Yliopiston Apteekki aloittaa lääkkeiden pikatoimituksen verkosta pääkaupunkiseudulla

Lääkkeiden saatavuutta parantava uusi pikatoimitus kattaa pääkaupunkiseudulla neljä kaupunkia, joissa on yhteensä yli 1,1 miljoonaa asukasta. Lääkkeet kuljetetaan asiakkaalle arkipäivisin muutamassa tunnissa verkkotilauksen tekemisestä.

Yliopiston Apteekki aloittaa tänään verkosta ostettujen reseptilääkkeiden pikatoimitukset kotiin pääkaupunkiseudulla. Pilottivaiheessa pikatoimitukset kattavat yleisimmät reseptilääkkeet sekä itsehoitolääkkeet ja muut apteekkituotteet.

Reseptilääkkeiden ostaminen verkosta kasvaa nyt todella voimakkaasti, koska se säästää aikaa ja helpottaa arkea. Haluamme palvella asiakkaita entistä joustavammin ja monikanavaisemmin siellä, missä asiakkaat meitä tarvitsevat, sanoo Yliopiston Apteekki -konsernin toimitusjohtaja ja apteekkari Jukka Niemi.

Pikakuljetukset hoidetaan samana päivänä Helsinkiin, Espooseen, Kauniaisiin ja Vantaalle, kun tilaus on tehty klo 14.00 mennessä. Palvelualueella asuu yli 1,1 miljoonaa henkilöä. Pikakuljetuksen hinta on 5,90 euroa.

Pikatoimitus helpottaa asiakasta erityisesti akuuteissa tilanteissa, joissa lääkitys on aloitettava samana päivänä tai apteekkiin pääseminen on vaikeaa, toteaa Suomen apteekkiliiketoiminnasta ja verkkoliiketoiminnasta vastaava johtaja Mirka Korhonen.

Yliopiston Apteekin yhteistyökumppanina pikakuljetuksissa toimii lämpösäädeltyihin kuljetuksiin ja verkkokaupan logistiikkaan erikoistunut eNexus Oy. Modernin logistiikan suunnitteluohjelmiston ansiosta asiakkaalle voidaan tarjota lähetyksen reaaliaikainen seuranta ja tarkka toimitusaikaväli.

Pikakuljetusten yhteydessä asiakas tietää toimitusajan jopa +/- 30 minuutin tarkkuudella ja voi seurata toimituksen etenemistä kartalla. Hänen ei tarvitse päivystää koko iltaa kotona odottamassa paketin saapumista, kehitysjohtaja Jani Mäntylä kertoo.

Reseptilääkkeitä on voinut tilata Yliopiston Apteekin verkkopalvelusta valtakunnallisesti vuodesta 2012 alkaen. Yli 16 000 tuotteen valikoimaan kuuluu resepti- ja itsehoitolääkkeiden lisäksi laajasti muita apteekkituotteita, kuten kosmetiikkaa ja vitamiinivalmisteita.

Lisätietoja

Jukka Niemi, apteekkari ja toimitusjohtaja, Yliopiston Apteekki -konserni
p. 09 4520 4410 tai jukka.niemi@ya.fi


Mirka Korhonen, johtaja, Suomen apteekkiliiketoiminta, Yliopiston Apteekki

p. 09 5420 4559 tai mirka.korhonen@ya.fi

Jani Mäntylä, kehitysjohtaja, Yliopiston Apteekki
p. 09 5420 4498 tai jani.mantyla@ya.fi

Yliopiston Apteekki on yksi Suomen kolmesta parhaasta asiakaspalveluyrityksistä (Taloustutkimus), joka palvelee monikanavaisesti asiakkaita 17 apteekin lisäksi myös puhelimessa (24 H) ja verkossa ya.fi. Yliopiston Apteekilla on Suomessa lähes 1000 työntekijää. Yliopiston Apteekki on yhteiskunnallinen yritys, jonka koko tuotto käytetään vuosittain suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen rahoittamiseen. Lisätietoja: ya.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Pohjoisranta Burson-Marsteller on viestinnän strateginen kumppani. Keskeisiin palvelualueisiin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, mediasuhteet, kriisiviestintä sekä tutkimukset ja analyysit. Olemme osa kansainvälistä Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua, joka kattaa yli 100 maata. Burson-Marsteller on osa maailman johtavaa viestintäpalveluyhtiö WPP:tä.Lisää tietoa: www.burson-marsteller.fi sekä www.burson-marsteller.com.

Tilaa