X2 HPK–TPS 2,05 3,90 3,10 Tulosveto 3–4 36,00 Kaikki kertoimet https://www.unibet.com/betting/

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia