Varatuomari Tuukka Airaksinen Krogeruksen osakkaaksi ja IPR-ryhmän vetäjäksi

Report this content

Varatuomari Tuukka Airaksinen aloittaa Krogeruksen immateriaalioikeus (IPR) ryhmän vetäjänä maaliskuun alussa. Airaksinen on aiemmin työskennellyt osakkaana tavaramerkkitoimisto Benjon Oy:ssä, missä hän vastasi merkittävien kansainvälisten ja kotimaisten yritysten tuotemerkkisalkuista mm. teknologia- ja kuluttajatuoteteollisuudessa. Lisäksi hän on toiminut tutkijana EU:n tavaramerkkivirastossa (OHIM). Krogeruksella hän vastaa erityisesti asiakkaiden IPR-strategioiden kehittämisestä, oikeuksien suojaamisesta ja puolustamisesta sekä riitojen ratkaisemisesta.

Airaksinen otti uuden haasteen vastaan mielellään. ”Tavoitteeni on aina rakentaa vahva kumppanuussuhde asiakkaiden kanssa. Toimintani perustuu asiakkaiden liiketoiminnan ymmärtämiseen ja vahvaan haluun tuoda osaamiseni heidän käyttöönsä. Asema Krogeruksen IPR-ryhmän vetäjänä antaa erinomaisen tilaisuuden käyttää kokemustani asiakkaille todellista hyötyä tuovan uudenlaisen palvelutarjonnan kehittämiseen. Olen erittäin innostunut tästä uudesta haasteesta.”

Krogeruksen Corporate & Commercial liiketoiminta-alueen vetäjä Katri Joenpolvi toivottaa Airaksisen lämpimästi tervetulleeksi. "Krogerus on vahvan kasvun toimisto. IPR-asiat monimutkaistuvat ja niiden merkitys yrityksille kasvaa edelleen. Arvostamme Tuukan vahvaa kokemusta suuryritysten vaativista IPR-asioista, erityisesti tavaramerkeistä. Tuukalla on krogeruslaisille tyypillinen tuloshakuinen ja käytännönläheinen palveluasenne, ja hänen myötään pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä paremmin kilpailuetua IPR-juridiikan saralla", sanoo Joenpolvi.

Lisätietoja antavat:

Katri Joenpolvi,
Puh. 050 543 6636, PL 533 (Jaakonkatu 3 A), 00101 Helsinki

Tuukka Airaksinen,
Puh. 040 525 7050

Asianajotoimisto Krogerus Oy on kotimaiseen ja kansainväliseen liikejuridiikkaan erikoistunut suuri suomalainen asianajotoimisto. Krogerus on kasvanut 2000-luvulla selvästi muita suuria asianajotoimistoja nopeammin; yrityksen liikevaihto on lähes kuusinkertaistunut ja lakimiesten määrä nelinkertaistunut vuodesta 2000. Krogeruksen palveluksessa on 150 työntekijää, joista lakimiehiä on 84. Viimeisen 1,5 vuoden aikana Krogerus on jatkanut kasvustrategiansa toteuttamista rekrytoimalla arvostettuja osaajia kaikille keskeisille liiketoiminta-alueilleen: oikeusneuvos Gustaf Möller (riitojen ratkaisu), Mika Puittinen (teknologia), Marjukka Sippola (pääomamarkkinat), Leena Lindberg (kilpailuoikeus), Antti Lehtimaja (vero-oikeus) ja Mårten Knuts (pääomamarkkinat) Asiakkaita ovat kotimaiset ja kansainväliset suuryritykset, rahoituslaitokset, pääomasijoittajat sekä julkishallinto. Lisätietoja: www.krogerus.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia