Sähköpyörät ja -kärryt helpottamaan postinjakajien työtä

Sähköpyörät ja -kärryt helpottamaan postinjakajien työtä Suomen Posti Oyj ottaa tänä vuonna käyttöönsä 200 sähköpolkupyörää ja 50 sähköistä jakelukärryä. Posti on testannut näiden käyttöä ja ominaisuuksia jo parin vuoden ajan. Sähköavusteisilla työvälineillä Posti keventää postinjakajiensa työn fyysistä kuormittavuutta ja ylläpitää myös jakajiensa työkykyä. Euroopan posteista Suomi on yksi edelläkävijöistä sähköisten työvälineiden kehittämisessä postinjakeluun. Oulun työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan sähköavusteiset työvälineet keventävät postinjakajien keskiraskaan työn kuormittavuutta noin 10-15 prosenttia vastaaviin manuaalisiin työvälineisiin verrattuna. Myös työntekijöiden antama palaute uusista työvälineistä on ollut myönteistä. Käytössä sähköpyörä soveltuu parhaiten mäkisille pientaloalueille, joissa on pitkiä siirtymämatkoja sekä paljon postilaatikoilta lähtöjä. Sähkökärry puolestaan helpottaa eniten työtä mäkisillä kerrostaloalueilla. Tulevaisuudessa postinjakajien työpäivästä yhä suurempi osa kuluu jakelureitin varrella, kun postikäsittely automatisoituu entisestään ja käsin tehtävä lajittelutyö vähenee. Suurin osa postinjakajista on 35-59 -vuotiaita. Jakajien terveydenhoitokäynneistä lähes 30 prosenttia liittyy tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin. Koko Suomen 7 000 päivittäisestä postinjakelureitistä 1 800 hoidetaan jakelukärryillä. Päivittäin jakajat kärryineen kävelevät 7 400 kilometriä jakaen yli 1,6 miljoonaa lähetystä. Polkupyörillä postia puolestaan jaetaan 1 600 eri jakelureitillä, joiden yhteyspituus on 13 000 kilometriä. Pyörien kyydissä on päivittäin yli 1,5 miljoonaa kirjettä ja lehteä. Kaikkiaan Postin jakeluverkon pituus on 250 000 kilometriä. Perusjakelussa Posti jakaa päivittäin yhteensä 7,2 miljoonaa lähetystä. Pyörät Postille valmistaa Helkama ja jakelukärryt Asoma. Lisätietoja: · erikoissuunnittelija Vesa Tavi, Posti, Tuotantopalvelut, puh. 020 451 7188, vesa.tavi@posti.fi · työkykyjohtaja Pentti Kokko, Posti, Henkilöstö, puh. 020 451 8536 Postin sähköavusteinen polkupyörä, teknisiä tietoja Valmistaja: Helkama Velox Oy Mitat: Pituus 203 cm, leveys 67 cm, korkeus 108 cm Omapaino 41 kg Kuormattavuus etuteline max. 30 kg, takatelineet (2 kpl) yht. max. 30 kg Nettokantavuus 180 kg Postin erityisvaatimuksia: Säädettävä istuin ja ohjainkannatin, ajajan pituuden (150-200 cm) mukaan Seisontateline Nostokahva Vahvistettu runko ja renkaat Laukkutelineet Akku: Tyyppi nikkeli-metallihydridi (NiMH) Ympäristöystävällinen, pitkäikäinen Täysi latausaika 6 h, normaalilla verkkovirralla Latauskertoja 500 Moottori: Yamaha PAS, tyyppi X07E Teho 235 W Toimintamatka: Postinjakelukäytössä 25-40 km Huippunopeus: Moottori kytkeytyy pois päältä 24 km/h nopeudessa (EU- direktiivi) Postin sähköavusteinen jakelukärry, teknisiä tietoja Valmistaja: Asoma Oy Mitat: Omapaino 36 kg Kuormattavuus max. 50 kg Postin erityisvaatimuksia: Säädettävä työntöaisa Seisontajarru Vahvistettu runko ja renkaat Lukittava kansi Akku: Tyyppi lyijyhyytelöryhmäakku 3 x 12 V Nimellisteho 7,2 Ah Täysi latausaika 6 h, normaalilla verkkovirralla Latauskertoja 500 Moottori: Sachner, napamoottori etupyörässä Teho 250 W Toimintamatka: Postinjakelukäytössä n. 15 km ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/04/25/20020425BIT00240/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/04/25/20020425BIT00240/wkr0002.pdf

Tilaa