Postin Malinen: Posti ei voi enää toimia kuin monopolissa

Posti korostaa, että täydentävän työvoiman käyttö on laillista. - Posti pyrkii kaikin laillisin keinoin palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja turvaamaan palvelujen säilymisen. Emme ole enää monopolissa, vaan kiristyvässä kilpailutilanteessa, toteaa Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Täydentävän työvoiman käytöstä on tullut kiistaa postialan työehtosopimusneuvotteluissa. Ala on ollut marraskuun alusta sopimuksettomassa tilassa. Posti on käyttänyt SOL Henkilöstöpalveluiden työvoimaa lisäapuna postinlajittelussa ja jakelussa varmistaakseen, että asiakkaita voidaan palvella myös poikkeustilanteissa.

- Tässä tilanteessa kyse on siitä, että asiakkaamme edellyttävät meidän hoitavan palvelut kaikissa tilanteissa, korostaa Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Malisen mukaan Postin päätavoitteina neuvotteluissa on lisätä työn joustavuutta ja parantaa kilpailukykyä postikilpailun avautuessa ensi vuonna. Hän painottaa, että palvelualojen yrityksissä henkilöstövuokrauksen käyttö on jo hyvin yleistä.

- Myös Postin kilpailijat käyttävät vuokratyövoimaa ja alihankintaa. Olisi kummallista, jos kilpailijat saavat käyttää vuokratyöntekijöitä, mutta me emme saisi käyttää, Malinen painottaa.

Postin varastoissa henkilöstövuokrausta on käytetty jo pitkään. Kuljetuksissa Postilla on noin 800 suomalaista alihankkijaa. Noin 7 % Postin työllistämästä työvoimasta on ulkoista työvoimaa.

Malinen haluaa korostaa, että Posti ei missään tapauksessa korvaa vuokratyövoimalla Postin vakituisia työntekijöitä. Väliaikaista työvoimaa käytettäisiin jatkossa esimerkiksi ruuhkahuippujen aikana. Myös jakeluhäiriöt olisivat siten vältettävissä.

- Postin vanha työehtosopimus oli rakennettu vuosien saatossa yhtiön ollessa monopoliasemassa. Nyt olemme kovassa kilpailussa emmekä halua menettää asiakkaita ja työtä kilpailijoille sen vuoksi, että emme ole riittävän kilpailukykyisiä ja joustavia.

Vuokratyövoiman käyttö on laillista lakon aikana, myös silloin kun lakko on laillinen. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n järjestäytymisvapautta koskeva yleissopimus nro 87 ei rajoita vuokratyövoiman käyttöä työtaistelutilanteissa. Myöskään mikään muu kansainvälinen normisto tai Suomen lainsäädäntö ei aseta esteitä vuokratyövoiman käytölle näissä tilanteissa.

Malinen toivoo neuvotteluratkaisua ennen lakkojen alkamista

Toimitusjohtaja Malinen toivoo, että työehtosopimusneuvotteluissa päästäisiin ratkaisuun mahdollisimman pian valtakunnansovittelijan johdolla.

- Toivottavasti lakkoihin ei jouduta. Me haluamme päästä nopeasti keskittymään asiakkaidemme palvelemiseen ja varmistamaan siten Postin työntekijöiden työpaikkojen säilymisen, sanoo Malinen.

Lisätietoja: 

Postin MediaDesk, puh. 020 452 3366

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 10 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 1 859 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 23 000 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme 2013 oli 1 977 miljoonaa euroa. Palvelemme yritysasiakkaitamme Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä noin 26 000 ammattilaisen voimin.

Tilaa

Multimedia

Multimedia