Lauri Vesalainen Nokiasta johtamaan Itella Logistiikkaa

Report this content

Lauri Vesalainen on nimitetty Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmän uudeksi johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.toukokuuta. Hän siirtyy Itellaan Nokiasta, jossa hän toiminut vuodesta 1995 erilaisissa johtotehtävissä. Tällä hetkellä Vesalainen vastaa Nokian materiaalilogistiikasta globaalisti.

- Lauri Vesalainen tuo Itellaan arvokasta kokemusta monikansallisten yritysten johtamisesta sekä vaativista toimitusketjun hallinnan ratkaisuista, joita tarvitsemme Itella Logistiikan edelleen kehittämisessä ja strategian toteuttamisessa, konsernijohtaja Jukka Alho toteaa.

- Itellaan siirtyminen on erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus. Kokemukseni on osoittanut, että kilpaileminen kansainvälisessä ympäristössä ja toimiminen maailmanluokan tasolla vaatii jatkuvaa avointa ajattelua ja uusia ideoita, joita viemme jatkossa Itella Logistiikassa eteenpäin, Lauri Vesalainen toteaa.

Itella Logistiikan nykyinen johtaja Vesa Vertanen jatkaa Itella Logistiikassa Venäjän ja muiden IVY-maiden aluejohtajana asemapaikkanaan Moskova. Lisäksi Vertanen saa uutena tehtävänään vastuulleen Itella-konsernin yhteiset hankkeet ja sidosryhmäsuhteet Venäjällä. Vertanen hyödyntää uudessa roolissaan vahvaa Venäjä osaamistaan ja keskittyy Itellalle tärkeiden itämarkkinoiden kehittämiseen.

Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmä toimii kahdeksassa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä sekä partnereiden kautta globaalisti. Se  tarjoaa palvelulogistiikan ratkaisuja auto-, meri ja lentorahtiin sekä varastointiin. Itella Logistiikassa on noin 7 700 työntekijää ja liikevaihto vuonna 2010 oli 677 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Itellan MediaDeskissä puh. 020 452 3366 palvelemme toimituksia keskitetysti, kaikissa Itellaa koskevissa-asioissa arkisin klo 8.30 - 16.30 välisenä aikana.

Itellan kuvapankista saat julkaisuvapaat kuvat toimialastamme, johtohenkilöistämme ja logoistamme. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta www.itella.fi/media (Kuvapalvelu ja logot).

Itella Logistiikka tukee ja kehittää asiakasyritystensä liiketoimintaa tarjoamalla palvelulogistiikan ratkaisuja auto-, meri- ja lentorahtiin sekä varastointiin ja muuhun sopimuslogistiikkaan. Asiakkaat voivat ulkoistaa meille logistiikkaprosessinsa yksittäisen osan tai laajimmillaan koko toimitusketjunsa. Itella Logistiikalla on yli 30 toimipistettä kahdeksassa maassa (Suomi, Skandinavia, Baltia, Venäjä). Globaalit palvelut tarjoamme partnerien kautta. Itella-konserniin kuuluvan Itella Logistiikan liikevaihto oli vuonna 2010 oli 677 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 7 700. www.itella.fi/logistiikka

 

Multimedia

Multimedia