Vaivaako heinänuha? Ilmastonmuutos voi pahentaa oireita

Report this content

Nenäliinat esiin – tuoreen tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos tuplaa heinänuhasta kärsivien määrän vuoteen 2050 mennessä. Ruotsalainen ilmanpuhdistimiin erikoistunut Blueair listasi viisi vinkkiä siitepölyltä suojautumiseen!

Allergiasta kärsii keskimäärin yhä useampi. Myös ankara aivastelu, hengityksen vinkuminen sekä silmien, nenän ja kurkun ärsytys ovat tutkimusten mukaan kasvussa.

- Tutkimustieto osoittaa, että siitepölyallergiakausi alkaa yhä aikaisemmin, mutta ei kuitenkaan pääty aikaisemmin kuin ennen. Ero näkyy joka vuonna. Allergiakausi venyy pääasiassa kohonneiden lämpötilojen takia, toteaa Maailman allergiajärjestö WAO:n puheenjohtaja, allergialääkäri Mario Sánchez-Borges.

Ilmakehän kohoavien hiilidioksidipitoisuuksien aiheuttamat entistä korkeammat lämpötilat pidentävät siitepölyä tuottavien kasvien kasvukausia. Tämä vuorostaan lisää siitepölyn määrää ilmassa, jolloin myös allergikkojen altistuminen lisääntyy. Tutkijat povaavatkin nykyistä pidempiä ja voimakkaampia allergiakausia.

Siitepöly allergisoi sisälläkin

Suurin osa ihmisistä ei tiedä ilmastonmuutoksen vaikuttavan myös sisäilman laatuun.

- Ilmastonmuutoksen myötä otsonin, hiilidioksidin, siitepölyjen, homeitiöiden ja pienhiukkasten pitoisuudet kasvavat ja kulkeutuvat myös sisäilmaan. Siksi on tärkeää ymmärtää ilmastonmuutoksen terveysvaikutukset ja tietää, mitä tehdä pysyäkseen terveenä, kertoo ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin markkinointijohtaja Annika Waller.

Mikä neuvoksi, kun allergian oireet iskevät? Allergioista kärsivälle lääkärin vastaanotto on aina paras osoite. Siitepölyallergiaan auttaa moni keino, joiden yhdisteleminen tuo yleensä oireisiin suurimman helpotuksen.

5 keinoa lievittää siitepölyallergian oireita

  1. Välttely. Seuraa oman asuinseutusi siitepölypitoisuuksia ja vältä ylimääräistä ulkona oleskelua korkeiden pitoisuuksien aikana. Turun yliopiston Norkko-palvelu on tähän käytännöllinen työkalu. Myös Blueairin oma Air View -palvelu antaa reaaliaikaista tietoa oman alueen ilman epäpuhtauksista.
  2. Allergialääkitys. Lääkärin määräämät tai apteekeista ilman reseptiä saatavat allergialääkkeet voivat helpottaa oireita.
  3. Vastustuskyvyn kehittäminen. Allergian siedätyshoito auttaa usein kausittaiseen allergianuhaan. Hoito alkaa lievittää oireita jo ensimmäisestä hoitovuodesta alkaen.
  4. Kodin ilman puhdistaminen. Siitepöly kulkeutuu helposti myös sisäilmaan vaatteiden mukana tai kotia tuulettaessa. Tehokkaan ilmanpuhdistimen avulla sisäilma pysyy puhtaana ja allergiaoireet paremmin kurissa. 
  5. Suojaavat vaatteet tai asusteet. Siitepölyä voi vältellä monin eri tavoin. Esimerkiksi aurinkolasit tai hatut voivat pienentää altistusta, ja vakavissa tapauksissa allergiakauden intensiivisimpinä päivinä kasvosuojus auttaa estämään siitepölyn pääsyä hengitysteihin.

Mediayhteydet Suomessa:
blueair-pbm@bm.com

Blueair
Yli 60 maassa myytävät Blueairin tuotteet puhdistavat sisäilmaa ja edistävät terveyttä ja hyvinvointia kodeissa ja työpaikoilla. Blueairin ilmanpuhdistimet poistavat huoneilmasta pölyhiukkasia, kemikaaleja, siitepölyä, allergeeneja, kuituja, viruksia ja muita epäpuhtauksia hiljaisesti mutta tehokkaasti. blueair.com/fi

Avainsanat:

Tilaa