Tutkimus lääkärien työnantajamielikuvista: Yksityisen imu voimistunut – HUS kirinyt kärkeen

Report this content

Neljästä lääkärien keskuudessa houkuttelevimmasta työnantajasta kolme on yksityisen sektorin toimijoita ja vain yksi, HUS, julkisen puolen työnantaja. HUS kuitenkin ohitti yksityisen sektorin kilpailijansa kiilaamalla sijoitusten kärkeen. Kuntasektoria taas uhkaa pula osaajista.

Mediuutiset toteutti huhti-toukokuussa 2011 toista kertaa tutkimuksen lääkärien työnantajamielikuvista. Tutkimuksen mukaan HUS, Terveystalo, Mehiläinen ja Attendo MedOne ovat tunnetuimpia ja houkuttelevimpia työnantajia lääkäreiden keskuudessa. Viime vuonna ensimmäisenä oli Mehiläinen.

Mieluisimmaksi työnantajaksi spontaanisti mainittuna nousi kuitenkin HUS. Keskus- ja yliopistosairaaloiden suosio työnantajasektorina on ylipäätään kasvanut viime vuodesta, vaikka yksityisen sektorin vetovoima onkin edelleen julkista puolta voimakkaampi.

-          HUS on onnistunut täyttämään vuosia kestäneen johtamistyhjiönsä ja noussut lääkäreiden listalla kiinnostavimpien työnantajien kärkeen, Mediuutisten päätoimittaja Kimmo Seppälä sanoo.

-          Yksityinen puoli on myös kokonaisuutena parantanut asemiaan, vaikka Mehiläinen joutuikin luopumaan ykköspaikastaan. Kaiken kaikkiaan lääkärit ovat hanakoita vaihtamaan työpaikkaa. Ja uutta työtä etsitäänkin aktiivisesti, Seppälä sanoo.

Erityisesti nuoret, alle 30-vuotiaat lääkärit ovat selvästi aktiivisia työnhaussa ja heistä kolmannes kartoittaa aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja. Kaikista lääkäreistä noin viidennes kartoittaa erilaisia työpaikkavaihtoehtoja aktiivisesti, mikä on enemmän kuin muiden alojen ylempien toimihenkilöiden keskuudessa.

Yksityinen sektori sekä keskus- ja yliopistolliset sairaalat olivat kuitenkin selkeästi suosituimmat työnantajat verrattuna kuntasektoriin, jota näyttää uhkaavan pula osaajista. Keskus- tai yliopistollisessa sairaalassa toimivia lääkäreitä eivät houkuttele kunnat, vaan he haluavat työskennellä nykyisellä sektorillaan.

Puskaradio rakentaa houkuttelevuuden

-          Työnantajamielikuva rakentuu pitkälti puskaradion kautta: 95 prosenttia uskoo, että tuttavien suositukset ja kommentit vaikuttavat yritysmielikuvan muodostumiseen vähintään jossain määrin. Lisäksi johdolla ja ilmapiirillä on erittäin suuri merkitys, kertoo Veronika Solovian tutkimuksen toteuttaneesta Kuulas Millward Brownista.

Julkisilla toimijoilla on yleisesti arvioitu olevan haastavammat työtehtävät ja paremmat ammatillisen kehittymisen ja kouluttautumisen mahdollisuudet sekä varmempi työpaikka kun yksityisillä. Yksityisillä toimijoilla taas on arvioitu olevan julkisia kohtuullisemmat työajat, paremmat joustomahdollisuudet sekä kiinnostavampi julkisuuskuva muun muassa rekrytointi-ilmoitusten ja mainonnan perusteella.

-          Lääkäreiden mielestä toiminnan ja palvelujen laatu ei ole riippuvainen siitä, onko työnantaja yksityinen vai julkinen. Vaikka yksityisten asema on vahva, pienet, alueelliset sairaanhoitopiirit ovat pärjänneet vertailuissa hyvin, Solovian tähdentää.

Tarkkoja tuloksia löytyy tiedotteen liitteenä olevista graafikuvista.

Mediuutisten tutkimus lääkärien työnantajamielikuvista toteutettiin 2. kerran huhti-toukokuussa 2011 ja siihen vastasi 414 lääkäriä ympäri Suomen. Ensimmäisen kerran tutkimus teetettiin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tutkimuksen toteutti Mediuutisten toimeksiannosta Kuulas Millward Brown.

Lisätietoja tutkimuksesta:

Veronika Solovian, tutkimuspäällikkö

Kuulas Millward Brown

veronika.solovian@kuulas.fi

+358 445 776 383

Kimmo Seppälä, päätoimittaja

Mediuutiset

kimmo.seppala@mediuutiset.fi

040 342 4347

Mediuutiset-lehteä kustantavan Oy Mediuutiset Ab:n omistavat Talentum ja Medicine International Today MTI yhtä suurin osuuksin. Mediayhtiö Talentum on ammattilaiskohderyhmään keskittyvä kustantaja ja informaation tuottaja. Sen palveluksessa työskentelee noin 800 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Baltiassa ja Venäjällä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia