Uusi yhteistyö avaa suomalaiset luontoreitit miljoonayleisölle

Visit Finlandin tutkimuksen mukaan ulkoilu- ja retkeilyreitit kiinnostavat monia ulkomaisia matkailijoita. Uusi yhteistyö Euroopan suurimman liikunta- ja luontomatkailuportaalin kanssa tuo suomalaiset luontoreitit miljoonien keskieurooppalaisten ulottuville. Tavoitteena on saada kaikki Suomen luontoreitit ja luontomatkailupalvelut koottua saman Outdoors Finland -sivuston alle.

Luontomatkailu on yksi nopeimmin kehittyvistä matkailun osa-alueista ja suomalaisen matkailun perinteisiä vahvuuksia. Viime vuonna esimerkiksi kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat yhteensä 15 prosenttia ja Etelä-Suomessa jopa 47 prosenttia.

– Luontomatkailussa on edelleen paljon potentiaalia ulkomaisten matkailijoiden houkuttelemiseksi Suomeen. Ulkomaisten matkailijoiden on kuitenkin ollut paikoin haastavaa löytää helppoja päiväreittejä ja ohjeita luonnossa liikkumiseen, kertoo Visit Finlandin Outdoors Finland -kansainvälistymisohjelman projektipäällikkö Leena Yli-Piipari.

– Outdoors Finland -ulkoilu- ja retkeilysivusto kokoaa Suomen pyöräily-, retkeily- ja melontareitit sekä niihin liittyvät matkailupalvelut samaan portaaliin. Tällä hetkellä sivusto kattaa jo Etelä-Suomen reitit. Toivomme, että jokainen maakunta ja luontomatkailukohde liittyy mukaan, jotta saamme palvelun kattamaan jatkossa koko Suomen, portaalin vastuuhenkilö Pirjo Räsänen Lahden ammattikorkeakoulusta kertoo.

Outdoors Finland -kansainvälistymisohjelman tavoitteena on parantaa Suomen luontomatkailun näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla, saattaa yhteen kotimaisia palveluntarjoajia ja ulkomaisia ostajia sekä kehittää luonto- ja retkeilykohteiden laatua.

– Aloitimme juuri yhteistyön Euroopan suurimman liikunta- ja luontomatkailuportaali OutdoorActiven kanssa. Tästä syksystä lähtien outdoorsfinland.com-sivuston sisältö näkyy myös OutdoorActive -portaalissa ja sen yli 1,5 miljoonaa keskieurooppalaiselle kävijälle kuukaudessa, Yli-Piipari kertoo.

Vaellus ja pyöräily kiinnostavat ulkomaisia matkailijoita

Visit Finlandin Matkailijatutkimuksen mukaan Suomessa kävi viime vuonna 7,4 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Heistä joka kolmatta eli 2,6 miljoonaa kiinnostavat suomalaiset kesä-aktiviteetit kuten vaellus, pyöräily ja eläinten katselu. Esimerkiksi saksalaisista lomamatkailijoista lähes 60 prosenttia on kiinnostunut edellämainituista kesä-aktiviteeteista ja 41 prosenttia on ehtinyt kokeilemaan niitä lomansa aikana.

Visit Finlandin hallinnoima Outdoors Finland -kansainvälistymisohjelma on Manner-Suomen maaseutuohjelman rahoittama. Ohjelma käynnistyi viime vuoden lopulla ja jatkuu vuoteen 2018 saakka.

Lisätietoja:

Leena Yli-Piipari, projektipäällikkö, Visit Finland, p. 040 352 6038, leena.yli-piipari@visitfinland.fi
Outdoors Finland -kansainvälistymisohjelman koordinointi ja kansainvälistymistoimenpiteet, www.visitfinland.fi/outdoorsfinland 

Pirjo Räsänen, Lahden Ammattikorkeakoulu, puh. 044 708 1242, pirjo.rasanen@lamk.fi
Outdoors Finland ja Outdoor Active -yhteistyö sekä luonto- ja reitistökohteiden kehittäminen, www.outdoorsfinland.com

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Ulkomaisten matkailijoiden Suomeen tuoma vientiin rinnastettava matkailutulo oli yli 4 miljardia euroa vuonna 2014. Visit Finland on osa Finpro Oy:tä. www.visitfinland.fi

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Finpro on julkinen toimija, jonka 240 asiantuntijaa toimii 37 vientikeskuksessa 31 maassa ja 6 aluetoimistossa Suomessa. www.finpro.fi
Finpro – kasvua Suomeen

Team Finland -kumppanina Finpro hallinnoi lähes 40 merkittävää kasvuohjelmaa, kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland, Food from Finland ja FinlandCare. Kasvuohjelmilla Team Finland auttaa satoja suomalaisyrityksiä kansainvälisille markkinoille ja houkuttelee investointeja maailmalta Suomeen. www.teamfinland.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa